Viimeksi tehtyä

Verkkouutiset: Suomen itärajan tilanne esillä Euroopan parlamentissa

Petri Sarvamaa pitää illan keskustelua äärimmäisen tärkeänä koko EU:lle.

Euroopan parlamentti käy tänään illalla Strasbourgin täysistunnossa poikkeuksellisen keskustelun Suomen itärajan tilanteesta.

– Tällä hetkellä meillä on selviä viitteitä siitä, että Venäjä pyrkii horjuttamaan Suomen kykyä toimia sen omalla ja koko unionin pisimmällä raja-alueella. Tämä ei ole missään nimessä hyväksyttävää. Onneksi suomalaisen viranomistoiminnan taso on erityisen hyvällä tolalla, toteaa Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.).

Keskustelu Suomen itärajan tilanteesta tuotiin täysistunnon esityslistalle viime hetkellä otsikolla ”Recent developments at the EU’s external border between Finland and Russia and the need to uphold EU law”.

Sarvamaa kertoo muistuttavansa illan keskustelussa, miten Venäjä tietoisesti pyrkii tällä raja-operaatiolla siirtämään katseet pois Ukrainan tilanteesta.

– Tuon täysistuntoon viestin myös siitä, että tarvittaessa Suomella on valmius sulkea kaikki itärajan rajanylityspaikat, hän kertoo.

Sarvamaan mukaan Venäjä käyttää häikäilemättömästi suoranaista ”ihmisasetta” EU:n pisimmällä ulkorajalla.

– Venäjä on tätä asettaan käyttänyt jo pitkän tovin esimerkiksi Puolan, Liettuan ja Latvian rajalla. Nyt vuorossa on Suomi. Illan keskustelu on samalla signaali Venäjälle, että tämänkaltaista toimintaa ei tulla hyväksymään, ja että unioni toimii yhdessä vastatakseen Venäjän toimiin, sanoo Sarvamaa.

Hänen mukaansa EU:n yhteistoimilla tulisi löytää myös pikainen ratkaisu sille, mitä tehdä sellaisille henkilöille, jotka eivät täytä kansainvälisen suojelun kriteereitä.

– Mitä kauemmin tämä kysymys säilyy avoimena, sitä pidempään Venäjä voi hyödyntää epäselvää tilannetta edukseen, huomauttaa Sarvamaa.

Uutinen on julkaistu Verkkouutisissa 21.11.2023