Ajankohtaista

Cap-uudistus jännän äärellä, Maaseudun Tulevaisuus

27.9.2019

Alkanut syksy on moniulotteisten kysymysten taklaamista EU:n maatalouspolitiikassa. Vääntö monivuotisesta rahoituskehyksestä, cap-uudistus, brexit, kauppasopimukset, maatalouskomissaarin valinta sekä komission ”uusi vihreä sopimus” tuovat mausteensa soppaan.

Me Euroopan parlamentissa jatkamme cap-uudistuksen työstämistä edellisen parlamentin jäljiltä. Jäsenmaiden muodostama neuvosto muodostaa oman kantansa capiin Suomen puheenjohtamana, ja jäsenmaat valmistelevat päätä pahkaa uudistuksen velvoittamia kansallisia strategioita omilla tahoillaan.

Kolmikantaneuvotteluihin olisi siis päästävä niin pian kuin mahdollista.

 

Yksi cap-uudistuksen tavoitteista on edistää EU:n maatalousmallin kestävyyttä. Komission muotoilemat maatalouspolitiikan suuntaviivat on vuodettu julkisuuteen, ja pian näihin tavoitteisiin pureutuu työnsä aloittava uusi komissio.

Yhdeksi prioriteetiksi ehdotetaan kestävän ruokapolitiikan kehittämistä. Esitetyt viisi ruokapolitiikan tavoitetta ovat kunnianhimoisia.

Ensiksikin kouluruoka halutaan luomuksi. Antibioottien ja synteettisten torjunta-aineiden käyttöä halutaan vähentää 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. 400 grammaa vihanneksia ja hedelmiä pyritään saamaan päivittäin EU-kansalaisten lautasille.

Lisäksi halutaan saavuttaa maa- ja metsätalouden hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.

 

Kysymys onkin, ovatko nämä tavoitteet realistisia?

Näistä neljä viidestä ovat Suomelle myönteisiä haasteita, koska olemme jo puolessa niistä muuta EU:ta edellä.

On täysin meidän etujemme mukaista, että olemme EU:n toiseksi vähiten antibiootteja käyttävä kansakunta. Tuotanto-olomme ovat moitteettomat, joten ennaltaehkäisevä ja turha antibioottien käyttö on tarpeetonta.

Myös torjunta-aineiden todistetusti vähäinen käyttö on osoitus suomalaisen ruuantuotannon vahvuudesta. Mainitsemisen arvoista on myös, että Suomi otti käyttöön ensimmäisenä EU-maana kansallisen asetuksen ravintolaruuan lihan alkuperämerkinnöistä toukokuussa 2019.

Suomi näyttää kympin oppilaana mallia siis tässäkin.

Kasvisten ja vihannesten syönnissä meillä päästään lähelle tavoitetta jo nyt.

Jo pelkästään nämä tekijät luovat selvästi suhteellisen edun elintarviketuotannollemme ruuan turvallisuuden ja puhtauden saralla.

 

Cap-uudistuksessa kokonaisuudessaan on kuitenkin myös vaaran paikkoja.

Komission ehdottamat 12:n ja 25 prosentin leikkaukset suoriin tukiin ja maaseudun kehittämiseen maaseutupolitiikan rahoituksessa eivät millään kohtaa viljelijöihin kohdistuvien paineiden ja velvoitteiden kanssa.

Lisää bensaa liekkeihin heittävät kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja globaalien kauppasotien aiheuttamat turbulenssit.

Siksi parlamentin päällimmäisenä tavoitteena MFF-neuvotteluissa on oltava riittävän rahoituksen takaaminen maataloudelle.

Capia sorvatessa tukikatto tulisi neuvotella sellaiseksi, että sen ulkopuolelle jäisivät ekojärjestelmä, tuotantoon sidotut tuet sekä nuorten viljelijöiden tuet.

 

Myös kestävä metsänhoito tulisi ehdottomasti saada mukaan komission tulevaan Euroopan vihreään sopimukseen. Suomen erityisosaamista tälläkin saralla tulisi nostaa vielä enemmän esiin Brysselin neuvottelupöydissä.

Aion tehdä tälläkin vaalikaudella kaikkeni, jotta suomalaisen maatalouden, maaseudun, metsäpolitiikan sekä viljelijöiden ääni saadaan kuuluviin EU:n pelikentillä.

Torjuntataistelua on siis edessä, mutta vain ottamalla härkää sarvista me pystymme saavuttamaan suomalaisen maatalouden erityistarpeet huomioivan lopputuloksen. Nähtäväksi jää, miten palapelin palat osuvat kohdilleen.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.09.2019.

Ajankohtaista

MEP Petri Sarvamaa ampuu valkoposkihanhilla komission suuntaan

23.9.2019

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on jättänyt Euroopan unionin komissiolle kirjallisen kysymyksen jäsenmaiden puuttumisesta valkoposkihanhiongelmaan. Komissiolta odotetaan vastausta noin kolmen viikon kuluessa.

Sarvamaa kysyy komissiolta seuraavat kysymykset:

Mitä keinoja komissio tarjoaa / aikoo tarjota jäsenmaille, jotta hanhien suureen populaatiokokoon voidaan puuttua vahinkojen ehkäisemiseksi?

Aikooko komissio seurata hanhipopulaation kehittymistä jäsenmaissa, jotta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä voidaan tehdä ajoissa?

Mitä jäsenmaiden viranomaiset voivat tehdä torjuakseen valkoposkihanhien aiheuttamia haittoja, ottaen huomioon lintudirektiivin säännökset?

Valkoposkihanhi on EU:n erityisesti suojelema laji, ja se kuuluu lintudirektiiviin I liitteeseen. Sitä ei ole myöskään mainittu lintudirektiivin liitteessä II, joka määrittelee EU:n alueella hyväksytyt riistalajit. Mikään EU:n jäsenmaa ei siis voi säätää lajia riistalinnuksi.

”Tulokaslajina valkoposkihanhi aiheuttaa merkittäviä haittoja eteläisessä ja itäisessä Suomessa. Kaupungeissa hanhet aiheuttavat haittaa tekemällä puistojen siivouksesta kalliimpaa ja hankalampaa sekä heikentämällä viheralueiden viihtyvyyttä. Keskustelussa esillä olevan ilmiselvän puistoviihtyvyyden lisäksi lintujen vielä merkittävämpi taloudellinen haitta kohdistuu maanviljelijöille”, Sarvamaa sanoo.

Pääkaupunkiseudulla kesän viettävien hanhien määrä on taas lähtenyt kasvuun. Vuoden 2019 BirdLife Suomen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston syyslaskennassa havaittiin 7.–8.9. yhteensä noin 33 700 valkoposkihanhea. Määrä on 13 prosenttia suurempi kuin vuonna 2018. Pääkaupunkiseudun kanta kasvoi yli 20 prosenttia yli 16 600 yksilöön.

”Muuttomatkoillaan levähtävät valkoposkihanhet ruokailevat Itä- ja Kaakkois-Suomen viljelyalueilla sekä kevät- että syysmuuton aikana. Syksyisin Itä- ja Kaakkois-Suomen kannat ovat satoja tuhansia yksilöitä. Elimäellä tavattiin lokakuussa 2017 jopa 300 000 yksilön hanhilauma ruokailemassa pellolla, jolloin hanhet syövät valtavia määriä syysviljoja. Pelkkä pellolta toiselle karkottaminen vain siirtää ongelmaa eteenpäin”, Sarvamaa sanoo.

Julkaistu Lännen Median lehdissä 23.9. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4711259/Sarvamaa+vaatii+EUkomissiolta+keinoja+puuttua+suojeltuun+tulokaslajiin++sotkee+puistot+syo+syysviljaa

Ajankohtaista

Miten Rinne selviää tästä?, Maaseudun Tulevaisuus

14.6.2019

Suomen tuoreella hallituksella on edessään useita haasteita, joista ensimmäisten joukossa syliin putoaa parin viikon päästä alkava EU-puheenjohtajuuskausi. Puolen vuoden pesti EU-politiikan keskiössä on tärkeä mahdollisuus viedä kansalaisten elämään konkreettisella tavalla vaikuttavia paketteja eteenpäin.

Suomella on hyvät valmiudet hoitaa tehtävä kunniakkaasti.

Yhden asian suhteen en kuitenkaan uskalla odottaa paljon. EU:n monivuotisen rahoituskehyksen neuvottelut tulevat epäilemättä olemaan vaikeat, ja Suomen lähtöasema vääntöjen johtamiseen on varsin hankala. Kotimaa kun on tunnettu nuivasta suhtautumisestaan EU:n budjettiin.

Suomessa osataan kyllä monen muun jäsenmaan tavoin kääntää katseet kysyvinä Euroopan unionia kohti, kun tarvitaan ratkaisuja isoihin ongelmiin. Siirtolaisvirrat, rikollisuuden torjunta, turvallisuus lautasella, lähialueilla sekä suhteessa Venäjään… Lista on pitkä ja vaatimukset kovia.

Unionin toivotaan ratkaisevan kansainväliset haasteet puolestamme. Toivottujen tulosten eteen ei silti olla valmiita tekemään riittäviä panostuksia. Tässä on iso ristiriita.

Tällä hetkellä työn alla on monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021–2027. Kehyksessä asetetaan yhteensä ja alakohtaisesti EU:n menojen enimmäismäärät, joiden perusteella vuositason talousarviot suunnitellaan yksitellen.

Kyse on siis unionin menoja oikeudellisesti sitovista kehyksistä, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia.

EU:n odotetaan panostavan yhä enemmän yhteisiin haasteisiin ja selviävän samalla vanhoistakin velvoitteistaan. Rahaa lisääntyviin tehtäviin ei silti heru. Päinvastoin aina löytyy kriitikkoja, joiden mukaan EU-budjetti on jo nyt liian suuri. Nykyiseen rahoituskehykseen sisältyvien toimien maksusitoumusmäärärahat ovat 959 988 miljoonaa euroa. Tämä vastaa tasan yhtä prosenttia EU:n bruttokansantulosta.

Tässä vaikeassa maailmassa ei ole järkevää, että EU:n yhteistä ja jo ennestään riittämätöntä budjettia pyritään pikemminkin nipistämään kuin vahvistamaan. Vain yhtenäisenä EU voi olla kokoisensa vaikuttaja globaaleissa haasteissa.

Ehdoton edellytys budjetin kasvattamiselle olisi toki se, että sitä kohdistettaisiin painotetusti tehtäviin, joissa EU-jäsenmaiden yhteistyöstä koituva lisäarvo maksaa itsensä kaikille takaisin. Tämä pätee myös vanhoihin painopisteisiin. Esimerkiksi aluepolitiikan saralla rahat tulee ohjata koko Eurooppaa hyödyttävään infrastruktuuriin.

Jäsenvaltiot pitäisi saada yhdessä vahvistamaan EU-budjettia, jotta unionilla olisi aito mahdollisuus toteuttaa yhteiseurooppalaisia ratkaisuja. Toistaiseksi jäsenmaat ovat keskittyneet pelaamaan EU-budjettia yksisilmäisesti nollasummapelinä, jossa toisen voitot ovat aina itseltä pois. Lopputulos ei ole hyvä unionin eikä sen jäsenmaiden kannalta.

Nettomaksajilla on myrkyllinen tapa puhua omista panoksistaan melkein kuin lahjoituksina. Todellisuudessa Suomikin saa jäsenmaksulleen vastinetta. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen vakaus on arvoltaan mittaamaton. Jäsenyys sisämarkkinoilla on sekin viennistä elävälle Suomelle arvokkaampi kuin nettojäsenmaksumme.

Uusi hallitus on jo ehtinyt listaamaan EU-prioriteeteikseen suuremmat panostukset ilmastotoimiin ja unionin vastuun kasvattamisen globaalina toimijana. Pelkään pahoin, että hallituksen panokseksi jää uusien odotusten listaus, ilman valmiutta luotsata neuvostoa toiveet mahdollistavan vahvemman budjetin taakse.

Tämä on sääli, sillä se olisi varmin keino taata, että EU toimii parhaimmalla tavalla Suomen hyväksi.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 14.6.2019

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: Animalia: Sata meppiä edistää eläinasiaa

5.6.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) on allekirjoittanut eurooppalaisen sitoumuksen, jossa luvataan edistää eläinten asiaa europarlamentissa. Eläinsuojelujärjestö Animalian mukaan Suomen vastavalituista kolmestatoista europarlamentaarikosta seitsemän on allekirjoittanut sitoumuksen.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: Maaseutu jätti taas valtaansa käyttämättä

30.5.2019

Maaseutukuntien huono äänestysaktiivisuus eurovaaleissa johtaa siihen, että maaseudun ääni ei kuulu sille kuuluvalla painolla. Euroopan parlamenttiin lähtee kuitenkin useita kokeneita ja maaseudun elinkeinoihin sitoutuneita edustajia, kuten paikkansa uusinut europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP).

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: Moni maaseudun puolustaja ylsi EU-parlamenttiin

29.5.2019

Eurovaaleissa paikkansa uusinut europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) on keskittynyt viime vuosina maatalousasioihin. ”Painopisteet EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa ovat vielä selkeytymättä seuraavan rahoituskauden osalta. Siellä on heti luvassa vääntöjä. Suomen kannalta erittäin tärkeä asia on esimerkiksi torjua tilakohtainen tukikatto”, Sarvamaa sanoo.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: EU:n metsäpolitiikka ei saa kannatusta

27.5.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) arvelee Suomen kärsivän, jos EU:ssa laaditaan yhteiset säännöt metsien käsittelystä. ”Olen käynyt riittävän monta keskustelua keskieurooppalaisten ja eteläeurooppalaisten EU-vaikuttajien kanssa. Tiedän, miten paljon suomalainen metsätalous ja metsänhoito kärsisivät, jos EU saisi toimivallan metsäpolitiikassa. Olisimme aivan liian pienessä vähemmistössä”, Sarvamaa sanoo.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Suomen kansallinen etu, Maaseudun Tulevaisuus

17.5.2019

Hiljattain Suomessa on noussut esiin yllättävä maatalouspoliittinen näkemys. Ajatuspaja Libera julkaisi 7.5.2019 Fatim Diarran tekstin, jossa hän esitti 141-tuen lopettamisen olevan Suomen kansallinen intressi.

Siis sen EU:n luvalla Etelä-Suomen alueelle maksettavan kansallisen tuen, jolla on tärkeä rooli suomalaisen ruoantuotannon turvaamisessa. Sikatalouden ja siipikarjan lihan tuotannon kannalta tuki on erittäin tärkeä, myös kasvihuonetuotannolle se on varsin olennainen.

On vaikea ymmärtää näkemystä, jonka mukaan tuki olisi ongelmattomasti lakkautettavissa. Eiväthän Suomen tuotanto-olosuhteet ole muuttuneet ja kotimainen possunliha taistelee edelleen markkinoilla pysyäkseen houkuttelevana vaihtoehtona halvemmille ulkomaisille serkuilleen.

Juuri siksi olen jo useampaan otteeseen taistellut tuen jatkumisen puolesta. Tuoreimmat hyvät uutiset saatiin viime kuussa, kun europarlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi tuen jatkon yhteisen maatalouspolitiikan seuraavalle toimintakaudelle eli vuosille 2021-27. Tämän vaalikauden osalta tarvittava työ on siis tehty.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei ole ollut avain helppoon huomiseen, kuten jokainen maatalouden harjoittaja tietää. En usko ylipäätään kenenkään ajattelevan, että CAP nykymuodossaan olisi ongelmaton paketti.

Siksi olisi toki hienoa, jos maatalouden kannattavuus saataisiin tasolle, joka mahdollistaisi markkinaehtoisen tuotannon ilman monimutkaista tukiviidakkoa. Todellisuus meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme, säädöksillämme ja kaupan keskittymisellämme on kuitenkin toinen.

Joskus maatalouspolitiikan kansallisia tukia moititaan tulonsiirtona verorahoista tuottajien taskuun. Tällainen sormella osoittelu kertoo yksinkertaisesti suomalaisen maatalouden merkityksen ja realiteettien ymmärtämättömyydestä.

Olen itsekin tiukka markkinaehtoisuuden kannattaja taloudenpidossa. On kuitenkin asioita, joiden kohdalla kolikon toinen puoli on painavampi. Ruoantuotannon vertaaminen mihinkään muuhun yritystoimintaan ei minun maailmassani ole kestävää. Siihen on kaksi painavaa syytä.

Ensimmäinen on se, että yhteisen maatalouspolitiikan nopealla alasajolla olisi tuhoisat seuraukset suomalaiselle ruoantuotannolle. Voisi melkein väittää, että viiden vuoden päästä lähikaupasta saisi etsimällä etsiä muuta kotimaista kuin perunaa, kaalia ja lanttua. Kaiken huipuksi se tuontiruoka olisi kotimaisen tarjonnan puuttuessa pian saman hintaista kuin sitä laadukkaampi kotimainen ruoka nyt.

Toinen ja sitäkin suurempi menetys olisi suomalaisen maaseudun katoaminen. Liian moni suomalainen ei enää ymmärrä, miten tärkeä asia maatalous eri muodoissaan Suomelle on. Paljonko maksaa kilo kansallisidentiteettiä?

Toisaalta viime vuosina on tullut myönteistä viestiä siitä, että kiinnostus ja arvostus kotimaista ruokaa kohtaan on kasvussa. Esimerkiksi joidenkin kauppojen käyttöön ottamat lisämerkinnät kotimaista alkuperää oleviin tuotteisiin ovat saaneet kuluttajilta lämpimän vastaanoton. Trendi ei kuitenkaan yksin riitä tasaamaan kannattavuuden laajempia haasteita.

Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia, että tuottajalla on edellytykset harjoittaa elinkeinoaan. Mutta valitettavasti myös päättäjissä on liian paljon heitä, joille suomalaisen maatalouden tulevaisuus tuntuu olevan yhdentekevää.

Tästä syystä haluan jatkossakin olla vaikuttamassa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Se on minulle sydämen asia.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.5.

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: EU-parlamentin maatalousvaliokuntaan olisi tunkua eurovaaliehdokkaiden keskuudessa

16.5.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) suosikkivaliokunta on maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. ”Suomalainen ruuantuotanto on edelleen sydämenasiani”, kertoo Sarvamaa. Sarvamaa antaisi EU:lle lisää toimivaltaa metsäpolitiikassa ainoastaan, jos suomalainen metsäasiantuntijuus otetaan uudella tavalla huomioon ja muita jäsenvaltioita velvoitetaan metsittämään ja nurmettamaan.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: EU-ehdokkaat tiukkoina: ”Pakotteiden syy tulee muistaa”

3.5.2019

Maaseudun Tulevaisuuden EU-vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista suurin osa ei luopuisi Venäjän ja EU:n keskinäisistä talouspakotteista. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) mukaan Suomen kaltaisen Venäjän naapurimaan pitää noudattaa tiukkaa linjaa. ”Erityisesti suomalaisten kannattaa miettiä, mikä merkitys kansainvälisen oikeuden noudattamisella on nimenomaan Venäjän lähialueille”, Sarvamaa muistuttaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Rehellistä puhetta rahasta, Maaseudun Tulevaisuus

18.4.2019

Vaalien superkeväänä suomalaisia haastetaan miettimään, millaisiin käsiin haluamme antaa vastuun tulevaisuuden Suomen ja Euroopan rakentamisesta. Yksi ääni toreilta ja gallupeista usein puuttuu: maailmantalous ei mainosta käänteitään Prisman parkkipaikalla, vaikka juuri sillä on ratkaiseva vaikutus siihen, millaista pyykkiä vaalikauden päätteeksi pestään.

Viime vuonna Suomen bruttokansantuote kasvoi 2,3%. Kotitalouksilla on enemmän rahaa kulutettavaksi kuin aikoihin ja työllisten määrä on kasvanut roimasti. Myös velkaantumiskierre saatiin katkaistua.  Nämä ovat hienoja suomalaisia saavutuksia.  Ne eivät silti riitä varmistamaan julkisen taloutemme kestävyyttä pitkällä aikavälillä, tai edes muutamaksi vuodeksi.

Suomi on vientivetoinen maa. Siksi emme saa ikinä sulkea silmiämme siltä, mitä talouden isossa kuvassa tapahtuu. Tällä hetkellä talousviisaat ja valtionvarainministeriö muistuttavat maailmantalouden kasvun ohittaneen korkeimman huippunsa. Lähivuosina on siis odotettavissa sakkausta. Se syö terää kaikilta kasvutavoitteilta, kuten paljon puhutulta työllisyydeltä.

Suunnitelmat julkisen talouden tasapainottamiseksi on rakennettu sen varaan, että työllisyyden nousu jatkuu. Vahva työllisyys on aina tervetullut tila, ja erityisesti se on sitä nyt, kun huoltosuhteen valtava taakkaa kolkuttaa ovella. Työllisyyden säilyttäminen edes tällä tasolla tulee kuitenkin olemaan haaste, jos Eurooppa vaipuu jonkinlaiseen taantumaan – kasvattamisesta puhumattakaan.

Euroopasta kantautuu suhdannevaihteluiden lisäksi muitakin haasteita, kuten onneton Brexit. Kansanäänestyksen tulos ei saman tien johtanut Britannian talouden pelättyyn romahtamiseen kolme vuotta sitten. Vähitellen hintalappua on kuitenkin alkanut kertyä. Epätietoisuus on hyttyskarkotetta sijoittajille.

Globaalin talouden kentällä yhden ison pelaajan kamppailut vaikuttavat muihinkin. Brexit-epävarmuus heijastuu jokaiseen eurooppalaiseen kansantalouteen ja sitä kautta kansalaiseen. Ongelmat eivät suinkaan lopu, jos saarivaltion eropäivä joskus ratkeaa. Se olisi vasta alku EU:n ja Britannian välisille neuvotteluille tulevaisuuden suhteista, myös kaupankäynnin ja tullien osalta. Lisäksi britit joutuisivat neuvottelemaan ainakin 759 erilaista sopimusta kolmansien maiden kanssa. Selvillä vesillä ei olla aikoihin ja varmaa on ainoastaan epävarmuus.

Pitkään jatkuneen väännön jälkeen Brexitin käänteet yltävät enää harvoin mielenkiintoisimpien uutisten joukkoon. Epätietoisuudesta on yksinkertaisesti vaikea saada vetävää. Tämä kuvaa talouspoliittista keskustelua muutenkin. Monimutkaisista uhkakuvista ja resurssien tulevasta niukkuudesta puhumalla on vaikea saada palstatilaa. Helpompi tapa saada äänensä kuuluville on listata asioita, joihin rahaa haluaisi käyttää.

Viime aikoina liikaa näkyvyyttä ovat saaneet ilmastotalkoot. Poliittisen kentän joka laidalta on todettu, että ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun on sijoitettava entistä enemmän. Ennen sitä pitää kuitenkin ratkaista, mistä nämä rahat otetaan. Siinä vasta keskusteltavaa riittääkin. Missään tapauksessa meillä ei ole varaa pelkästään vaatia päästötavoitteiden äärimmäistä tiukentamista. Järkevämpää on satsata teknologian kehittämiseen.

Vastuullinen poliitikko ei tee lupauksia, joita ei voi pitää. Maailmantalous ei puolestaan lupaa mitään. Se on herkkä kokonaisuus, joka ei kysy äänestäjän suostumusta vaihteluilleen. Useimmiten muutoksen merkit ovat kuitenkin nähtävissä jo etukäteen. Siksi päättäjien on uskallettava kohdata talouden realiteetit – ja reagoida niihin.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.4.2019

Ajankohtaista

Suomen on säilytettävä tolkku akkumineraalijahdissa, Maaseudun Tulevaisuus

22.3.2019

Suomeen on rantautunut maailmalta uusi kultakuume. Sama toiveikas kiilto silmissä, jonka innoittamina lähdettiin aikoinaan kultamaille, puhutaan nyt oman maaperän kaivoslouhinnasta. Kansakuntamme on lähtenyt mineraalijahtiin, toiveissa valoisampi tulevaisuus koboltin, litiumin ja suomugrafiitin siivittämänä.

Kasvaneen kysynnän vuoksi näiden mineraalien hinnat ovat olleet viime vuosina kovassa nousussa. Akkumetalleiksikin kutsuttuja raaka-aineita käytetään muun muassa uusiutuvan energian tuotannossa ja sähköautojen valmistuksessa. Erityisesti jälkimmäisen kasvupotentiaali tuntuu lujittavan yleistä uskoa siihen, että nyt on aika louhia.

Kotimaan maanteillä sähköautojen määrä ei ole räjähtänyt käsiin, ainakaan vielä. Niiden yleistyminen maantieteellisissä olosuhteissamme edellyttää käytettävyyden kannalta tärkeiden puitteiden kehittämistä. Kansainvälisesti voidaan kuitenkin puhua jo buumista: kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi teillä liikkuvien sähköautojen määrän nousevan viime vuoden kahdesta miljoonasta 140 miljoonaan vuonna 2030. Eli 70-kertaistuvan.

Ei siis ole ihme, että akkuteknologian mahdollisuudet ovat herättäneet myös suomalaisten kiinnostuksen. Löydettyjen ilmentymien valossa innostus on perusteltua. Suomesta löytyvät esimerkiksi Euroopan suurimmat tunnetut kobolttivarannot.

Koboltin lisäksi maaperästämme on löytynyt useita muitakin haluttuja raaka-aineita. Geologian tutkimuskeskus GTK:n kartoitellee parhaillaan Suomea uusien mineraaliesiintymien toivossa. Nelivuotisen projektin tarkoitus on nimenomaan akkujen tuotantoon hyödynnettävien varantojen tutkiminen.

Mineraalijahdin mahdollisuuksiin liittyy kuitenkin yksi iso ja painava mutta. Äkkirikkauden toivoissa on helppo tehdä peruuttamattomia uhrauksia. Siinä kohdin, kun suunnitellaan kaivoksen paikkaa, on pystyttävä huomioimaan projektin vaikutukset ympäristöön. Monimuotoisten vesistöjen rannasta näitä mineraaleja ei nimittäin tarvitse kaivaa.

Olisi valtavaa typeryyttä uhrata puhtaat vesistöt mineraalikuumeen alttarille. Maltti on syytä pitää matkassa erityisesti, kun kaivoksia ollaan rakentamassa näin nopeasti kehittyvän teknologian tarpeisiin. Vaikka sähköinen liikenne ja tuulivoimalat eivät tällä hetkellä rakennu ilman näitä mineraaleja, kukaan ei tiedä varmasti miltä tarve näyttää 10 tai 20 vuoden päästä.

Akkuteknologiaa pyritään koko ajan kehittämään suuntaan, joka olisi vähemmän riippuvainen kalliista mineraaleista, kuten litiumista ja koboltista. Tällä hetkellä kuhinaa akkutuotannon ympärillä kuitenkin riittää. Nykyiset investoinnit tehdään siinä toivossa, että sähköautojen kysyntä jatkaa kasvuaan eikä teknologian kehitys aja nykyisten raaka-aineiden tarpeen ohi.

Suomen maaperän rikkauksia hyödyntäisivät mielellään myös kansainväliset kaivosjätit. Ala on kilpailtu eikä ympäristövaikutusten huomioiminen ole kaivosyritysten prioriteetti. Toivoa sopii, että Suomessa on koettu tarpeeksi huonosti suunniteltujen kaivosten vaikutuksia, jottei mitä tahansa hankkeita lähdetä tukemaan.

Kestävyyden näkökulmasta kolikolla on kaksi puolta. Ensimmäinen on raaka-aineiden järkevä hyödyntäminen ympäristöystävällisten ratkaisujen valmistamisessa. Toinen on Suomen korvaamattoman luonnon suojeleminen lyhytnäköisiltä ratkaisuilta. Molemmat on hyvä pitää mielessä, kun uutisia GTK:n uusista löydöistä alkaa tulla ja kartoituksista siirrytään uusien kaivosten rakentamiseen.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.3.