Maaseudun Tulevaisuus: EU:n maatalousvaliokunta antoi vihreää valoa Etelä-Suomen kansallisille tuille

29.4.2020

Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen jatko sai vihreää valoa Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnalta. Tähän olen tyytyväinen. Meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme ja kaupan keskittymisellämme myös kansallisia maataloustukia tarvitaan. Koronaviruspandemia vain vahvistaa tarvetta ylläpitää omaa tuotantoa järkevässä mittakaavassa.

Jatketaan työtä suomalaisen maa- ja metsätalouden hyväksi.

Lue koko uutinen täältä >

Suomen kansallinen etu, Maaseudun Tulevaisuus

17.5.2019

Hiljattain Suomessa on noussut esiin yllättävä maatalouspoliittinen näkemys. Ajatuspaja Libera julkaisi 7.5.2019 Fatim Diarran tekstin, jossa hän esitti 141-tuen lopettamisen olevan Suomen kansallinen intressi.

Siis sen EU:n luvalla Etelä-Suomen alueelle maksettavan kansallisen tuen, jolla on tärkeä rooli suomalaisen ruoantuotannon turvaamisessa. Sikatalouden ja siipikarjan lihan tuotannon kannalta tuki on erittäin tärkeä, myös kasvihuonetuotannolle se on varsin olennainen.

On vaikea ymmärtää näkemystä, jonka mukaan tuki olisi ongelmattomasti lakkautettavissa. Eiväthän Suomen tuotanto-olosuhteet ole muuttuneet ja kotimainen possunliha taistelee edelleen markkinoilla pysyäkseen houkuttelevana vaihtoehtona halvemmille ulkomaisille serkuilleen.

Juuri siksi olen jo useampaan otteeseen taistellut tuen jatkumisen puolesta. Tuoreimmat hyvät uutiset saatiin viime kuussa, kun europarlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi tuen jatkon yhteisen maatalouspolitiikan seuraavalle toimintakaudelle eli vuosille 2021-27. Tämän vaalikauden osalta tarvittava työ on siis tehty.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei ole ollut avain helppoon huomiseen, kuten jokainen maatalouden harjoittaja tietää. En usko ylipäätään kenenkään ajattelevan, että CAP nykymuodossaan olisi ongelmaton paketti.

Siksi olisi toki hienoa, jos maatalouden kannattavuus saataisiin tasolle, joka mahdollistaisi markkinaehtoisen tuotannon ilman monimutkaista tukiviidakkoa. Todellisuus meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme, säädöksillämme ja kaupan keskittymisellämme on kuitenkin toinen.

Joskus maatalouspolitiikan kansallisia tukia moititaan tulonsiirtona verorahoista tuottajien taskuun. Tällainen sormella osoittelu kertoo yksinkertaisesti suomalaisen maatalouden merkityksen ja realiteettien ymmärtämättömyydestä.

Olen itsekin tiukka markkinaehtoisuuden kannattaja taloudenpidossa. On kuitenkin asioita, joiden kohdalla kolikon toinen puoli on painavampi. Ruoantuotannon vertaaminen mihinkään muuhun yritystoimintaan ei minun maailmassani ole kestävää. Siihen on kaksi painavaa syytä.

Ensimmäinen on se, että yhteisen maatalouspolitiikan nopealla alasajolla olisi tuhoisat seuraukset suomalaiselle ruoantuotannolle. Voisi melkein väittää, että viiden vuoden päästä lähikaupasta saisi etsimällä etsiä muuta kotimaista kuin perunaa, kaalia ja lanttua. Kaiken huipuksi se tuontiruoka olisi kotimaisen tarjonnan puuttuessa pian saman hintaista kuin sitä laadukkaampi kotimainen ruoka nyt.

Toinen ja sitäkin suurempi menetys olisi suomalaisen maaseudun katoaminen. Liian moni suomalainen ei enää ymmärrä, miten tärkeä asia maatalous eri muodoissaan Suomelle on. Paljonko maksaa kilo kansallisidentiteettiä?

Toisaalta viime vuosina on tullut myönteistä viestiä siitä, että kiinnostus ja arvostus kotimaista ruokaa kohtaan on kasvussa. Esimerkiksi joidenkin kauppojen käyttöön ottamat lisämerkinnät kotimaista alkuperää oleviin tuotteisiin ovat saaneet kuluttajilta lämpimän vastaanoton. Trendi ei kuitenkaan yksin riitä tasaamaan kannattavuuden laajempia haasteita.

Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia, että tuottajalla on edellytykset harjoittaa elinkeinoaan. Mutta valitettavasti myös päättäjissä on liian paljon heitä, joille suomalaisen maatalouden tulevaisuus tuntuu olevan yhdentekevää.

Tästä syystä haluan jatkossakin olla vaikuttamassa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Se on minulle sydämen asia.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.5.

Luottamusta rakentamassa, Maaseudun Tulevaisuus

13.1.2014

Euroopan elintarvikemarkkinoilla vallitsee mielenkiintoinen, mutta huolestuttava tilanne. Myytävänä oleva ruoka on tilastojen valossa turvallisempaa kuin koskaan, mutta kuluttajien luottamus horjuu. Huolta ei enää aiheuta listeria- tai salmonellabakteerit, vaan kysymyksestä on tullut perustavanlaatuisempi: Voimmeko luottaa siihen, mitä tuotteen pakkausmerkinnät kertovat?

Viime huhtikuun hevoslihaskandaali avasi monia silmiä niin päättäjien kuin alan ihmisten keskuudessa. EU-tasolla huomio on perinteisesti keskittynyt lähes yksinomaan ruoan turvallisuuteen ja jäljitettävyyteen. Piilevä oletus on ollut, että toimijat ovat rehellisiä ja tekevät parhaansa vaatimusten täyttämiseksi. Tarvittiin isomman luokan skandaali, jotta huomio alkoi kiinnittyä tuoreempaan ongelmaan, petokseen elintarvikeketjussa.

Olen toistuvasti korostanut kotimaisen ruoan brändin tärkeyttä. Suomalaisen ruoan pitää olla takuuvarmasti puhdasta, laadukasta ja luotettavaa jos aiomme pärjätä markkinoilla myös tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut, että kotimaiset toimijat tekevät osansa tässä kokonaisuudessa. Mutta kokonaisuus vaatii myös sen, että kuluttaja ostaessaan esimerkiksi luomua voi olla sataprosenttisen varma myös saavansa luomua. Jokaiseen pakkausmerkintään on voitava luottaa. Pienikin epäilys tuotteen sisällöstä, aiheellinen tai ei, on mielikuvalle kova kolaus.

Lähes poikkeuksetta paras tapa rakentaa luottamusta olisi lyhentää elintarvikeketjua kautta linjan, siellä missä se suinkin on mahdollista. Lähiruoka on muutakin kuin trendi, se on usein luotettava tae tuoreudesta ja laadusta sekä taatusti kotimaista. Maksamalla hieman lisää hintaa tutun tuottajan tuotteesta voi aina olla varma, että saa mitä tilaa.

Tosiasiassa ratkaisun pitää kuitenkin yltää todella paljon lähiruokaa syvemmälle, kaupan jokaiseen tuotteeseen asti.

Suomalaisten, niin tuottajien kuin kuluttajien, kannalta petosten estäminen EU:n elintarvikemarkkinoilla on aivan keskeistä. Jos emme onnistu EU:n alueella kitkemään petoksia, voi yksikin vakavampi tapaus taas järkyttää kuluttajien jo ennestään häilyvää luottamusta. Halusimme tai emme, kaukaisenkin skandaalin vaikutukset heijastuvat joka tapauksessa meille asti. Imagovahingosta kärsii alan jokainen toimija.

Juuri tällaisia rajat ylittäviä haasteita varten EU:n yhteistä valvontaa tarvitaan.

Euroopan parlamentti käsittelee ensi viikon täysistunnossaan oma-aloitemietintöä koskien ruokaturvallisuutta ja petosten estämistä elintarvikeketjussa. Mietintö esittää suosituksen siirtymisestä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa, jossa voisi olla mahdollista keskittää valvontaresursseja sinne, missä uhka turvallisuusriskistä tai petoksesta on suurin.

Ajatus kuvastaa hyvin näkemystäni EU:n roolista maataloudessa sekä tuotteiden ja ketjun vaiheiden tarkastamisessa. Asiansa hyvin hoitavilla pitää olla tilaa hengittää, ja ongelmatapauksiin pitää voida puuttua tiukasti. Keskittymällä Brysselissä nimenomaan rajat ylittäviin isoihin ongelmiin voimme tehokkaimmin auttaa koko alaa ja taata tasapuolisen sekä vakaan toimintaympäristön jokaiselle ketjun osalle.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10.1.2014.