Kriiseissä tarvitaan ruokavarmuutta, Maaseudun Tulevaisuus
17.4.2020
Koronavirus on nostanut uudella tavalla ytimeen yhteiskuntamme kriisinkestävyyden ja paljon puhutun resilienssin. Kyse on siitä, miten kriittiset toiminnot ja infrastruktuuri pyörivät poikkeusolojen kohdatessa Suomea ja Eurooppaa.
Tähän asti suurin osa huoltovarmuuden haasteista on liittynyt lääketarvikkeiden, kuten suojamaskien, saatavuuteen. Asian kanssa on kamppailtu niin kotimaassa kuin EU:n tasolla.
Tilanteen pitkittyessä voimme ennen pitkää huomata katkoksia ja ongelmia myös elintarvikkeissa ja ruokatoimituksissa.
Euroopan ruokamarkkinat ovat häiriöalttiita ja hyvin linkittyneitä keskenään, minkä vuoksi on korkea aika tehdä päätöksiä myös ruuantuotannon huoltovarmuudesta ja varmistaa yhteiskunnan ruokavarmuus.
EU voi parhaiten vaikuttaa ruokavarmuuteen leipomalla nämä tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistukseen.
Meneillään olevassa cap-uudistuksessa on otettava huomioon huoltovarmuus, jotta yhteinen maatalouspolitiikka on jatkossa valmis kohtaamaan vakavatkin tulevat kriisit, olkoot ne sitten pandemioita tai jotain muuta, ilman pelkoa ruuan loppumisesta.
Ruuantuotannon kriisivalmiuden kasvattaminen on elintärkeää yhteiskunnan selviytymisen kannalta. EU-maat ovat vahvasti riippuvaisia tuontiruoasta, ja shokit ruuan tuotantoketjussa voivat olla tuhoisia.
Yhteiskunnan ruokavarmuudesta huolehtiminen tarkoittaakin ruuantuotannon huoltovarmuuden laajaa ymmärtämistä tuotanto- ja toimitusketjujen, kriisinkestävyyden sekä tarvittavan työvoiman liikkuvuuden osalta.
Tuotanto- ja toimitusketjujen häiriintyessä vaikutukset näkyvät nopeasti miljoonien ihmisten ruokapöydissä.
Koronaviruksen seurauksena on havaittu, kuinka erityisesti työvoiman saannin ongelmat voivat aiheuttaa suuria haasteita ruuantuotannolle. Työntekijät eivät välttämättä pääse rajasulkujen ja liikkumisrajoitusten vuoksi tiloille töihin keräämään satoa kriittisillä hetkillä.
Tämä on jo tällä hetkellä todellisuutta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. EU on hedelmiä lukuun ottamatta omavarainen, mutta tämä edellyttää jäsenmaiden yhteistyötä ja pelisääntöjen noudattamista.
Suuri osa EU:n ruuantuotannosta lepää muualta tulevien kausityöläisten varassa. Etenkin Italian ja Espanjan koko Eurooppaa ruokkiva vihannes- ja hedelmätuotanto on riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta.
Suomessa luotetaan tuhansiin ulkomaisiin kausityöntekijöihin muun muassa marja- ja vihannestiloilla, ja liikkuvuuden heikentyessä sadot voivat jäädä korjaamatta.
Kausityövoiman lisäksi tietyt kriittiset tuotteet, kuten valkuaiskasvit ja osa eläintauteihin tarvittavista lääkkeistä, ovat tuontitavaraa EU:n ulkopuolelta. Katkot näiden toimituksissa voivat aiheuttaa pahaa jälkeä, joka näkyy kaupan hyllyillä asti.
Huoltovarmuutta ja ruuantuotannon kriisinkestävyyttä ei ole huomioitu juurikaan cap-uudistusta laadittaessa. Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus pakottaa kuitenkin ottamaan tämän tärkeän teeman nykyistä vahvemmin huomioon eritoten maatalouspolitiikassa.
Ruuan huoltovarmuus eli ruokavarmuus on yhteiskunnan toimivuuden peruspilari.
Viimeistään meneillään olevan kriisin tulisi hajottaa keinotekoiset raja-aidat ja auttaa katsomaan tilannetta tuoreesta näkövinkkelistä. On korkea aika kerätä voimat yhteen ja toimia ruokavarmuuden eteen sementoimalla huoltovarmuus vahvemmin yhteiseen maatalouspolitiikkaan.
Tätä teemaa myös Suomi voisi ajaa EU-päätöksenteossa. Aion itse nostaa aiheen esille maatalousvaliokunnassa ja esittää, että komissio tekee pikaisesti selvityksen maatalouspolitiikan muutostarpeista huoltovarmuuden parantamiseksi.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnina 17.4.2020.
