Ajankohtaista

Kriiseissä tarvitaan ruokavarmuutta, Maaseudun Tulevaisuus

17.4.2020

Koronavirus on nostanut uudella tavalla ytimeen yhteiskuntamme kriisinkestävyyden ja paljon puhutun resilienssin. Kyse on siitä, miten kriittiset toiminnot ja infrastruktuuri pyörivät poikkeusolojen kohdatessa Suomea ja Eurooppaa.

Tähän asti suurin osa huoltovarmuuden haasteista on liittynyt lääketarvikkeiden, kuten suojamaskien, saatavuuteen. Asian kanssa on kamppailtu niin kotimaassa kuin EU:n tasolla.

Tilanteen pitkittyessä voimme ennen pitkää huomata katkoksia ja ongelmia myös elintarvikkeissa ja ruokatoimituksissa.

Euroopan ruokamarkkinat ovat häiriöalttiita ja hyvin linkittyneitä keskenään, minkä vuoksi on korkea aika tehdä päätöksiä myös ruuantuotannon huoltovarmuudesta ja varmistaa yhteiskunnan ruokavarmuus.

EU voi parhaiten vaikuttaa ruokavarmuuteen leipomalla nämä tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistukseen.

 

Meneillään olevassa cap-uudistuksessa on otettava huomioon huoltovarmuus, jotta yhteinen maatalouspolitiikka on jatkossa valmis kohtaamaan vakavatkin tulevat kriisit, olkoot ne sitten pandemioita tai jotain muuta, ilman pelkoa ruuan loppumisesta.

Ruuantuotannon kriisivalmiuden kasvattaminen on elintärkeää yhteiskunnan selviytymisen kannalta. EU-maat ovat vahvasti riippuvaisia tuontiruoasta, ja shokit ruuan tuotantoketjussa voivat olla tuhoisia.

Yhteiskunnan ruokavarmuudesta huolehtiminen tarkoittaakin ruuantuotannon huoltovarmuuden laajaa ymmärtämistä tuotanto- ja toimitusketjujen, kriisinkestävyyden sekä tarvittavan työvoiman liikkuvuuden osalta.

 

Tuotanto- ja toimitusketjujen häiriintyessä vaikutukset näkyvät nopeasti miljoonien ihmisten ruokapöydissä.

Koronaviruksen seurauksena on havaittu, kuinka erityisesti työvoiman saannin ongelmat voivat aiheuttaa suuria haasteita ruuantuotannolle. Työntekijät eivät välttämättä pääse rajasulkujen ja liikkumisrajoitusten vuoksi tiloille töihin keräämään satoa kriittisillä hetkillä.

Tämä on jo tällä hetkellä todellisuutta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. EU on hedelmiä lukuun ottamatta omavarainen, mutta tämä edellyttää jäsenmaiden yhteistyötä ja pelisääntöjen noudattamista.

Suuri osa EU:n ruuantuotannosta lepää muualta tulevien kausityöläisten varassa. Etenkin Italian ja Espanjan koko Eurooppaa ruokkiva vihannes- ja hedelmätuotanto on riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta.

Suomessa luotetaan tuhansiin ulkomaisiin kausityöntekijöihin muun muassa marja- ja vihannestiloilla, ja liikkuvuuden heikentyessä sadot voivat jäädä korjaamatta.

Kausityövoiman lisäksi tietyt kriittiset tuotteet, kuten valkuaiskasvit ja osa eläintauteihin tarvittavista lääkkeistä, ovat tuontitavaraa EU:n ulkopuolelta. Katkot näiden toimituksissa voivat aiheuttaa pahaa jälkeä, joka näkyy kaupan hyllyillä asti.

 

Huoltovarmuutta ja ruuantuotannon kriisinkestävyyttä ei ole huomioitu juurikaan cap-uudistusta laadittaessa. Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus pakottaa kuitenkin ottamaan tämän tärkeän teeman nykyistä vahvemmin huomioon eritoten maatalouspolitiikassa.

Ruuan huoltovarmuus eli ruokavarmuus on yhteiskunnan toimivuuden peruspilari.

Viimeistään meneillään olevan kriisin tulisi hajottaa keinotekoiset raja-aidat ja auttaa katsomaan tilannetta tuoreesta näkövinkkelistä. On korkea aika kerätä voimat yhteen ja toimia ruokavarmuuden eteen sementoimalla huoltovarmuus vahvemmin yhteiseen maatalouspolitiikkaan.

Tätä teemaa myös Suomi voisi ajaa EU-päätöksenteossa. Aion itse nostaa aiheen esille maatalousvaliokunnassa ja esittää, että komissio tekee pikaisesti selvityksen maatalouspolitiikan muutostarpeista huoltovarmuuden parantamiseksi.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnina 17.4.2020.

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: ”Petri Sarvamaa: EU:n maatalouspolitiikassa huomioitava huoltovarmuus”

16.4.2020

Komission tulisi tehdä pikaisesti selvitys maatalouspolitiikan muutostarpeista, Sarvamaa sanoo.

”Huoltovarmuutta ja ruuantuotannon kriisinkestävyyttä ei ole huomioitu juurikaan maatalousuudistusta laadittaessa. Koronaviruksen aiheuttama tilanne pakottaa kuitenkin ottamaan tämän vahvemmin huomioon.”

Lue koko uutinen täältä>

Ajankohtaista

EU tarjoaa turvatakuun ruokapöydän antimille, Maaseudun tulevaisuus

25.1.2019

Suomalaisten ostoskori on tammikuussa selvästi muuta vuotta terveellisempi. Uuden vuoden lupausten vaikutus heikkenee usein heti helmikuun taitteessa, kuten Helsingin Sanomat hiljattain uutisoi (Minna Pölkki, HS 19.1.). Muutoksia ostoskoriin poimittavien tuotteiden terveellisyyteen on siis luvassa jälleen viikon päästä.

Ostoskorin turvallisuuden kohdalla vastaavaa vaihtelua ei tapahdu. Ei ainakaan EU:ssa.

Asiasta saatiin viime viikolla mustaa valkoisella, kun Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkaisi unionin elintarviketurvallisuusmallia arvioivan raportin. Syynäyksessä olivat sekä mallin rakenne että sen käytännön tasolla tarjoama suoja EU:ssa käytettäville elintarvikkeille.

Raportti tihkuu kiitosta. Sen mukaan EU:n tapa valvoa elintarviketurvallisuutta lepää vakaalla pohjalla.

Tämä ei tietysti yllätä – käytetäänhän malliamme kansainvälisenä vertailukohtana. Maailman terveysjärjestön mukaan Euroopan kansalaisten käyttämien elintarvikkeiden turvallisuus taataan maailman korkeimpiin kuuluvalla varmuustasolla.

Poikkeukselliseen tasoon on päästy asettamalla kunnianhimoisia tavoitteita. Kemikaalien turvallisuus pyritään arvioimaan ennen niiden käyttöä elintarvikeketjussa. Tämä maalaisjärjellä ilmeisen järkevä käytäntö ei ole globaalissa mittakaavassa itsestäänselvyys. Siksi unioni on tarkkana myös EU:hun tuotavien elintarvikkeiden kanssa. Niiden on täytettävä samat korkeat turvallisuusvaatimukset.

Täysin puhtain paperein systeemimme ei tarkkaa arviota läpäissyt.

Punakynä alleviivasi muun muassa elintarvikkeissa, rehuissa, kasveissa ja elävissä eläimissä esiintyviä kemikaaleja koskevan Refit-ohjelman keskeneräisyyttä. Komission vuonna 2020 käyttöön ottaman ohjelman on tarkoitus yksinkertaistaa EU-lainsäädäntöä kansalaisten ja sidosryhmien ehdotusten perusteella.

Lisäksi ohjelma tulee vähentämään sääntelyn kustannuksia ja tukea kasvua sekä työllisyyttä.

Kokonaisuus on kuitenkin kiistatta loistava jo nyt. Vastuunjako komission ja EU:n hajautettujen virastojen kesken toimii. Toisin sanoen yhteistyö eurooppalaisella tasolla on paras tapa taata kodeissamme syötävän ruuan turvallisuus.

Yksi mallin suurimmasta vahvuuksista on sen tapa erottaa tieteellinen riskinarviointi ja riskinhallinta. Jälkimmäinen on laajempi prosessi, jossa vertaillaan teknisen arvion lisäksi käsillä olevia vaihtoehtoja, kuullaan asianomaisia osapuolia ja tarvittaessa valitaan, miten riskin suhteen edetään.

Tämä voi kuulostaa sanaleikiltä. Ruokaturvallisuuden riskeistä puhuttaessa on kuitenkin leikki kaukana. Se nousee selvästi esiin aina kun kuluttajien lautasille on eksynyt jotain sinne kuulumatonta.

Moni muistaa muutaman vuoden takaisen hevosenlihakohun. Tapauksessa oli kyse petoksesta tuotantoketjussa. Sen jälkeen hyväksyimme parlamentin kanssa mietinnön, jossa suositeltiin siirtymistä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa.

Samat lainalaisuudet pätevät elintarviketurvallisuuteen ylipäänsä: resurssit on järkevää keskittää sinne, missä uhka turvallisuusriskistä on suurin. Silloin ongelmiin voidaan puuttua tiukasti. Asiansa hyvin hoitaville jää puolestaan tilaa hengittää.

Suomi on laadukkaan ja puhtaan ruoantuotannon huippuosaaja.

On meidän etumme, että yhteinen päätöksenteko vaatii kaikilta esimerkkimme seuraamista. Siten saunaillan eväät voi syödä turvallisin mielin riippumatta siitä, onko pöydässä kotimaista ruisleipää vai espanjalaisia tapaksia. Myös ensi kuussa.

Julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 25.1.2019.

Ajankohtaista

Luottamusta rakentamassa, Maaseudun Tulevaisuus

13.1.2014

Euroopan elintarvikemarkkinoilla vallitsee mielenkiintoinen, mutta huolestuttava tilanne. Myytävänä oleva ruoka on tilastojen valossa turvallisempaa kuin koskaan, mutta kuluttajien luottamus horjuu. Huolta ei enää aiheuta listeria- tai salmonellabakteerit, vaan kysymyksestä on tullut perustavanlaatuisempi: Voimmeko luottaa siihen, mitä tuotteen pakkausmerkinnät kertovat?

Viime huhtikuun hevoslihaskandaali avasi monia silmiä niin päättäjien kuin alan ihmisten keskuudessa. EU-tasolla huomio on perinteisesti keskittynyt lähes yksinomaan ruoan turvallisuuteen ja jäljitettävyyteen. Piilevä oletus on ollut, että toimijat ovat rehellisiä ja tekevät parhaansa vaatimusten täyttämiseksi. Tarvittiin isomman luokan skandaali, jotta huomio alkoi kiinnittyä tuoreempaan ongelmaan, petokseen elintarvikeketjussa.

Olen toistuvasti korostanut kotimaisen ruoan brändin tärkeyttä. Suomalaisen ruoan pitää olla takuuvarmasti puhdasta, laadukasta ja luotettavaa jos aiomme pärjätä markkinoilla myös tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut, että kotimaiset toimijat tekevät osansa tässä kokonaisuudessa. Mutta kokonaisuus vaatii myös sen, että kuluttaja ostaessaan esimerkiksi luomua voi olla sataprosenttisen varma myös saavansa luomua. Jokaiseen pakkausmerkintään on voitava luottaa. Pienikin epäilys tuotteen sisällöstä, aiheellinen tai ei, on mielikuvalle kova kolaus.

Lähes poikkeuksetta paras tapa rakentaa luottamusta olisi lyhentää elintarvikeketjua kautta linjan, siellä missä se suinkin on mahdollista. Lähiruoka on muutakin kuin trendi, se on usein luotettava tae tuoreudesta ja laadusta sekä taatusti kotimaista. Maksamalla hieman lisää hintaa tutun tuottajan tuotteesta voi aina olla varma, että saa mitä tilaa.

Tosiasiassa ratkaisun pitää kuitenkin yltää todella paljon lähiruokaa syvemmälle, kaupan jokaiseen tuotteeseen asti.

Suomalaisten, niin tuottajien kuin kuluttajien, kannalta petosten estäminen EU:n elintarvikemarkkinoilla on aivan keskeistä. Jos emme onnistu EU:n alueella kitkemään petoksia, voi yksikin vakavampi tapaus taas järkyttää kuluttajien jo ennestään häilyvää luottamusta. Halusimme tai emme, kaukaisenkin skandaalin vaikutukset heijastuvat joka tapauksessa meille asti. Imagovahingosta kärsii alan jokainen toimija.

Juuri tällaisia rajat ylittäviä haasteita varten EU:n yhteistä valvontaa tarvitaan.

Euroopan parlamentti käsittelee ensi viikon täysistunnossaan oma-aloitemietintöä koskien ruokaturvallisuutta ja petosten estämistä elintarvikeketjussa. Mietintö esittää suosituksen siirtymisestä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa, jossa voisi olla mahdollista keskittää valvontaresursseja sinne, missä uhka turvallisuusriskistä tai petoksesta on suurin.

Ajatus kuvastaa hyvin näkemystäni EU:n roolista maataloudessa sekä tuotteiden ja ketjun vaiheiden tarkastamisessa. Asiansa hyvin hoitavilla pitää olla tilaa hengittää, ja ongelmatapauksiin pitää voida puuttua tiukasti. Keskittymällä Brysselissä nimenomaan rajat ylittäviin isoihin ongelmiin voimme tehokkaimmin auttaa koko alaa ja taata tasapuolisen sekä vakaan toimintaympäristön jokaiselle ketjun osalle.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10.1.2014.