Maailman ruokakriisi täytyy ratkaista, Uusi Suomi
6.9.2012
Joskus täytyy ottaa sylipaini kaikkein isoimpienkin ongelmien kanssa. Maailman nopeasti paheneva ruokakriisi on sellainen.
Luvut ovat hyytäviä. Esimerkkinä käy köyhien maiden ruokakauppatase: Kun köyhimmät maat olivat vielä parikymmentä vuotta sitten ruoan nettoviejiä, niin vuosien 2000 ja 2030 välillä niiden ruokakauppavajeen arvioidaan viisinkertaistuvan. Kun samaan aikaan ruoan hinta nousee dramaattisesti, on yhtälö sadoille miljoonille ihmisille sananmukaisesti murhaava.
Maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat jo lähteneet kiihtyvään nousuun. Syitä on monia, mm. veden väheneminen ja kallistuminen, viljelysmaan muuttaminen muuhun kuin elintarviketuotantoon (kuten bioenergian, kukkien, koristekasvien, kumin ja puuvillan kasvattamiseen), ympäristön suojelu ja toisaalta ilmastomuutos.
Suurin tekijä on kuitenkin rajusti kasvava ruoan kysyntä. Vuoteen 2050 mennessä ruoan kysyntä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi vuodesta 2000. Syitä tähän ovat nopea väestönkasvu ja myös varallisuuden kasvu kehittyvissä maissa.
Tällä menolla ruokakriisistä seuraa lisääntyviä levottomuuksia ja siirtolaisuutta ja väistämättä myös yhä merkittävämpi poliittinen kysymys jo lähivuosikymmenien kuluessa. Puhumattakaan suunnattomasta inhimillisestä kärsimyksestä.
Tragedia voidaan kuitenkin myös välttää. Tämä edellyttää köyhien maiden ruokavajetta pahentavan kehityksen pysäyttämistä. Tähän taas voidaan päästä vain, jos rikkaat maat sekä tuottavat että vievät enemmän ruokaa kuin nyt.
Euroopan osalta tilasto on surullinen. Vuonna 2008 EU:n 27 jäsenvaltiota toivat elintarvikkeita lähes 50 miljardilla dollarilla enemmän kuin veivät. Vertailun vuoksi Yhdysvallat vei samana vuonna ruokaa lähes 20 miljardilla dollarilla enemmän kuin toi.
Tässä valtavassa yhtälössä yhtä merkittävää osaa näyttelee EU:n yhteinen maatalouspolitiikka. Maatalouspolitiikalla voidaan vaikuttaa myös ilmastomuutokseen, jopa enemmän kuin teollisuutta ja elinkeinoelämää hidastavalla ja vaikeuttavalla ilmastopolitiikalla. Jatkuvasti nouseva ruoan hinta nimittäin kiihdyttää maailmanlaajuisesti hakkuita, kun viljelysmaille raivataan tilaa.
Jos hakkuiden ilmastovaikutus on jopa 18 prosenttia, on se suurempi kuin koko globaalin teollisuustuotannon. Tai vaihtoehtoisesti suurempi kuin kaiken liikenteen koko maailmassa. Prosenteista ei koskaan päästä täyteen yksimielisyyteen, mutta kysymys on pohtimisen arvoinen: mikä olisi järkevää, mikä ei?
Tänä syksynä kysymystä saavat omalta osaltaan miettiä myös EU:n maatalouspolitiikan päättäjät. Ironista kyllä, jos komission maatalousehdotuksen suuri uudistus, ”viherryttäminen” toteutuisi sellaisenaan, olisi sillä negatiivisia vaikutuksia sekä maailmaa uhkaavan ruokakriisin että ilmaston lämpenemisen näkökulmista.
Ensimmäistä kertaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan historiassa Euroopan parlamentti on täysivaltaisena päättäjänä maatalousuudistuksessa. Kun unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta vuosille 2014-2020 päätetään lähikuukausien aikana, pitää maataloustuotannon tuottavuuden kasvun olla jokaisen mielessä. Tämän tavoitteen kanssa monet ”viherryttämisen” ajatukset sopivat huonosti yhteen. Viljelysmaa täytyy ottaa tehokkaaseen käyttöön. Jos haluaa ratkaista kriiseistä pahimman – nälänhädän.
P.S. Mitä enemmän maata Euroopassa käytetään viljelykseen, sitä enemmän sieltä riittää myös luomua ja eettistä ruokaa meille, jotka sitä haluamme.
Julkaistu Uudessa Suomessa 6.9.2012.
