Ajankohtaista

Kolumni: Nato-keskustelu tärkeällä hetkellä väärillä raiteilla

4.1.2022

Viime viikot ovat olleet minulle tuskallisia. En ole jaksanut enää avata suutani Nato-keskustelussa, vaikka koskaan ei pitäisi väsyä eikä lopettaa. Nyt mitta on kuitenkin tullut täyteen.

Sama kaava toistuu jälleen. Juupas-eipäs väittelyä jatketaan niin pitkään, kunnes aihe hautautuu ja unohtuu. Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu on jo sukupolven ajan junnannut sfääreissä, jota kenenkään tavallisen ihmisen on ollut mahdoton ymmärtää.

Itse asiahan on koko ajan ollut hyvin yksinkertainen: Suomen pitäisi olla Naton jäsen. Syy on myös koko ajan ollut sama: Venäjä. Aina on löytynyt joku toinen toistaan heikompi tekosyy, millä on pystytty perustelemaan maamme vastahakoisuutta tässä varsin selvässä päätöksessä.

Mediassa pyöritellään otsikoita siitä, kenen kansanedustajan Nato-kanta on muuttunut eniten, vaikka selkeästi enemmän kaivattaisiin selväsanaista analyysia Nato-jäsenyyden tuomista eduista meille jokaiselle. Selvää on, että liittoutuminen kasvattaa Suomen puolustuskyvykkyyttä kustannustehokkaasti sille tasolle, joka vaaditaan öykkäröivän naapurin aisoissa pitämiseen.

Myös jaarittelu Nato-jäsenyyshakemuksen ajankohdasta on äärimmäisen turhauttavaa. Se perustuu harhaiseen käsitykseen siitä, että Suomi jotenkin ratkaisee Itämeren, Euroopan tai maailman kohtalon. Tärkeintä sen sijaan on ymmärtää, että Nato-jäsenyydellä turvaamme oman selustamme ja tulevaisuutemme. Viimeistään Venäjän toiminta Ukrainassa on palauttanut voimapolitiikan kansainvälisen politiikan keskiöön. Myös etupiiriajattelun paluu tarkoittaa kasvavia paineita Suomea kohtaan.

Valitettavasti ilman täyttä Nato-jäsenyyttä Suomella ei ole mitään takuita siitä, että saisimme apua kriisin eskaloituessa rajoillamme. Uskottava suomalainen reserviläisarmeijaan nojaava puolustus yhdistettynä vaikuttavaan sotilaalliseen pelotevaikutukseen toimisi aidosti rauhan takeena. Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole vielä liian myöhäistä. Valmistelu jäsenyyden hakemiseksi tuleekin aloittaa välittömästi. Jäsenyydelle on myös ammattilaisten tuki. Upseeriliiton kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta upseerista kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Viestin tulee olla selvä. On laitettava kova kovaa vastaan, ja tämän myös Venäjä ymmärtää. Talouspakotteet ja perinteinen diplomatia ovat nekin keinoina hyviä, mutta eivät selvästikään riittäviä. Venäjä tekee kaikkensa eikä kaihda keinoja, jotta se saa kammettua itsensä pohjalta takaisin suurvaltojen keskuuteen. Ennemmin tai myöhemmin myös Suomi tulee olemaan yksi tämän valtapelin nappuloista.

Nato-junan on annettu jo kertaalleen mennä nenän edestä, eikä tätä virhettä tule toistaa. Nyt kun Venäjän keinot ovat kovempia kuin pitkään aikaan, olisi Suomen valmisteltava Nato-päätös mahdollisimman pitkälle ja toteutettava liittyminen heti kun se on mahdollista.

 

Kolumni julkaistu Uudessa Suomessa  4.1.2022