Euroopan keskuspankki ei ratkaise eurokriisiä, Turun Sanomat
16.11.2012
Budjettiväännön, EU-tulonsiirtojen ja talouskurin vastaisten mielenosoitusten varjossa syntyi Euroopan parlamenttiin tällä viikolla uusi ajattelijoiden ryhmä. Ryhmä aloitti toimintansa käymällä kahden tunnin keskustelun Bundesbankin pääjohtajan Jens Weidemannin kanssa Frankfurtissa.
”Vakauden ystävät”, Friends of Stability, sai siemenensä parlamentin käytävillä viime kesänä. Ryhmä eurokriisin käänteistä huolestuneita meppejä ryhtyi hautomaan kriittistä vaihtoehtoa kriittisimmille puheenvuoroille, joissa vaadittiin jo täyttä päätä eurobondeja ja kaikkien velkojen sosialisoimista. Ei liene yllätys, että ryhmän ytimen muodostavat saksalaiset.
Perustajajäsenissä on allekirjoittaneen lisäksi myös muita kansallisuuksia. Yhteistä ryhmän jäsenille on perusaate: Euroopan historian ratkaisevaa kriisiä ei saa ratkaista tavalla, joka vie lopulta pohjan koko unionilta. Ryhmä vastustaa eurobondien käyttöönottoa ja laajaa eurooppalaista talletussuojaa kriisin tässä vaiheessa. Tilanteessa, jossa vakaus on vielä kaukana.
Vakauden ystävät ovat pankkiunionin kannalla. Mutta vastustamme pankkiunionin kiirehtimistä, jos sillä pyritään ratkaisemaan koko kriisi välittömästi.
Ketkä lopulta maksavat laskun? Erityisesti heikommalla taloudellisella pohjalla olevat euroalueen valtiot ovat ryhtyneet päättäväisesti ajamaan näkemystä, jossa niiden ongelmaluotot niputettaisiin osaksi suurta ratkaisua.
Viikon alussa kansainvälinen valuuttarahasto IMF asettui ranskalaisen pääjohtajansa Christine Lagarden suulla tukemaan tällaista ajatusta. Lagarde esitti, että Kreikan velkaantumisaste pitäisi saada painettua 120 prosenttiin kansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Käytännössä tämän toteuttaminen tarkoittaisi väistämättä sitä, että Kreikan ongelmaluottoja taanneet maat joutuisivat maksumiehiksi. Enemmän tai vähemmän samaan lopputulokseen päädytään siinäkin tapauksessa, että Kreikan ongelmaluotot hoidetaan keinotekoisesti kajoamalla niiden korkotasoon.
Koko sotkuun on oikeastaan ajauduttu aika hämmentävällä tavalla. Erityisesti mitään valtiota tai poliittista tahoa syyttämättä voidaan todeta, että sopasta on keitetty pohjaan palanut ja erittäin paksu versio yksinkertaisesti ummistamalla silmät talouden realiteeteilta. Kerta toisensa jälkeen ongelmia on siirretty tuonnemmaksi. Todettakoon selvyyden vuoksi, että tässä pelissä Suomi oli pikkutekijä – ja sitä paitsi rehellisempi kuin useimmat muut. Seurauksena on joka tapauksessa tilanne, jossa useimmat haluavat piiloutua Euroopan keskuspankin selän taakse.
Bundespankin pääjohtajan sanoin, Eurooppa ei ole Yhdysvallat. Poliittisesti EKP:n muuttaminen amerikkalaisten Fediä vastaavaksi toimijaksi on mahdotonta. Yhdysvalloissa on vain yksi veronmaksajien pooli, euroalueella 17 valtiota. Ja koko unionissa 27.
Vastaavasti, Euroopan keskuspankki ei voi tätä kriisiä lopulta ratkaista. Weidemann korostaa myös asian fundamentaalista puolta: Euroopan keskuspankin tehtävänä ei ole toimia talouspoliittisena voimana. Tästä seuraa myös Saksaa viime aikoina puhuttanut Weidemannin lausunto, jolla hän toppuutteli Saksaa hamuamasta tulevaan Euroopan pankkivalvontaviranomaiseen suhteellista äänivaltaa.
Weidemann selvensi kantaansa Vakauden ystäville Frankfurtissa keskiviikkona: ”Jos pysymme rahapolitiikan hoitamisessa, yksi ääni per jäsenvaltio on toimiva periaate. Mutta jos otamme talouspoliittisen tehtävän, pitää äänivalta suhteuttaa sen mukaan, kuka maksaa viuluista minkäkin verran. Mutta minä en halua tehdä talouspolitiikkaa, olen täällä hoitamassa rahapolitiikkaa.”
Weidemannin sanoista kuultaa jonkinasteinen tuska. Hän ymmärtää, että unioni ajautuu poliittisesti kenties tuhoisaan riitaan, jos keskuspankin perinteinen rooli muuttuu koko ongelman ratkaisijaksi. Toisaalta hän jaksaa uskoa siihen, että koko ongelma voidaan ratkaista myös nykyisellä systeemillä. Tämä edellyttää kuitenkin kylmää päätä, jota nyt kysytään erityisesti niiltä mailta, jotka ovat hoitaneet asiansa mallikkaasti.
Weidemannin reseptissä pankkiunionin holtittomaksi ajettu käyttöönottovauhti ajetaan rauhallisesti alas. Samaan aikaan kansainvälisten rahoittajien kanssa päästään riittävään ymmärrykseen siitä, että Kreikalle voidaan antaa reilusti lisää aikaa. Lisäksi keittoon heitetään hyppysellinen yhteisvastuuta – mutta vain hyppysellinen. Näin hallituilla toimenpiteillä Euroopalle potentiaalisesti vaarallinen kriisi voidaan purkaa ajan kanssa. Oleellista on, että tähän täytyy voida varata aikaa vuosia, ei päiviä tai viikkoja. Näihin Weidemannin ajatuksiin on helppoa yhtyä myös Vakauden ystävänä.
Julkaistu Turun Sanomissa 16.11.2012.
