EU:n rajavalvonta kuntoon, Nykypäivä
30.11.2018
Toimiva ja luotettava valvonta EU:n ulkorajoilla on elintärkeää. Muuten vapaa liikkuvuus ja Schengen-alue romahtavat ennen pitkää omaan kestämättömyyteensä. Se tietäisi lopun alkua myös yhteiselle Euroopalle ja Unionin meille tavallisille ihmisille tuomalle vakaudelle.
Eurooppalaista rajavalvontaa vahvistettiin pakolaiskriisin yllättäminä housut kintuissa syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Vuonna 2015 laittomia rajanylityksiä tapahtui yli 1,8 miljoonaa. Esimerkiksi Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin toimintamahdollisuuksia, miesvahvuutta ja viraston käytössä olevaa kalustoa lisättiin. Toimet näyttävät onneksi purreen ja tilanne ulkorajoilla tuntuu tilastojen valossa olevan hallinnassa. Vuonna 2016 laittomia EU:n ulkorajojen ylityksiä havaittiin reippaasti yli puoli miljoonaa, viime vuonna noin 200 000. Kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä EU:n ulkoraja ylitettiin laittomasti enää 120 000 kertaa.
Nyt kun paine EU:n ulkorajoilla on ainakin väliaikaisesti hellittänyt ja neuvottelut seuraavasta pidemmän aikavälin budjetista käynnissä, on oikea hetki varautua tuleviin kriiseihin ja toimia suunnitelmallisesti. Samalla on käytettävä hyväksi pakolaiskriisin ja sen jälkivaikutusten luoma poliittinen tahto ja tilaus parantaa eurooppalaista rajavalvontaa. Seuraavalla kerralla kansalaisia on pystyttävä suojelemaan paremmin vapaan liikkuvuuden hyväksikäyttäjiltä.
Euroopan parlamentti, minä mukaan lukien, ja jäsenmaat syynäävät tällä hetkellä ehdotusta Euroopan raja- ja merivartioston vahvistamisesta ja 10 000 henkilön pysyvästä joukosta. Tavoitteena on tehostaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia, yhteistyötä siirtolaisten lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa sekä tukea jäsenmaita järjestelmällisesti rajavalvonnassa nyt tarjolla olevan kriisiavun lisäksi.
Nämä ovat hyviä päämääriä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamisaste nimittäin tippui 45,8 prosentista vuona 2016 vain 36,6 prosenttiin vuonna 2017, mikä väistämättä heikentää eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toimivuutta ja maahanmuuttopolitiikan uskottavuutta. Lisäksi mahdollisuus toimia EU:n ja välittömien naapurimaidemme ulkopuolella on tärkeä.
Jotta haluttuihin tuloksiin myös päästäisiin, on kuitenkin toteutustavassa oltava tarkkana. Ensinnäkin jäsenvaltioiden täytyy taata, että pysyvä joukko saadaan kasaan. Siihen ei lainsäädäntö yksistään pysty. Resurssien on seurattava päätöksiä ja EU-maiden on opittava luottamaan toisiinsa taas hitusen enemmän. Muuten tuloksena on jälleen yksi paperitiikeri. Toiseksi eurooppalaisen toiminnan ja kansallisten viranomaisten välille ei pidä missään tapauksessa luoda operatiivisia päällekkäisyyksiä. Se tarkoittaisi kustannusten turhaa kasvattamista.
Tilanne EU:n ulkorajoilla on toistaiseksi vakiintunut, mutta konfliktit ja kriisit lähialueillamme eivät ole loppuneet. Eurooppalaiset ovat edelleen huolissaan maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Aihe keikuttaa ymmärrettävästi myös monen maan sisäpolitiikkaa. Pakolaiskriisin jälkimainingit on käännettävä eurooppalaisen rajavalvonnan vahvistamiseksi, vaikka se yksistään ei ratkaisekaan kaikkea.
Rajavalvonnan tarkoitus on rauhallisten ja turvallisten olojen säilyttäminen. Eurooppalaisella yhteistyöllä kitketään paitsi laitonta maahanmuuttoa, niin myös järjestäytynyttä rikollisuutta, vaarallista ihmissalakuljetusta, pimeitä työmarkkinoita ja terrorismia. Meillä on monta kestävää vastausta kaipaavaa haastetta edessämme alkaen maahanmuutosta ja puolustuksesta. Ne ovat myös mahdollisuus säästää veronmaksajien euroja ja saada yhdessä EU:na aikaan parempaa jälkeä kuin mihin kansallisvaltiot yksikseen pystyisivät. Ulkorajat kuuluvat epäilyksettä tähän joukkoon.
Julkaistu Nykypäivässä 30.11.2018
