Suomen on säilytettävä tolkku akkumineraalijahdissa, Maaseudun Tulevaisuus
Suomeen on rantautunut maailmalta uusi kultakuume. Sama toiveikas kiilto silmissä, jonka innoittamina lähdettiin aikoinaan kultamaille, puhutaan nyt oman maaperän kaivoslouhinnasta. Kansakuntamme on lähtenyt mineraalijahtiin, toiveissa valoisampi tulevaisuus koboltin, litiumin ja suomugrafiitin siivittämänä.
Kasvaneen kysynnän vuoksi näiden mineraalien hinnat ovat olleet viime vuosina kovassa nousussa. Akkumetalleiksikin kutsuttuja raaka-aineita käytetään muun muassa uusiutuvan energian tuotannossa ja sähköautojen valmistuksessa. Erityisesti jälkimmäisen kasvupotentiaali tuntuu lujittavan yleistä uskoa siihen, että nyt on aika louhia.
Kotimaan maanteillä sähköautojen määrä ei ole räjähtänyt käsiin, ainakaan vielä. Niiden yleistyminen maantieteellisissä olosuhteissamme edellyttää käytettävyyden kannalta tärkeiden puitteiden kehittämistä. Kansainvälisesti voidaan kuitenkin puhua jo buumista: kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi teillä liikkuvien sähköautojen määrän nousevan viime vuoden kahdesta miljoonasta 140 miljoonaan vuonna 2030. Eli 70-kertaistuvan.
Ei siis ole ihme, että akkuteknologian mahdollisuudet ovat herättäneet myös suomalaisten kiinnostuksen. Löydettyjen ilmentymien valossa innostus on perusteltua. Suomesta löytyvät esimerkiksi Euroopan suurimmat tunnetut kobolttivarannot.
Koboltin lisäksi maaperästämme on löytynyt useita muitakin haluttuja raaka-aineita. Geologian tutkimuskeskus GTK:n kartoitellee parhaillaan Suomea uusien mineraaliesiintymien toivossa. Nelivuotisen projektin tarkoitus on nimenomaan akkujen tuotantoon hyödynnettävien varantojen tutkiminen.
Mineraalijahdin mahdollisuuksiin liittyy kuitenkin yksi iso ja painava mutta. Äkkirikkauden toivoissa on helppo tehdä peruuttamattomia uhrauksia. Siinä kohdin, kun suunnitellaan kaivoksen paikkaa, on pystyttävä huomioimaan projektin vaikutukset ympäristöön. Monimuotoisten vesistöjen rannasta näitä mineraaleja ei nimittäin tarvitse kaivaa.
Olisi valtavaa typeryyttä uhrata puhtaat vesistöt mineraalikuumeen alttarille. Maltti on syytä pitää matkassa erityisesti, kun kaivoksia ollaan rakentamassa näin nopeasti kehittyvän teknologian tarpeisiin. Vaikka sähköinen liikenne ja tuulivoimalat eivät tällä hetkellä rakennu ilman näitä mineraaleja, kukaan ei tiedä varmasti miltä tarve näyttää 10 tai 20 vuoden päästä.
Akkuteknologiaa pyritään koko ajan kehittämään suuntaan, joka olisi vähemmän riippuvainen kalliista mineraaleista, kuten litiumista ja koboltista. Tällä hetkellä kuhinaa akkutuotannon ympärillä kuitenkin riittää. Nykyiset investoinnit tehdään siinä toivossa, että sähköautojen kysyntä jatkaa kasvuaan eikä teknologian kehitys aja nykyisten raaka-aineiden tarpeen ohi.
Suomen maaperän rikkauksia hyödyntäisivät mielellään myös kansainväliset kaivosjätit. Ala on kilpailtu eikä ympäristövaikutusten huomioiminen ole kaivosyritysten prioriteetti. Toivoa sopii, että Suomessa on koettu tarpeeksi huonosti suunniteltujen kaivosten vaikutuksia, jottei mitä tahansa hankkeita lähdetä tukemaan.
Kestävyyden näkökulmasta kolikolla on kaksi puolta. Ensimmäinen on raaka-aineiden järkevä hyödyntäminen ympäristöystävällisten ratkaisujen valmistamisessa. Toinen on Suomen korvaamattoman luonnon suojeleminen lyhytnäköisiltä ratkaisuilta. Molemmat on hyvä pitää mielessä, kun uutisia GTK:n uusista löydöistä alkaa tulla ja kartoituksista siirrytään uusien kaivosten rakentamiseen.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.3.
