Eurooppalaisen ruoantuotannon tulevaisuus tapetilla, Maaseudun Tulevaisuus
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kuluvan ohjelmakauden vahvuuksia ja heikkouksia on saatu pureksia jo muutaman vuoden ajan. Mielipiteitä nykyisten toimien järkevyydestä riittää laitaan jos toiseen, mutta yhteinen näkemys jotakuinkin kaikilla on siitä, että kehittämisen varaa riittää.
Komissio antoi loppuvuodesta tiedonannon näkemyksistään CAP:n tulevaisuudelle ja alkaa lähiaikoina julkistaa varsinaisia lakiehdotuksiaan. Tiedonanto oli vielä ympäripyöreä näkemys suunnitelluista muutoksista, mutta voimme olettaa tulevien ehdotusten myötäilevän jo ilmoitettuja linjoja.
Myös Euroopan parlamentissa on tarkasteltu maatalouspolitiikan toimivuutta ja tehty työtä kehityskohteiden paikantamiseksi ja paremman cap:n suunnittelemiseksi. Olemme kuulleet niin viljelijöiden huolia, kansallisten viranomaisten näkemyksiä kuin tavallisten kansalaistenkin ajatuksia. Kehityskohteista alkaa olla yhteneviä näkemyksiä, mutta väännettävää sisällöstä riittää varmasti.
Omat tavoitteeni ovat selvät: nuorten viljelijöiden asemaa on parannettava, alkutuotannon tukemista painotettava, tarveharkintaa kehitettävä ja ilmastotyökalujen byrokratiaa kevennettävä.
On järkevämpää tukea uusia innovaatioita Suomessa kuin tshekkiläisten suurtilojen bulkkituotantoa. EU:n on oltava ruoantuotannon kehityksen kärjessä ja viljelijän on saatava riittävä korvaus työstään myös kylmässä ja syrjäisessä Suomessa.
Rahoituksen saamisen vaikeus ja huono kannattavuus, erityisesti ensimmäisinä liiketoimintavuosina, yhdistettynä viljelysmaan heikkoon saatavuuteen ja korkeaan hintaan ovat olleet huonoja lähtökohtia sukupolvet ylittävän jatkuvuuden takaamiseksi.
Tukien vahvempi kohdistaminen uusiin investointeihin voisi tuoda lisää innokkaita ja innovatiivisia nuoria markkinoille. Nykyinen suorien tukien painottuminen jo kuoletettujen investointien ylläpitoon ei palvele tätä ajatusta.
CAP myös suosii nykyisellään liiaksi suurtilallisia. Noin viidennes tuensaajista nostaa noin 80 prosenttia koko tukipotista. Suorat tuet ovat sidoksissa maa-alaan, ja omistus on keskittynyttä.
Yli puolet suorien tukien saajista taas nostaa vain reilun tuhat euroa mieheen/naiseen, yhteensä vain noin neljä prosenttia koko suorien tukien potista. Jakoa tulisi tasapainottaa sinne, missä sitä todella tarvitaan.
Ilmastotyökaluissakin on omat ongelmansa. Viherryttämisestä tuli aivan liian monimutkainen tukijärjestelmä, eikä se ole edes osoittautunut ympäristöllisesti erityisen tulokselliseksi. Vaatimukset ovat olleet normaalia viljelystapaa vastaavia ja lopputuloksena on saavutettu lähinnä lisäbyrokratiaa.
Viherryttämisen päällekkäisyydet täydentäviin ehtoihin ja kakkospilarin ympäristötyökaluihin ovat aiheuttaneet päänvaivaa niin tukia jakaville tahoille kuin niitä saaville.
Tähän on odotettavissa muutosta, mutta lopullista muotoa on vielä vaikea ennustaa. Joka tapauksessa seuraava cap tulee olemaan entistäkin ilmastokeskeisempi.
CAP-uudistus on toteutettava unohtamatta tärkeimpiä tavoitteita – yksinkertaistaminen ja hallinnon keventäminen.
Uudessa cap:ssa tullaan painottamaan enemmän kansallisten viranomaisten roolia, joten Suomessakin on viimeistään nyt valmistauduttava vähentämään hallinnollista taakkaa, jotta byrokratia olisi minimissään kun EU:n uutta maatalouspolitiikkaa aletaan lopulta soveltaa.
Julkaistu Maaseuden Tulevaisuudessa 23.2.2018.
