12.4.2016
Petri Sarvamaan mukaan Dublinin sopimusta ei saa mullistaa kokonaan, vaan vastuu on säilytettävä ensilinjan maalla. ”Siellä pitää panostaa rajavalvontaan, turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja palautuksiin. Sen jälkeen voidaan sijoittaa ihmisiä oikeudenmukaisesti eri jäsenvaltioihin.”
Ylen kyselyssä enemmistö mepeistä kannatti yhteiseurooppalaista turvapaikkapolitiikkaa ja sitovia kiintiöitä EU-maille. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan ”on kaikkien jäsenmaiden kannalta viisaampaa auttaa rajavaltioita selviytymään haasteellisesta tilanteestaan kuin päästää koko Eurooppa hallitsemattomaan tilaan”. Sarvamaa vaatii kuitenkin yhteiselle politiikalle tarkkoja kriteerejä, jotka tekevät järjestelmästä joustavan ja tasapuolisen.
9.4.2016
EU-komissio on julkistanut suuntaviivat Dublin-järjestelmän uudistamiseksi. Komission ensimmäinen ehdotus uudistukseksi on niin sanottu ehostettu malli, jossa nykyistä järjestelmää täydennetään siten, että poikkeuksellisen kuormittuneesta maasta voidaan siirtää turvapaikanhakijoita muualle. Petri Sarvamaa kannattaa tätä mallia. ”Ehostettu malli on parempi. On viisaampaa auttaa Välimeren jäsenvaltioita selviytymään tilanteesta kuin päästää koko EU hallitsemattomaan tilaan”, Sarvamaa toteaa.
8.4.2016
Parlamentti äänestää huhtikuun täysistunnossa matkustajatietorekisteristä, jota vasemmisto ja liberaalit ovat viivästyttäneet pitkään lähinnä tietosuojaan vedoten. “Suhtautuminen on ollut hyvin naiivia, jos ajatellaan kuinka maailma on kehittynyt terrorismin suhteen. Tiedusteluviranomaisilla pitäisi olla riittävät tiedot käytettävissään, jotta ulkopuolelta tuleva terrorismin uhka saataisiin torjuttua”, toteaa Sarvamaa.
7.4.2016
EU-komission viime marraskuussa julkistama ehdotus uudeksi asedirektiiviksi oli jo heti alkuunsa väärillä raiteilla. Pariisin iskujen jälkimainingeissa komissio kiirehti pillit vinkuen väärään osoitteeseen sammuttamaan hallitusti palavaa leirinuotiota, vaikka hälytykset tulivat naapurissa roihuavasta suurpalosta.
Komissio tarkoitti direktiivin tehostamaan terrorismin ja muun vakavan rikollisuuden torjuntaa, mutta tarjoaa lähinnä välineitä, joilla ei ole juurikaan tekemistä tavoiteltujen päämäärien kanssa. Huonosti valmistellussa ehdotuksessa ei edes vaivauduttu arvioimaan uudistuksen mahdollisia vaikutuksia.
Kun tavoitteena oli ehkäistä laittomien aseiden saatavuutta ja rikollisia toimia, päätyi komissio kuitenkin kiusaamaan lähinnä laillisia ja rehellisiä harrastajia. Ehdotuksen mukaisena direktiivi vaikeuttaisi radikaalisti useiden ampumalajien harrastustoimintaa ja heikentäisi myös huomattavasti suomalaisen reservin toimintakykyä.
Nyt on aika korjata valmisteluvaiheessa tehdyt virheet ja laittaa keinot oikeisiin mittasuhteisiin. Ongelmallisia ovat nimenomaan laittomat aseet, ei lailliset. Rehellisten harrastajien ja reserviläisten ei tulisi tästä kärsiä.
Komission esitys on parhaillaan Euroopan parlamentissa valiokuntien käsiteltävänä. Jätin omat muutosehdotukseni direktiiviin aiemmin tällä viikolla kansalaisvapauksien ja oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa.
Komission mielestä puoliautomaattiaseita pitäisi kieltää siviilikäytössä niiden ulkonäön perusteella. Tässä ei ole juurikaan järkeä mukana, ulkoiset ominaisuudet kun eivät kerro puoliakaan totuudesta. Esitinkin, ettei tällaista luokittelua tehtäisi, vaan puoliautomaattisia kohdeltaisiin jatkossakin niiden toiminnallisten ominaisuuksien, ei ulkonäön perusteella.
Ehdotusteni mukaan tässä sallittaisiin vähintäänkin maakohtaiset poikkeukset erilaisten kansallisten erityistarpeiden mukaisesti, kansallisen viranomaisen harkinnan varaisesti.
Esimerkiksi Suomessa reserviläiskäytössä olevat aseet ovat usein puoliautomaattisia kiväärejä, jotka muistuttavat täysautomaattisia sotilasaseita. Muutoksella olisi siis dramaattinen merkitys muun muassa sovelletulle reserviläisammunnalle. Kärsijäksi joutuisivat lisäksi monet urheiluampujat, kuten kivääripracticalin harrastajat. Myös siinä käytettävät aseet ovat samankaltaisia.
Reserviläistoiminnalle keskeinen periaate on edistää reserviläisten kenttäkelpoisuutta. Ampumataidon ylläpito on olennainen osa tätä. Suomen puolustuskyky perustuu vahvaan ja hyvin koulutettuun reserviin, vapaaehtoisen harjoittelun kieltäminen olisi kova isku Suomen uskottavalle puolustukselle.
Komissio haluaa myös asettaa aselupien pituudelle viiden vuoden ylärajan. Esitin määräaikaisuuden poistoa direktiivistä, sillä se aiheuttaisi aivan turhaa byrokratiaa ja ylimääräisiä kustannuksia. Prosessi on nyt jo raskas ja lupa peruttavissa koska tahansa viranomaisen toimesta.
Komission aikeissa on myös rajoittaa aseiden keräilyä. Esitin, ettei yksityisten keräilijöiden asemaa ole syytä heikentää ehdotetulla tavalla. Suomessa on esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita aseita, joiden säilöntä on tälläkin hetkellä valvotusti ja turvallisesti yksityisten tahojen varassa.
Ilmeisesti komission virkamiehet ovat suostuneet näkemään asiassa vain puhtaan valkoista tai pelottavan mustaa. Aseita käyttävät muutkin kuin kylmäveriset murhaajat ja vihamieliset rikolliset. Esimerkiksi Suomessa joka kahdeksas omistaa laillisesti ampuma-aseen. Metsästyskulttuuri kukoistaa ja ammunta eri muodoissaan on hyvin suosittu harrastus. Moni saa ensikosketuksen aseisiin jo nuorena perhepiirissä.
Aseiden haitoista käydään toki oikeutetusti keskustelua. Aseilla tehdyt rikokset eivät ole ikinä hyväksyttäviä ja niihin pitääkin puuttua, mutta johdonmukaisin ja suhteellisin keinoin.
Suhteellisuusperiaate onkin yksi tärkeimmistä ohjenuorista EU-lainsäädännössä. Tässä on komission ehdotuksen suuri ongelma; se ei ole oikeassa mittakaavassa. Marginaalisen rikollisryhmän toimintaan ei pidä puuttua satojen tuhansien laillisten aseharrastajien kustannuksella. Taitaa siis komissiolla olla omatkin ohjekirjat hukassa, sen verran suhteettomia oikoteitä se yrittää ottaa.
Suomalaisilla harrastajilla ei luulisi olevan roolia tässä keskustelussa. Vai oletetaanko komissiossa tosiaan, että paras tapa ehkäistä ampuma-aseilla tehtyjä rikoksia on kieltää tarkkojen seulojen kautta laillisesti aseensa hankkineilta ampumaharrastajilta heidän vapaa-ajan huvinsa?
Parlamentissa vaikuttaa nyt siltä, että näkemyksilleni on kannatusta ja rehellisten harrastajien huolet ymmärretään yli puoluerajojen. Komission ehdotusta pidetään yleisesti huolimattomana ja kiireellä valmisteltuna. Edessä on vielä useita neuvotteluja ja äänestyksiä, joiden pohjalta lopullinen lakiteksti muotoutuu. Parlamentin täysistunto tulee viimeiseksi yhdessä ministerineuvoston kanssa päättämään lopullisesta direktiivistä. Toivottavasti järki voittaa.
Julkaistu Iltalehden blogissa 7.4.2016
1.4.2016
Maataloutemme toimintakykyä on ajettu ahtaammalle ja ahtaammalle. Peltojemme raskaan työn raatajat, jokapäiväisen leipämme tuottajat, ovat syystäkin kokeneet tulleensa petetyiksi ja riistetyiksi kun heidän elinkeinonsa edellytyksiä on heikennetty entisestään.
Maataloustuotteiden markkinahinnat ovat viime vuosina laskeneet rajusti. Liiketoiminnan kannattavuus on heikentynyt ja monet maatilat ovat ajautuneet lopettamisen partaalle, tai vähintäänkin rankkoihin säästötoimiin.
Muutaman viikon takaisella traktorimarssilla pääsin jälleen kasvotusten kuulemaan tilallisten kokemuksia. Surulliset tarinat vetivät väkisinkin mielen synkäksi.
Viljelijöiden pettymykselle on perusteensa. Yhteiskuntamme rakenteet eivät tue kotimaista viljelijää riittävän vahvasti, eikä arvostus perinteistä ammattikuntaa kohtaan ole enää entisellään. Näin uskallan sanoa, vaikka onneksi traktorimarssilla moni kansalainen tuli osoittamaan tukensa maajusseille myös Helsingissä.
Puutteita on niin viljelijän hallinnollisessa taakassa, ruokaketjun reiluudessa kuin Venäjän vastapakotteiden aiheuttamien taloudellisten seurausten jakautumisessa.
Maaseutuviraston tukimaksujen viivästykset olivat karu osoitus siitä, miten rumasti järjestelmän rakenteelliset puutteet voivat viljelijää kurittaa. Viljelijä, joka kärsii edelleen kohtuuttoman raskaasta byrokratiasta, joutuu vastaamaan pienestäkin hallinnollisesta virheestä raskain sanktioin, kun taas viranomainen järjestelee maksuaikatauluja uusiksi miten tahtoo.
Rakenteellisten ongelmien poistaminen on pitkäjänteistä työtä. EU:n tukijärjestelmien yksinkertaistaminen olisi tärkeä askel tässä yhtälössä. Hakemusten, tarkastusten ja sanktioiden kanssa painiva viljelijä ei voi olla tehokkaimmillaan, kun paperityö vie huomattavan suuren osan työajasta.
Euroopan parlamentissa maatalouspolitiikan puutteet ja viljelijöiden ahdinko on tiedostettu laajalti ja komissiota painostetaan aktiivisesti kehittämään ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Akuutit toimet vaan tuppaavat olemaan kovin mitättömiä, kun resurssit ovat rajalliset ja rakenteet raskaita.
Pyysin viime viikolla Euroopan komissiolta myös konkreettisia toimia Suomen vähittäiskaupan keskittymisen pysäyttämiseksi, jotta ruokaketjun epäreiluun tasapainoon saataisiin järkeä. Tuottajat tarvitsevat enemmän ostajia ja enemmän valinnanvaraa jakelukanaviinsa, jottei pieni piiri pysty määrittämään ostohintoja oman mielensä mukaan.
Venäjän toimet Ukrainassa ovat myös käyneet kalliiksi suomalaisen viljelijän kukkarolle. Venäjän vastapakotteiden tuoma lovi maataloustuotteiden vientiin on ollut kova isku monien tilojen kannattavuudelle. Maanviljelijät ovat joutuneet kantamaan kansainvälisen politiikan raskasta taakkaa koko kansakunnan puolesta.
Pakotteet ovat kuitenkin välttämätön paha. Krimin valtauksesta on nyt kaksi vuotta ja Venäjän miehitys Ukrainaan laillisesti kuuluvalla alueella jatkuu. Näin asia on kansainvälisen oikeuden mukaan. Neuvotteluja pakotteista luopumisesta tullaan käymään, mutta EU:n ehdoilla. Venäjän aggressiivisia toimia ei voi katsoa läpi sormien.
Idänkaupan romahdettua kotimaiselle ruoallemme on avattava uusia markkinoita. Katse on nyt kohdistettava muualle ja uusia aluevaltauksia on etsittävä rohkeasti. Suomalaisen maatalouden mahdollisuudet rakentuvat edelleen samojen vahvojen ainesten varaan, joihin olemme voineet luottaa aina aiemminkin: laatuun ja puhtauteen.
Suomalaiset innovaatiot ruoantuotannossa ja -jalostuksessa ovat välttämättömiä, jotta pärjäämme kilpailussa ja huominen on tuottajallekin sellainen, että sen eteen jaksaa töitä paiskia. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta sitä tuskin kukaan odottaakaan.
Ja jos homma menee aivan mahdottomaksi, on meidän kaikkien kannettava kortemme kekoon. Kotimainen tuotanto on vain liian tärkeä asia menetettäväksi.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 1.4.2016.
