Libya, Suomi ja pyhä ulkopolitiikka

5.4.2011

Keskustelu Suomen Libya-ratkaisusta muistuttaa ikävällä tavalla ”keskustelua” Suomen Nato-jäsenyydestä. Asiasta vallitsee poliittinen yksimielisyys kaikkien puolueiden ja Tasavallan presidentin kesken, mutta kansalla ei ole hajuakaan päätöksen todellisista vaikuttimista. Tai tarkemmin sanoen päätöksen tekemättä jättämisen, siitähän on kyse.

Molemmissa tapauksissa taustalla vaikuttaa Suomen perinteinen tapa tehdä ulkopolitiikkaa. Kun keskustelua ei ole voitu käydä täysin rehellisesti, ei sitä voi käydä enää viime metreilläkään. Sääliksi kävi, kun ulkoministeri Alexander Stubb joutui viime viikolla toteamaan, että osallistuminen Libyan lentokielto-operaatioon ”olisi ollut iso muutos Suomen ulkopolitiikkaan. Sellaisesta pitää käydä laaja kansalaiskeskustelu”. Asia on tietenkin juuri näin. Paradoksaalista on vain se, että keskustelun käymättömyys on perustelu status quolle. Tulee jälleen mieleen, kuinka 1990-luvun lopulla Paavo Lipponen tuskaili Nato-keskustelun olemattomuutta patistelemalla toimittajia käynnistämään keskustelun.

Sanon tämän suoraan. Suuri poliittinen kansalaiskeskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voidaan käydä vain siten, että poliittiset päättäjät käynnistävät sen ja osallistuvat siihen. Kaikki muu on pään työntämistä puskaan.

Suomen Hornet-linjauksen takana voi olla myös hyvä syy, kuten operaation olematon sotilaallinen valmistelu. Kirjoitin tuoreeltaan sotilasoperaation alettua US Puheenvuorossa 21.3. näin: ”Libyan operaation ensihetkistä lähtien oli selvää, että se on erittäin riskialtis retki. Tämän mittaluokan sotilasoperaatioita ei pitäisi polkaista pystyyn näin hätäisellä suunnittelulla.”

Suomi ei ehkä halua riskeerata ensimmäistä osallistumistaan kansainväliseen sotilaalliseen rauhaanpakottamisoperaatioon osallistumalla hässäkkään, jossa operaatiota johtavat Nato-kenraalit voivat vain kiroilla poliitiikkaa ja tehdä parhaansa. Näin tulkitsen myös presidentti Martti Ahtisaaren ulostulon maanantaina 4.4., ”Hornetien lähettäminen olisi ollut järjetöntä”. Olisi vain parempi, jos todellisista syistä puhuisivat ääneen myös he, jotka ulkopolitiikkaa johtavat.

Saattaa hyvinkin olla myös niin, että todellinen syy löytyy yhdestä osoitteesta. Niin kauan kuin ulkopolitiikkaa johtaa Tasavallan presidenttinä Tarja Halonen, Suomi ei lähetä Hornet-hävittäjiään minkäänlaisiin sotilaallisiin tehtäviin. Olivat ne sitten huonommin tai paremmin valmisteltuja.

Pienen Suomen ulkopolitiikan selkeimpiin perinteisiin kuuluu pragmaattisuus, käytännönläheisyys. Siitä huolimatta on todella ikävää, ettei tästä pyhästä politiikasta vieläkään käydä kunnollista keskustelua. Libyan osaltakin tilanne on kaikkea muuta kuin ohi, ja Suomi saattaa joutua jo lähipäivinä tai -viikkoina muodostamaan kannan osallistumisesta EU:n taistelujoukkojen kautta sotilasoperaatioon.

Voimme vain toivoa, ettei isompi ja suoraan Suomea koskeva kriisi tule maamme syliin samalla tavalla ”yllättäen” kuin Libyan tilanne. Nato-jäsenyyden kanssa käy nimittäin samalla tavalla, jos poliitikot ovat pitäneet päät puskissa loppuun saakka. Se olisi sitten ”iso muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, josta olisi pitänyt käydä laaja kansalaiskeskustelu”.

Onko kouluruoasta huolehtiminen lisäainesekoilua?

1.4.2011

Olen kiinnostunut ravintokysymyksistä. Olen kiinnostunut niistä erittäin laajassa mielessä, koko kaaresta. Siitä lähtien, mitä lehmä syö – siihen asti, miten ruumiimme eivät lahoa vielä haudassakaan. Tähän kaareen kuuluu erittäin keskeisesti elintarviketeollisuus, joka on maailmanlaajuisesti satojen miljardien bisnes. Vähintään.

Kansakunnan kokoista ravintokysymystä pohdittaessa tärkein väestöryhmä ovat lapset. Biologinen fakta on, että heidän kehittymiseensä ja elämänkaarensa terveyteen ravinto vaikuttaa eniten. Siksi kouluruoasta puhuminen on tärkeää. Se on myös tärkeä poliittinen kysymys.

Olen journalistina nostanut näitä kysymyksiä esille. Katson, että olen journalistina pystynyt myös omalta osaltani vaikuttamaan. Helsingin kaupungin päivähoito- ja ja kouluruokailussa totaalista monopolia käyttävä Palmia veti brasilialaisen broilerin pois ruokalistoilta joulukuussa 2009, sen jälkeen kun A-studion juttuni kyseenalaisti EU:n ulkopuolella massatuotetun broilerin terveellisyyden. Myöskään thaimaalaista broileria ei sen jälkeen ole näkynyt helsinkiläiskoululaisten lautasilla.

Paljon broileria isompi kysymys liittyy lähes kaiken kouluruoan massatuotantoon. Esimerkiksi Helsingissä on lasten syömä perunamuusi jo pitkän aikaa ollut ruoan kehno jäljitelmä. Sen seitsemäntoista lisäainetta ei yksinkertaisesti ole tarpeen.

Tiedän kyllä ne vastaväitteet ja kampitukset:

1.”Kuule kyllä toi ruikutus on kohtuutonta jos mietit, miten Suomessa sentään kaikille lapsille tarjotaan lämmin ateria koulussa”.

Tämä argumentti puree hyvin isoihin joukkoihin. Tätä osastoa edustaa tehokkaasti esimerkiksi loistava kirjoittaja Virpi Salmi, joka veti Helsingin Sanomissa kosiskelevalla otsikolla ”Lisäainesekot, sekoilkaa lisää” komeasti 30 vuotta taaksepäin. http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Lis%C3%A4ainesekot+sekoilkaa+lis%C3%A4…

2.” Lisäaineet ovat turvallisia. Evira on tämän todennut ja vahvistanut.”

Kas kummaa, maaliskuussa Palmia kuitenkin ilmoitti, että natriumglutamaatti vedetään tänä keväänä lopulta kokonaan pois lasten lautasilta. http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/03/25/helsinki-lopettaa-lisaaine…

3. ”Ei kouluruokaa voi tuottaa kaikille lapsille erikseen, tarvitaan suurkeittiö.”

Tämäkin voidaan muuttaa, jos halutaan. Vieläpä taloudellisesti täysin kestävältä pohjalta. Olen lähtenyt mukaan auttamaan helsinkiläisiä kansalaisaktivisteja tämän kouluruoka-asian levittämiseksi laajempaan tietoisuuteen. Nämä mammat saavat varmasti liikettä aikaan, ja ovat jo saaneetkin. Palmian perunamuusisammio horjuu jo.  Katso esimerkiksi Facebookissa sivu ”Mitä lapsesi söi koulussa tänään?”

Ensi viikolla todistamme huippukokin avustuksella, että lapsille voidaan tehdä annokset 90 sentillä ilman lisäaineitakin. Tervetuloa mukaan!

P.S. Omat lapseni syövät myös epäterveellisesti. En kuvittele olevani täydellinen, kaikkea muuta. Haluaisin kuitenkin, että kehitys menisi eteenpäin.