Ajankohtaista

Länsi-Suomi: ”Puheet liittovaltiosta ovat täyttä tuubaa” – Sarvamaa tietää Venäjän rahoittavan oikeistopopulisteja

17.5.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) mielestä vahva unioni on suomalaisten etu. ”Ei Suomen päätösvaltaa ole mihinkään annettu. Liittovaltiosta olemme kaukana. Sellaiset puheet ovat täyttä tuubaa”, sanoo Sarvamaa. Hänen mukaansa Venäjän disinformaatiokampanjat ovat vaikuttaneet kansallismielisten ja EU-vastaisten puolueiden nousuun.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Venäjä haluaa hajottaa EU:n, IL-blogi

16.5.2019

Venäjä yrittää jatkuvasti heikentää Eurooppaa oman suurvalta-asemansa vahvistamiseksi. Sen tavoitteena on hajottaa EU ja vetää matto alta yli 70 vuotta mantereellamme rauhaa, vakautta ja vaurautta rakentaneilta arvoilta. Demokratia, vapaus ja ihmisoikeudet ovat Kremlille perustavanlaatuinen uhka.

Länsimaisten yhteiskuntien ja kansanvallan kulmakiveen osuvat valeuutiset ja vaalivaikuttaminen ovat tästä räikein esimerkki. Viime viikolla julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan jopa 241 miljoonaa eli noin puolet EU:n väestöstä olivat kymmenen päivän tarkastelujakson aikana mahdollisesti törmänneet venäläisten toimijoiden levittämään harhaanjohtavaan tietoon sosiaalisessa mediassa.

Tämä on hälyttävää monestakin syystä. Ensinnäkin levitettävä valheellinen tieto saattaa olla jo sinänsä vaarallista vaikkapa terveydelle. Esimerkiksi rokotusten väitetään aiheuttavan autismia, minkä seurauksen lapsia jätetään rokottamatta ja he sairastuvat ennaltaehkäistävissä oleviin vaarallisiin tauteihin.

Ja toiseksi, julkista keskustelua myös ohjaillaan disinformaation avulla tehokkaasti esimerkiksi poliittisen tai taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Räikeimpiä tapauksia ovat Putinin toiveiden mukaan menneet Yhdysvaltojen viimeisimmät presidentinvaalit ja Brexit-kansanäänestys, joiden aikana venäläisten bottien myötävaikutuksella kärjistyneet jakolinjat rapauttavat yhä kansalaisten luottamusta demokraattisiin instituutioihin.

Venäjä kylvää epäluottamuksen siemeniä korostamalla varsinkin yhteiskuntia jakavia kysymyksiä. Pidemmän päälle vastakkainasetteluiden keinotekoinen voimistaminen ja keskustelun ohjailu pelaavat auttamatta Putinin pussiin heikentämällä eurooppalaista yhteiskuntajärjestystä kohtaan tunnettua luottamusta.

Vastatoimia tarvitaan kipeästi. Eurooppalaiset eivät saa joutua Moskovan vallanhimon ja manipulaation sätkynukeiksi. Venäläisten vaikuttamiseen on puututtava entistä hanakammin tarkistamalla faktoja, lisäämällä läpinäkyvyyttä ja parantamalla medialukutaitoa. Vahva EU on meidän kaikkien etu.

Siksi olen yhdessä romanialaisen meppikollegani Siegfried Mureșanin kanssa ajanut eteenpäin StratCom Plus -hanketta, joka seuraa ja korjaa Venäjän levittämää harhaanjohtavaa tietoa. Vuodelle 2018 neuvottelimme projektille 1,1 miljoonan euron ja tälle vuodelle kolmen miljoonan euron rahoituksen EU-budjetista.

Meillä on vastassamme erittäin laajalle levinnyt, tarkasti kohdennettu ja runsaasti rahoitettu propagandakampanja. Eurooppalaisten arvojen puolustaminen on jokaisen asia ja kaikkien etu silloinkin, kun päivänpolttavat kysymykset jakavat mielipiteitä.

Trollit tekevät vaikutustyötään useiden vuosien aikajänteellä, mutta vaalit ovat aina poikkeuksellisen hyvä tilaisuus kääntää meidät toisiamme vastaan ja kerätä hajaannuksen sato Venäjän laariin. Maa on todistetusti käyttänyt tätä hyödykseen jo lukuisia kertoja. Tehdään näistä eurovaaleista poikkeus.

Julkaistu IL-blogissa 16.5.2019

Ajankohtaista

Sarvamaa tehostaisi yhteistyötä talousrikosten torjumiseksi

30.4.2019

Euroopan parlamentin täysistunnossa äänestettiin 16.4. asetuksesta Euroopan petostentorjuntaviraston uudistamiseksi. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) toimi talousarvion valvontavaliokunnan EPP-ryhmän puheenjohtajana aktiivisesti petostentorjuntaviraston toiminnan tehokkuuden vahvistamisen puolesta.

Euroopan petostentorjuntavirasto tutkii EU-budjettiin kohdistuvia rikoksia. Virasto jatkaa tulevaisuudessa työtään yhdessä toimintansa vuonna 2020 aloittavan Euroopan syyttäjänviraston kanssa. Sarvamaa vaati läpinäkyvyyden lisäämistä tutkintaprosesseihin sekä tehokkuutta virastojen väliseen yhteistyöhön, mitkä saivat laajan tuen muilta poliittisilta ryhmiltä.

Sarvamaa on talousarvion valvontavaliokunnan EPP-ryhmän puheenjohtaja.

Ajankohtaista

Sarvamaa vaatii väärinkäytösten tuomitsemista Romaniassa

Euroopan parlamentti äänesti tiistaina 16.4. Strasbourgin täysistunnossa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen romanialaisen ja kroatialaisen jäsenen valinnasta. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) toimi parlamentin suurimman poliittisen ryhmän EPP:n pääneuvottelijana.

Tilintarkastustuomioistuin tarkastaa EU-varojen käytön sääntöjenmukaisuuden ja raportoi mahdollisista laittomuuksista EU:n petoksentorjuntavirastolle. Sarvamaan johdolla EPP-ryhmä äänesti Romanian ehdokkaan nimittämistä vastaan sekä kroatialaisen ehdokkaan nimittämisen puolesta. Romanian hallitus on viime aikoina rikkonut räikeästi oikeusvaltioperiaatetta ja muita EU:n perussopimuksen mukaisia arvoja. Sarvamaa korostaa, että Romanian oikeuslaitokseen kohdistuvaa poliittista painostusta, tuomareiden ja syyttäjien riippumattomuuden heikentämistä sekä hallituksen järjestelmällisiä yrityksiä muuttaa maan rikoslakia korruption laillistamiseksi ei voida sallia.

Sarvamaa on talousarvion valvontavaliokunnan EPP-ryhmän puheenjohtaja.

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Petri Sarvamaa: Miksei tunnin junalle haettu EU-rahoitusta?

25.4.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) toteaa ratayhtiöhankkeen jumiutuneen hallituksen ennenaikaisen eron vuoksi. Suomen pääradan kunnostamiseen olisi saatavilla runsaastikin EU:n rahoitusta Sarvamaan mukaan. ”Suomalaiset virkamiehet, maakuntalobbarit ja mepit ovat työnsä Brysselissä tehneet: Suomen pääratayhteys on saatu EU:n niin sanotulle TEN-T-infrakartalle”, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) kirjoittaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

MTV uutiset: Heidi Hautala ja Petri Sarvamaa lukeutuvat Euroopan vaikutusvaltaisimpiin meppeihin – mikä on vallan salaisuus?

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) vieraili Huomenta Suomessa keskustelemassa meppien vallankäytöstä. Votewatch-järjestön tekemän selvityksen mukaan Sarvamaa on Euroopan 14. vaikutusvaltaisin meppi. Sarvamaa kertoo olleensa täysin tuntematon EU-parlamentissa saapuessaan sinne vuonna 2012, mutta verkostoitui nopeasti olemalla aktiivinen ja tutustumalla sekä oman ryhmänsä että muiden ryhmien meppeihin.

Katso ohjelma ›

Ajankohtaista

Iltalehti: Kysyimme mepeiltä suoraan, mitä he ovat tehneet Suomen hyväksi

20.4.2019

Europarlamentaarikko  Petri Sarvamaa (kok., EPP) kertoo toimineensa tällä kaudella esittelijänä kaikista suomalaismepeistä eniten, yli 40 mietinnössä, neuvotelleensa Suomeen yli 20 miljoonaa euroa EU:n globalisaatiorahastosta ja edistäneensä Suomen maataloustukien jatkumista. Budjettivaliokunnan 1. varapuheenjohtajana Sarvamaa on pystynyt turvaamaan suomalaisten etua  mm. Venäjän informaatiovaikuttamisen torjunnassa ja hiilinielujen laskentaa koskevassa LULUCF-asetuksessa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Tervehdys Brysselistä, Uutiskirje

9.4.2019

Maaliskuuhun mahtui kaksi Euroopan parlamentin täysistuntoviikkoa Strasbourgissa ja useampi Suomen kannalta mielenkiintoinen äänestys, kuten päätös kellojen siirtelyn lopettamisesta. Poliittisessa ryhmässäni EPP:ssä päätimme Unkarin Fidesz-puolueen jäsenyyden jäädyttämisestä. EU:n ydinarvoista piittaamattoman Viktor Orbánin hyllyttäminen EPP:stä oli merkittävä askel.

Vastuullisen rahankäytön vahtikoirana

Euroopan parlamentissa pidämme huolta, että eurooppalaisten veronmaksajien rahat käytetään vastuullisesti. 32 EU-viraston vastuuvapausmenettelyt saatiin päätökseen, kun parlamentti äänesti kirjoittamistani loppuraporteista Strasbourgissa. EU-virastoissa saadaan aikaan tuloksia ja käytetään rahaa kohtuullisen järkevästi. Ainoa poikkeus on turvapaikkavirasto EASO, jonka vastuuvapautta lykättiin epäsäännönmukaisuuksien takia.

Myös talousarvion valvontavaliokunnan puolella linjani voitti, kun äänestimme asetuksesta, jolla sujuvoitetaan EU:n talousrikoksia tutkivien virastojen välistä yhteistyötä. Toimin myös esittelijänä Euroopan syyttäjänvirastoa käsittelevässä tutkimuksessa.

Olen vastuussa poliittisen ryhmäni EPP:n kannan muodostamisesta Euroopan tilintarkastustuomioistuimen uusien jäsenten valinnassa. Tähän valmistautuakseni tapasin Romanian varapääministeri Viorel Stefania, joka on maansa ehdokas.

Ympäristö huomioon tulevaisuutta rakennettaessa

Tulevaisuuden liikenneratkaisuissa tulisi huomioida ympäristövaikutukset ja tukea ilmastohaasteisiin vastaavia innovaatioita. Puhuin TEN-T -konferenssissa Itämeren alueen liikenneverkoston laajentamisesta. Kävin lisäksi Kajaanissa erittäin mielenkiintoisella vierailulla ajoneuvojen tietojärjestelmiä valmistavassa Sunit Oy:ssä, jonka tuotteet vähentävät liikenteen kustannuksia ja ympäristöhaittoja.

Myös siirtymistä ympäristöystävällisempään energiantuotantoon on kannustettava. Vierailin Keravan biovoimalaitoksella ja keskustelin Energiateollisuus ry:n markkinavaliokunnan jäsenten kanssa energiantuotannon tulevaisuudennäkymistä. Suomen mainetta ympäristöasioiden edelläkävijänä vahvistaa myös Lahden ehdokkuus Euroopan Vihreä pääkaupunki 2021 -kilpailussa, jonka tiimoilta tapasin Lahden kaupunginjohtajaa Pekka Timosta.

Suomalaisia kuulemassa

Mepin täytyy kansalaisten kuuntelemisen lisäksi selvittää laajasti käsiteltävien lakien vaikutuksia yhteiskuntaan tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä. Maaliskuussa tapasin Suomen Kuntaliiton, Suomen Yrittäjien ja suomalaisten maantiealan liikennejärjestöjen edustajia, Kaupan liiton EU-asiantuntija Janne Koivistoa sekä Novartis Finland Oy:n toimitusjohtajaa Antti Viitasta.

Keskustelin parlamentin maaliskuussa hyväksymästä tekijänoikeusdirektiivistä Musiikkituottajat–IFPI Finland ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen sekä Teoston yhteiskuntasuhteiden päällikön Riikka Railimon kanssa. Lakiuudistukseen liittyi paljon pelottelua julkisuudessa, minkä vuoksi oli erityisen tärkeää saada faktat pöytään. Direktiivi varmistaa, että luovien alojen toimijat saavat reilun korvauksen työstään myös netissä.

Suomessa tapasin työministeri Jari Lindströmiä, jonka kanssa puhuimme Euroopan globalisaatiorahastosta. Olen neuvotellut rahastosta Suomeen jo yhteensä yli 14 miljoonaa euroa tukea esimerkiksi Nokialta ja Microsoftilta irtisanottujen uudelleen työllistymisen edistämiseksi.

Olen myös tavannut tiuhaan tavallisia suomalaisia. Hyviä keskusteluja ja innokasta väkeä on riittänyt vieraillessani Satakunnassa, Pirkanmaalla, Kainuussa ja pääkaupunkiseudulla. Pääsin maaliskuussa myös isännöimään Brysselissä Kansallisen Sivistysliiton Eurooppaopiskelijoita sekä joukkoa Kokoomuksen jäseniä Nokialta ja Espoosta. Kaikkien kanssa on ollut ilo pohtia Euroopan tulevaisuutta.

Terveisin,

Petri

Ajankohtaista

Aamulehti: EU:lle rankaisukeino arvoja rikkovia jäsenmaita varten

5.4.2019

EU on saamassa tehokkaan rankaisukeinon niitä jäsenmaitaan kohtaan, joissa EU:n hyväksymiä oikeusvaltioperiaatteenmukaisia arvoja on loukattu. ”Ennen tätä päätöstä yhteisten eurooppalaisten arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon, perusoikeuksien ja oikeusvaltion loukkaamiseen, voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenvaltiot ovat asiasta yksimielisiä. Huolimatta siitä, että kaikki ovat luvanneet näitä arvoja kunnioittaa”, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) sanoo.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Sarvamaan oikeusvaltiolaki hyväksyttiin Euroopan parlamentissa

Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina 4.4. europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) neuvotteleman oikeusvaltioperiaatteen ja EU-tuet yhdistävän budjettilakiesityksen kannakseen ensimmäisessä käsittelyssä. Sen mukaan jäsenvaltion EU-rahoitus voitaisiin tulevaisuudessa katkaista oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa havaittujen merkittävien puutteiden perusteella.

”EU-budjetti on veronmaksajien rahaa. Sen käytölle on oltava tiukat ehdot. Tavallisten yhteisiä pelisääntöjä kunnioittavien suomalaisten pussista ei pidä tukea oikeusvaltion ja demokratian keskeisiä periaatteita härskisti rikkovia jäsenmaita”, Sarvamaa sanoo ja korostaa tarvetta kurinpidolle.

”Pallo on virallisesti jäsenvaltioilla. Meppien kanta on nyt lyöty lukkoon parlamentin ensimmäisessä luennassa. Tämän pohjalta aloitetaan kolmikantaneuvottelut komission ja jäsenvaltioiden kanssa viimeistään heinäkuussa alkavalla Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella”, Sarvamaa kommentoi käsittelyn seuraavia vaiheita.

”Kyse ei ole maan nimestä, mutta jakolinjat kulkevat kuitenkin selvästi vanhojen jäsenvaltioiden ja 2000-luvulla liittyneiden välillä. Myös parlamentissa, vaikka uuden lain nojalla jäsenvaltion oikeusvaltiorikkomuksiin puututtaisiin nimenomaan ilman politikointia ja tasapuolisesti. Samalla suojeltaisiin EU-rahoituksen lopullisia edunsaajia, kuten opiskelijoita ja maanviljelijöitä, joita ei voida laittaa kärsimään hallituksensa rikkeistä”, Sarvamaa kertoo.

Sarvamaan mukaan eurooppalaisen arvoyhteisön rapautumiseen olisi pitänyt puuttua tiukasti jo paljon aikaisemmin. ”Tarvitaan selkeästi parempaa kurinpitoa ja myös oikeita seuraamuksia”, Sarvamaa perustelee tarvetta uudelle EU-budjettilaille.

”Tällä hetkellä yhteisten eurooppalaisten arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon, perusoikeuksien ja oikeusvaltion loukkaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenvaltiot ovat asiasta yksimielisiä. Huolimatta siitä, että kaikki ovat luvanneet näitä arvoja kunnioittaa”, Sarvamaa kertaa EU-perussopimusten artikloita kaksi ja seitsemän.

Budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja ja talousarvion valvontavaliokunnan EPP-koordinaattori Sarvamaa on yhdessä espanjalaisen Eider Gardiazabal Rubialin (S&D) kanssa Euroopan parlamentin pääneuvottelija asetusehdotuksessa, joka koskee EU-budjetin suojaamista tilanteissa, joissa oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen jäsenvaltioissa kohdistuu yleisiä puutteita.

Ajankohtaista

Agence Europe: Next European Parliament will negotiate with Council of the EU on rules to protect EU budget in event of failure of rule of law

4.4.2019

Euroopan parlamentti hyväksyi europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) ajaman lakiesityksen EU-budjetin suojaamisesta tilanteissa, joissa oikeusvaltioperiaate on vaarassa. Lain mukaan komissio voi ehdottaa sellaisen jäsenmaan EU-tukien jäädyttämistä, jossa oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen kohdistuu yleisiä puutteita.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

EPP: Sarvamaan oikeusvaltiolaki hyväksyttiin Euroopan parlamentissa

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) neuvottelema oikeusvaltioperiaatteen ja EU-tuet yhdistävä budjettilakiesitys hyväksyttiin tänään Euroopan parlamentin kannaksi ensimmäisessä käsittelyssä. ”Tavallisten yhteisiä pelisääntöjä kunnioittavien suomalaisten pussista ei pidä tukea oikeusvaltion ja demokratian keskeisiä periaatteita härskisti rikkovia jäsenmaita”, Sarvamaa painottaa.

Lue uutinen ›