Ajankohtaista

Yksinkertaisempaa maatalouspolitiikkaa etsimässä, Maaseudun Tulevaisuus

27.3.2015

”Mikään ei ole niin monimutkaista kuin yksinkertaistaminen.” Vanha viisaus pitää edelleen paikkansa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Poliittinen tahto arvioida uudelleen vuoden 2013 CAP-uudistuksen jälkeen tehtyjä soveltamispäätöksiä vielä tämän vuoden aikana näyttää olevan olemassa.

Maatalouskomissaari Phil Hogan on ajanut yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamista kautensa alusta saakka tarmolla. Hogan on painottanut monimutkaisten sääntöjen vaikutusta tahattomien virheiden määrään, hallinnon raskauteen sekä politiikan uskottavuuteen. Viljelijän pitää pystyä ymmärtämään noudattamansa säännöt ja niiden syyt. Nykyinen, bysanttinen järjestelmä ei tässä onnistu.

Yksinkertaistaminen kesken CAP-kauden on haastavaa, sillä työkalut ovat rajatut. Suuret linjat pysyvät ennallaan vuoteen 2019 asti. Nyt puhutaan alemman tason säännöistä − tulkinnoista, ohjeista ja rajoituksista, sekä näiden samanlaisesta soveltamisesta ympäri Eurooppaa.

Komissaari kävi viime viikolla Suomessa kertomassa avoimesti tavoitteistaan ja kuuntelemassa huolia. Yksinkertaistaminen on korkealla myös ministeri Orpon tärkeysjärjestyksessä, ja Hoganin vierailu antoi hienon mahdollisuuden käydä läpi yhteisiä pyrkimyksiä sekä mahdollisia ongelmakohtia.

Tällä viikolla käsittelimme parlamentissa mietintöäni tukitarkastusten järkevyyden ja kustannustehokkuuden parantamisesta, joka antaa loistavan tilaisuuden pohtia viljelijän hallinnollisen taakan keventämistä osana yksinkertaistamisprosessia. Hogan oli myös tässä tapahtumassa valiokunnan kuultavana. Samassa tilaisuudessa eurooppalaisen viljelijän näkökantaa edusti erinomaisesti hyvinkääläinen Markus Eerola.

Valmisteluvaiheessa on käynyt selväksi, että suomalaisten kantoja kuunnellaan. Se on kovan ja monitasoisen työn tulosta, ja ennen kaikkea merkki ansaitusta luottamuksesta. Erinomainen pohjatyö pitää kuitenkin saattaa vielä onnistuneesti maaliin. Uudet komissaarit kun ovat yrittäneet yksinkertaistamista ennenkin, vaihtelevin tuloksin.

Kaksikymmentä vuotta sitten Franz Fischler julisti sen olevan keskeisiä tavoitteita, kun pohdittiin maatalouspolitiikan tulevaisuuden suuntaa. Vajaa kymmenen vuotta sitten oli Mariann Fischer Boelin vuoro yrittää järkevöittää kokonaisuutta. Kumpikaan yritys ei ollut katastrofi, mutta eihän tämä yksinkertaisempaan suuntaan ole mennyt.

Hoganin suurin kiirastuli on vasta edessä. Vuoden 2017 CAP-välitarkastelun yhteydessä on odotettavissa ensimmäiset konkreettiset muutokset yksinkertaistamisesityksen pohjalta. Se tarkoittaa esitysten julkaisemista tämän vuoden loppupuolella. Vasta silloin voimme tarkastella, kuinka viljelijöiden sanoma on sisäistetty ja lupauksia on pystytty lunastamaan.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.3.2015.