Viimeksi tehtyä

Verkkouutiset: ”Angela Merkel elää Chamberlain-hetkeään”

Petri Sarvamaa vertaa Saksan liittokansleria 1930-luvun brittipääministeriin.

EU-parlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) sanoo, että Saksan liittokansleri Angela Merkelillä on käsissään ”Chamberlain Moment”. Hän viittaa neuvotteluihin, joita Merkel käy parhaillaan Puolan ja Unkarin kanssa. Ne koskevat EU-budjettia ja EU:n oikeusvaltioperiaatetta.

– Jos Saksa avaa paketin, se olisi antautuminen Unkarin ja Puolan esittämän uhkavaatimuksen edessä. Se on kestämätöntä, Sarvamaa sanoi keskiviikkona Facebook Live -lähetyksesssään.

Saksa on parhaillaan EU:n puheenjohtajavaltio, minkä vuoksi Merkel on tavallistakin merkittävämmässä asemassa.

Neville Chamberlain toimi Iso-Britannian pääministerinä 1930-luvulla. Vuonna 1938 hän neuvotteli Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitlerin kanssa ja hyväksyi Tshekkoslovakian sudeettialueiden liittämisen Saksaan. Samalla Saksa ja Iso-Britannia sopivat, että ne eivät ryhdy sotaan keskenään. Chamberlain piti neuvottelutulosta voittona ja palasi sankarina kotimaahansa.

– Tätä pidetään yleisesti esimerkkinä myönnytyspolitiikan epäonnistumisesta, Sarvamaa sanoo.

Hän korostaa, ettei vertaa Puolan ja Unkarin johtajiia Hitleriin eikä pidä Euroopan nykytilannetta yhtä vaarallisena kuin se oli 1930-luvulla.

Taustalla on EU-komission ehdotus, jonka mukaan EU-rahoitus kytketään jatkossa siihen, että jäsenmaa noudattaa oikeusvaltioperiaatetta. Sarvamaa on toiminut asiassa EU-parlamentin neuvottelijana, ja parlamentti pääsi marraskuun alussa kompromissiin jäsenmaita edustavan EU-neuvoston kanssa.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ilmoittivat viime viikolla, että ne eivät hyväksy kompromissia. He uhkaavat kaataa EU-budjetin ja EU-elvytyspaketin, joista on tarkoitus sopia ensi viikolla huippukokouksessa Brysselissä.

Merkel puolestaan totesi tiistaina, että hänen mielestään kaikkien osapuolten pitää taipua kompromissiin. Sarvamaa pelkää, että tämä merkitsee luopumista oikeusvaltioperiaatteesta.

– Merkel sanoi pahaenteisesti. Minulla meni koko eilinen päivä tämän setvimisessä.

Hänen mukaansa tilanne on edelleen auki. Tiedossa ei ole, aikooko Saksa ennen ensi viikon huippukokousta tehdä uuden ehdotuksen EU-rahanjaon periaatteista.

Juttu julkaistu alunperin Verkkouutisissa. Voit lukea sen täältä