Venäjän suurvaltapoliittisilta pyrkimyksiltä ei sovi sulkea silmiä, Nykypäivä
26.8.2016
Kesän uutiset ovat pyörineet terrorismin, Yhdysvaltojen presidentinvaalien, Brexitin ja Rion olympialaisten ympärillä. Venäjä on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen: se on lisännyt läsnäoloaan Krimin niemimaalla ja Ukrainan rajalla ilman sen suurempaa kansainvälistä huomiota. Useiden arvioiden mukaan se pystyisi halutessaan myös miehittämään Baltian maat muutamassa vuorokaudessa. Riittävien Nato-joukkojen lennättämisessä menisi vähintään päivän verran kauemmin. Eri asia on, olisiko hyökkäyksessä Venäjän kannalta järkeä.
Venäjä vahvistaa asemiaan. Se ei hyökkää suoraan, vaan luo itsellensä otollisia tilanteita. Tällä taktiikalla Venäjän painoarvo kansainvälisessä politiikassa on kasvanut suuremmaksi kuin mitä sen resursseilla mitattuna pitäisi olla. Mutta myös resursseja kasvatetaan naapurissa päättäväisesti.
Nato on huomannut tämän. Kesäkuussa Varsovassa järjestetyssä huippukokouksessa se päätti vahvistaa Puolan ja Baltian puolustusta yhteensä noin 4000 sotilaalla. Myös Suomen ja Ruotsin kanssa tehtävää yhteistyötä halutaan vahvistaa. Kylmän sodan jälkeen Naton painopiste oli jo siirtymässä kriisinhallintaan, mutta nyt huoli Euroopan puolustuksesta on noussut jälleen pinnalle.
Samalla Nato kuitenkin pyrkii vahvistamaan keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa. Tämä on aina kannatettava pyrkimys jo senkin vuoksi, että säännöllisesti saman pöydän ääressä istuminen vähentää arvaamattomuutta ja parantaa ennustettavuutta. Venäjän kumppanuutta tarvitaan myös esimerkiksi ISIS:n vastaisessa taistelussa.
Myös Venäjä sanoo olevansa valmis vuoropuheluun Naton kanssa ja lieventämään sotilaallisia jännitteitä. Venäjä kutsui elokuun alussa Naton ja Itämeren maiden edustajat yhteiseen kokoukseen Moskovaan syyskuussa. Valitettavasti vain Venäjä on tähänastisilla toimillaan heikentänyt merkittävästi luottamusta. Se on kerta toisensa jälkeen kääntänyt tosiasiat palvelemaan valtiollista propagandaansa. Tästä syystä Itämeren alueen valtiot eivät säntää riemuissaan Venäjän petaamaan kokouspöytään.
Venäjä on ehdottomasti Itämeren alueen arvaamattomin pelaaja – siinä ei ole mitään uutta. Tämä pitää ottaa entistä paremmin huomioon Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Fakta on, että Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt, eikä Suomi ole immuuni tälle kehitykselle. Sotilaallinen voimankäyttö tai sillä meitä uhkaaminen on mahdollista.
Suomi olikin poikkeuksellisesti edustettuna Naton huippukokouksessa ja solmi siellä Iso-Britannian kanssa kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen. Vastaavat sopimukset meillä on jo Viron ja Puolan kanssa. Mutta erityisesti Yhdysvaltojen kanssa viritetään nyt yhä enemmän suoraa yhteydenpitoa ja yhteistyötä, mikä onkin Suomen asemassa erittäin tärkeä asia.
Turvallisuuspolitiikassa Suomi on aina korostanut pohjoismaista ja kahdenvälistä yhteistyötä. Yhteistyö on aina hyvä asia, kunhan kansalaisille ei tarjoilla mielikuvaa Ruotsista ratkaisevana apuna. Tosiasia on, että Ruotsin ensisijainen intressi on sen oman alueen turvaaminen ja mahdollisen uhan pysäyttäminen Pohjanlahden vastarannalle. Lisäksi Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vahvisti kesän Kultaranta-keskusteluissa, että Ruotsi ei tavoittele puolustusliittoa Suomen kanssa.
Kuluneen vuoden aikana suomalainen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on saanut aiempaa suorempia, avoimempia ja rehellisempiä piirteitä. Ehkä Suomessa tehdään seuraavan vuoden tai parin aikana lisää nykytodellisuuden edellyttämiä johtopäätöksiä. Toivottavasti.
Julkaistu Nykypävässä 26.8.
