Ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaalit, Nykypäivä
19.12.2014
Yksi asia kiinnostaa juuri nyt tämän lehden lukijoita yli kaiken: Miten menestymme kevään eduskuntavaalissa? En haluaisi liikaa yksinkertaistaa moniulotteista asiaa, johon ei yhtä vastausta edes ole. Mutta teen sen nyt kuitenkin, koska yksi teema erottuu selvästi muista.
Uskon, että poikkeuksellisen suuri joukko suomalaisia pohtii kevään äänestyspäätöksessään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Uskon myös, että hyvin suuri joukko miettii Venäjän toimia aivan uudenlaisen huolestumisen vallassa. Uskon vahvasti, että tämä äänestäjien joukko on riittävän suuri koko vaalituloksen ratkaisijaksi.
Suomen kansainvälinen asema voi nousta eduskuntavaalin tärkeimmäksi tekijäksi ensi kertaa miesmuistiin. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikkapa vuoden 1962 presidentinvaalin, jonka ratkaisevassa roolissa oli noottikriisi Neuvostoliiton kanssa.
Nyt tilanne on toinen – se on sotien jälkeen täysin uudenlainen Suomelle. Nyt Suomen turvallisuuden kannalta parasta valintaa ei voi johtaa vanhasta viitekehyksestä, koska koko viitekehys on muuttunut. Erityisesti tilanne on muuttunut Venäjän osalta, joka oli ulko- ja turvallisuuspoliittisen yksituumaisuutemme kulmakivi. Kylmän sodan Neuvostoliittoon verrattuna Venäjän toiminta lähialueillamme on muuttunut dramaattisesti. Hyökkäyssodan harjoitteleminen Itämerellä on tästä huolestuttavin esimerkki.
Lisäksi eurooppalainen turvallisuutemme viitekehys on tietenkin muuttunut noottikriisin päivistä. Eurooppa ei ole jakautunut jähmettyneeseen itään ja länteen, joiden väliin ja kainaloon Suomi voi rakentaa oman turvallisen pesänsä. Euroopan unionilla on yhteinen kanta ja politiikka Venäjän aggressiivisten toimien suhteen. Me olemme yhdessä muiden EU-jäsenten kanssa tuon linjan takana.
Kokonaan uusi tilanne aiheuttaa tietenkin epävarmuutta ja hämmennystä. Juuri tästä syystä vanhan, lakanneen todellisuuden varaan ”konsensuksensa” rakentaneet politiikan toimijat pyrkivät vakuuttamaan, että vanha todellisuus on yhä olemassa. Se todellisuus, jonka varaan Suomen ulkopoliittinen asema aikoinaan rakennettiin. Jos kansan selvä enemmistö uskoo, että vanhoilla konsteilla pärjätään, he eivät uskalla vaihtaa uusiin.
Kokoomuksen kannalta erittäin mielenkiintoinen on kuitenkin se tosiasia, että kansan suuri enemmistö ei sisimmässään tunne ulko- ja turvallisuuspoliittisen ympäristömme olevan ennallaan. Päinvastoin, ilmassa on suuren hämmennyksen ja epävarmuuden merkkejä. Mitä huonommaksi Venäjän kehitys menee ja mitä enemmän Venäjä kalisuttaa aseita lähialueilla, sitä suurempi hämmennys Suomessa.
Eduskuntavaalien kannatuskyselyissä huomattavan suuri joukko ei ole osannut tai halunnut kertoa, mitä puoluetta se äänestää. Näille äänestäjille Kokoomuksen pitää suunnata tulevassa vaalikampanjassa selkeä ja kirkas viesti. Me ymmärrämme, että maailma on muuttunut. Siksi emme voi enää nojata vanhaan malliin. Se ei enää toimi.
Pääministeri Alexander Stubb sanoi aiemmin tällä viikolla Snellman-säätiön puheessaan, että nykyään politiikan ”jakolinja kulkee uudistumisen ja pysähtymisen välissä.” Juuri tästä on kysymys myös ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Suomen kannalta aivan ylivoimaisesti tärkeimmän kansallisen kysymyksen – turvallisuuden – suhteen meillä ei kerta kaikkiaan ole nyt varaa pysähtyä.
Tämä pitää kertoa ihmisille ympärillämme. Tätä tietoa he odottavat.
Julkaistu Nykypäivässä 19.12.2014
