Tuleeko suvivirrestä tällä menolla suruvirsi?, IL-blogi
11.5.2019
Koulun vointi on yhteiskunnan voinnin kuva ja me laskemme ja nousemme koulumme mukana. Minusta meillä ei mene nyt kovin hyvin.
Muutokset yhteiskunnassa ja yhteiskunnassa vallitseva arvomaailma heijastuvat suoraan kouluun.
Suomalainen peruskoulu luotiin välttämään kansan kahtiajakautumista, eriarvoisuutta. Se takasi kaikille samat mahdollisuudet kouluttautua sukupuolesta tai perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Näin tapahtuikin pitkään. Nyt näyttää, että koulu on kriisissä ja liian suurissa muutospaineissa. Poliittiset päätökset leikata koulutuksen määrärahoja eivät ole olleet kauaskatseisia. Määrärahaleikkaukset näkyvät suurina luokkakokoina, opetusmateriaalin puutteina ja riittämättömänä tukena erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Jos yhteiskunta voi huonosti ja jakautuu, sama tapahtuu myös kouluissa. Opiskelijat jakautuvat nyt kouluissa helpommin menestyjiin ja putoajiin. Perheiden henkinen pahoinvointi tai vähäosaisuus näkyy. Maahanmuutto on myös tuonut valtavan haasteen koulukentälle, maahanmuuttajalasten kotiuttamiseen ja kielenopiskeluun tulisi löytää rahaa ja resursseja.
Nykyinen opetuskäytäntö painottaa oppilaiden itseohjautuvuutta, opetusteknologiaa ja uusia opetusympäristöjä luokkahuoneiden sijaan. Vallalla on hieno ajatus inkluusiosta, jossa kaikki lapset, erilaisista oppimisvaikeuksista huolimatta, opiskelevat samoissa ryhmissä. Toimivia ja lasten etuja palvelevia erityiskouluja lakkautettiin erityisesti 2000-luvulla. Nyt lakkautetaan erityisluokkia, jossa pieni ryhmäkoko ja koulutettu erityisopettaja tukisi lasten monimuotoisuutta ja oppimisvaikeuksia. Opetusryhmistä tulee liian heterogeenisia, samassa ryhmässä voi olla useita erityistä tukea tarvitsevaa lasta, monella eri diagnoosilla. Opettajan aika menee ryhmän hallintaan ja erityisoppilaista huolehtimiseen eikä opettamiseen ja päivä venytetään opettajien ja oppilaidenkin selkänahasta.
Lukiolaisen elämä on stressin hikeä. Pojat on unohdettu pääsykoeuudistuksessa jonnekin marginaaliin. Näin pienellä kansalla ei ole tähän varaa, meidän toivomme on tulevaisuudessa, nuorissa ja viisaassa kasvatuksessa, jota voi ylpeänä Euroopassa ja maailmalla esitellä.
Juuri tulleen tutkimuksen mukaan ennen suositut opettajankoulutuslaitokset menettävät hakijoitaan. Tärkeä osa Suomen koululaitoksen menestystarinaa ovat olleet pätevät, koulutetut ja motivoituneet opettajat. Etenkin varhaiskasvatuksen puolella hakijamäärä opettajankoulutukseen on romahtanut. Palkka tuskin ennenkään on ollut suuri syy alalle hakeutumiseen, mutta nyt näyttää että itse työ ei houkuttele. Tieto koulujen olosuhteista on kantautunut ja se kuuluisa kutsumus on syystäkin kateissa. Opettajat vaihtavat alaa herkemmin ja jäävät myös ennenaikaisille eläkkeille.
Suomen koulutusjärjestelmää ollaan ainakin puheen tasolla markkinoimassa maailmalle yhtenä tärkeänä vientiartikkelina, mutta onko kohta, mitä viedä tai ylpeänä esitellä. Suomella ei ole varaa menettää näitä ammattikasvattajia eikä hienoa hyväksi todettua koulujärjestelmää. Koulun ja koulutuksen rooli yhteiskunnan, yhteisön, rauhan ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja rakentajana on edelleen merkittävä, ellei merkittävin.
Julkaistu IL-blogissa 11.5.2019
