Metsien merkitys on ymmärrettävä EU:ssakin, Maaseudun Tulevaisuus

20.3.2020

Me suomalaiset elämme metsistä, ja metsillä on suuri rooli kulttuurihistoriamme ja identiteettimme rakentumisessa. Metsäteollisuus on maamme kolmanneksi suurin teollisuudenala, ja sen osuus koko Suomen tavaraviennistä on 20 prosenttia.

Metsäpolitiikka kuuluu jokaisen EU-jäsenmaan kansallisen toimivallan piiriin. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mitä EU-tasolla metsistä päätetään muilla aloilla, kuten energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa, koska niillä on myös suoria käytännön vaikutuksia metsien käyttöön ja hoitoon Suomessa.

Euroopan komissio julkaisee uuden EU:n metsästrategian loppuvuodesta 2020. Myös Euroopan parlamentti muodostaa kantansa strategiaan, jonka valmistelussa saan kunnian toimia parlamentin pääneuvottelijana.

Luonnosraportti on nyt valmis, ja neuvottelut sen lopullisesta muodosta käydään tulevan kevään aikana.

Painotan raportissani kestävän metsänhoidon, metsien monikäytön ja biotalouden tärkeää roolia aikana, jolloin metsätaloudella on suuri merkitys ilmastonmuutoksen vastaisessa taistossa ja fossiilivapaaseen yhteiskuntaan siirryttäessä.

Metsien taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tulisi huomioida kokonaisvaltaisesti.

EU:n uuden metsästrategian tulisi ottaa huomioon tutkimukseen ja innovaatioihin investoimisen tärkeys, sektorin luomat työpaikat sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Puupohjaisten materiaalien luomat mahdollisuudet tulisi nostaa esiin fossiilisten vaihtoehtojen korvaajina niin pakkauksissa kuin tekstiili-, kemikaali- ja rakennusteollisuudessakin.

Suomessa tiedetään, millaisia mahdollisuuksia biotalous tarjoaa ja miten tärkeää on kestävä ja aktiivinen metsänhoito. Lisäksi Suomen metsäteollisuus pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Miksi metsät sitten aiheuttavat hampaiden kiristystä EU-areenoilla?

Metsiin kohdistuu paljon odotuksia ja paineita komission vihreän kehityksen ohjelman takia.

On selvää, että metsillä ja biotaloudella on olennainen rooli komission Green Dealin asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. On kuitenkin hämärän peitossa, ymmärretäänkö tämä EU-tasolla todella. Esimerkiksi viime viikolla julkaistussa komission teollisuusstrategiassa biotalouden rooli jää lähes olemattomaksi.

Suomen metsätalouden intressien kannalta tämä on vasta alkusoittoa. Komission esitykset ilmastolaista, kiertotalouden toimintasuunnitelmasta ja ensi viikolla julkaistavasta EU:n monimuotoisuusstrategiasta vaikuttavat myös osaltaan Suomen metsiin.

Lisäksi kestävän rahoituksen strategia, uusiutuvan energian direktiivi sekä Suomen kannalta erityisen tärkeä lulucf-asetus avataan uudelleen.

Usein myös unohdetaan, että vastuuta muiden sektoreiden päästöjen kompensoimisesta ei voida sysätä metsäsektorille. Lisäksi ilmastokeskustelussa emme voi keskittyä ainoastaan hiilinieluihin, vaan kokonaisuuteen kuuluvat myös hiiltä varastoivat tuotteet, hiilivuodon estäminen sekä fossiilisten vaihtoehtojen korvaaminen puupohjaisilla materiaaleilla.

Jatkuvat muutokset EU:n sääntely-ympäristössä eivät myöskään helpota investointien jatkuvuutta. Yrityksille tarvitaan näkyvyyttä ja vakautta.

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että EU:n uudesta metsästrategiasta tulee tasapainoinen ja metsien koko arvoketjun huomioiva kokonaisuus. Sillä tulisi myös olla ohjausvaikutus muun EU-politiikan metsiin vaikuttaviin kirjauksiin.

Meidän täytyy taata elinvoimaisen metsäsektorin, työpaikkojen, metsien monimuotoisuuden sekä ihmisten hyvinvoinnin jatkuvuus tulevaisuudessakin.

Verkkouutiset: ”Petri Sarvamaa: Ilmastolaki ei saa heikentää Suomen metsätaloutta”

5.3.2020

”LULUCF-asetus määrittää, kuinka paljon Suomi voi jatkossa hakata metsää ja kuinka paljon on jätettävä hiilinieluksi. Jo edellisellä kerralla vääntö oli Suomelle haasteellinen. Nyt Suomen on taas vedettävä yhtä köyttä, jotta kansallista intressiä voidaan suojella ja kotimainen kestävä metsänkäyttö jatkua.”

”Metsäteollisuus tuo myös yli viidenneksen Suomen tavaraviennin tuloista. Jos metsien käyttö rajoitettaisiin entisestään, söisi suuntaus teollisuuden kykyä rahoittaa tuotekehitystä ja hidastaisi fossiilisten raaka-aineiden, kuten muovin korvaamista puuperäisillä tuotteilla.”

Lue koko uutinen täältä >

Yle: Sarvamaa politiikkaradion vieraana – Euroopan vihreä sopimus

16.1.2020

EU-komission esittelemä Green Deal ulottuu jokaiselle yhteiskunnan sektorille läpi Euroopan: teollisuuteen, ruoantuotantoon, energiasektorille, liikenteeseen, koulutukseen, rakentamiseen.

Tavoitteena on Euroopan laajuinen ilmastolaki, joka tekisi Euroopasta maailman ensimmäisen hiilineutraalin maanosan.

Euroopan parlamentin studiossa Strasbourgissa keskustelevat europarlamentaarikot Eero Heinäluoma (s&d), Petri Sarvamaa (epp) ja Ville Niinistö (greens/efa).

Kuuntele ohjelma>

Sitä saa mitä tilaa, Maaseudun Tulevaisuus

27.12.2019

Euroopan yhdentymistä ryhdyttiin rakentamaan vajaat 70 vuotta sitten hiilen ja teräksen ympärille. Ajatus syntyi Euroopan savuavista raunioista: Sidotaan Saksa, Ranska, hiili ja teräksen tuotanto sopimuksin yhteen. Tämä estää 1930-luvulla tapahtuneen Saksan varustautumisen enää koskaan uudestaan.

Vuosikymmenten saatossa saatiin paljon aikaan. Syntyi Euroopan unioni, valtioiden yhteistyö syveni ja nyt se tavoittelee ylikansallista demokratiaa. Elämme aikaa, jossa eurooppalaiset voivat valita yhteisen parlamentin, joka käyttää todellista lainsäädäntövaltaa.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä läntisen maailman rauhan ja yltäkylläisyyden tavoitti uusi uhka, ilmaston lämpeneminen. Ajatus oli huolestuttava, joskin etäinen. Valtiomahdeista neljäs eli media tervehti sitä ensimmäisenä ja suurella ilolla tervehtikin.

Uhkakuvista ammentavat toimittajat ryhtyivät siteeraamaan tuomiopäivän viestintuojia. Heidän etunenässään oli Yhdysvaltain presidentinvaalin katkerasti vasta korkeimmassa oikeudessa hävinnyt Al Gore. Hän löysi viestin levittämisestä uuden merkityksen elämälleen. Hänet palkittiinkin lopulta tehokkaasta viestittämisestään Nobelin palkinnolla.

Tiedeyhteisö ei ollut vielä saavuttanut nykyään usein mainittua ”yksimielisyyttään”, mutta viime vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin elettiin tärkeitä aikoja senkin suhteen. Tuolloin ratkaistiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa tutkimussuuntien rahoituksia. Silloin ratkesi, mikä tieteenala nousee ilmastotutkimuksen tiennäyttäjäksi. Meteorologien lämpötilamittaukset ja niitä seurannut napajäiden sulamisvauhtia mittaava tutkimus veivät voiton.

Tultiin 2010-luvulle, Greta Thunberg oli juuri oppinut lukemaan. Kuten aina historiassa, pelko hallitsi massojen käyttäytymistä.

Loppu on niin tuoretta historiaa, ettei sen muste ole ehtinyt kuivua – jos mustetta enää käytetään. Tämä onkin tärkeä huomio: painomusteen aikakaudella ihmiskunta ei olisi kyennyt siirtämään kollektiivista pelkoa suuriksi poliittisiksi päätöksiksi samalla vauhdilla kuin 2010-luvulla.

Mitä Euroopassa tapahtui? Ihmiskunnan sivistyksen kehtona itseään pitävä maanosa julisti poliittisten johtajiensa suulla, että Eurooppa pelastaa maapallon ilmaston lämpenemiseltä. Lisäksi samalle vuosikymmenelle osui niin sanottu ”populismin nousu”. Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvien puolueiden nousu mielipidemittauksissa pakotti vanhan oikeiston ja vasemmiston epäpyhään liittoon.

Näiden kahden, suhteellisen äskettäin tapahtuneen kehityksen tuloksena meillä on nyt käsissämme EU:n komission julkistama ”Vihreä sopimus”, poliittinen ohjelma 2020-luvulle.

EU-parlamentissa meidän täytyy pitää huoli siitä, että edes kaavailtujen lainsäädäntöuudistusten vaikutusarviot tehdään ennalta ja huolella, kuten Euroopan kansanpuolue EPP edellyttää. Vaikeaa tästä tulee, koska Eurooppa-laivan komentosillalla navigaattorin tehtävää hoitavat nyt vihreät – niin vihreissä kuin muissakin puolueissa. Eurooppalaiset ovat saaneet, mitä tilasivat. Niin kuin tietysti demokratiassa kuuluukin tapahtua.

Olemme uljaalla tiellä, jolla on markkinatalouden kanssa enää vain vähän tekemistä, vaikka toisin väitetään. Toivomme, että muu maailma seuraa EU:ta. Jos ei seuraa, ryhdymme protektionisteiksi ja heikennämme entisestään Euroopan taloutta. Siinä sivussa pistämme Suomen ja Ruotsin metsätalouden ahtaalle, vaikka pitäisi keskittyä hiileen ja teräkseen (sic!).

Tämä ei pääty hyvin. Toivon tietenkin, että olen väärässä.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.12.2019. 

Realismia ilmastopolitiikkaan, Maaseudun Tulevaisuus

25.10.2019

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisista toimista käy kiivaana. Toimia tarvitaan, ja maapallon lämpenemistä aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä tulisi vähentää globaaleilla kentillä. Ilmastopolitiikan pelisääntöjen muodostaminen onkin monitasoinen rakennelma – YK:n ilmastosopimus, EU:n ilmastotavoitteet ja Suomen kansallinen politiikka pyrkivät kaikki osaltaan vaikuttamaan kaavailtuun 1,5 asteen päästövähennystavoitteeseen.

EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään vähintään 40% vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Niin päästökauppa-, kuin taakanjakosektorikin laittavat kumpikin oman painonsa vaakakuppiin. Pyrkimykset LULUCF-sektorin rokottamiseksi heittävät lisää vettä myllyyn, ja uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuudelle on omat tavoitteensa EU:n lainsäädännössä.

Rinteen hallitus on esittänyt Suomen vastaavaksi vähennystavoitteeksi 55% vuoteen 2030 mennessä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Euroopan tasolla tavoite vaikuttaa melko kunnianhimoiselta. Käytännön toimista tai budjetin allokoinnista vähennysten toteuttamiseksi ei myöskään vielä ole päätetty.

Nämä tavoitteet herättävät ajatuksia, ja spekulointi on kiivasta kahvipöydissä. Kaikki haluavat löytää ratkaisuja keinoja kaihtamatta, mutta vauhtinopeus saattaa sokaista kokeneimmankin keskustelijan.
Me kaikki olemme varmastikin samaa mieltä siitä, että maailma ei voi pyöriä yli varojensa kuten se tällä hetkellä tekee. Eli muutoksia tarvitaan, mutta millä ehdoilla?

Tämänpäiväisestä keskustelusta unohtuvat helposti talouden realiteetit. 2000-luvun alussa talous- ja teollisuuspolitiikkaa tehtiin talouden realiteettien ehdoilla, ja ympäristöpolitiikkaa ympäristön viitoittamana. Tässä on kuitenkin nähty merkittävä käänne, ja tilanne on muuttunut 2010-luvulle tultaessa. Ilmastopolitiikasta on tullut väline suurvaltojen taistossa maailman johtajuudesta.

Tällä hetkellä Kiina ja Intia ovat suurimpien saastuttajien joukossa, ja Yhdysvaltojen osalta peli näyttää menetetyltä. Sanotaan, että EU:n pitäisi näyttää toimillaan esimerkkiä muulle maailmalle. Mutta toinen kysymys onkin, että seuraako muu maailma todella perässä?

Todellinen tavoite pitää olla teknologisten läpimurtojen kehittämisessä. Ilmastonmuutosta ei pysäytetä vain hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä, vaan meidän on tavoiteltava päästöjen talteen ottamista ja kierrättämistä energiantuotannossa muille tarvitseville tuotannonaloille. Suurin osa ratkaisua on hiilen sitomisen lisääminen.

Ilmastonmuutoksen torjunta tulisi tapahtua taloudellisesti kestävällä tavalla. Metsittäminen siellä missä metsiä ei ole ja hiilipörssin perustaminen ovat tässä ratkaisun avaimia. Hiilidioksidipäästöjen talteen ottamiseen on tulossa myös uusia teknologioita. Suomessa myös esimerkiksi cleantech-liiketoiminnasta on povattu merkittävää mahdollisuutta tulevaisuudessa.

On äärimmäisen tärkeää, että päästövähennyksiin löydetään kustannustehokkaat ja markkinaehtoiset keinot, joiden avulla mahdollistetaan tarvittavat investoinnit.

Katse pitäisi siis kääntää riittävän kauaskantoisiin investointeihin panostamiseen. Kyse ei ole 100 metrin sprintistä, vaan maratonille valmistautuminen ja maaliin pääseminen vievät odotettua enemmän aikaa. 180 asteen täyskäännöstä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista tuskin on lupa odottaa vielä kymmenessä vuodessa.

Tilanteen taklaamiseksi vaaditaan innovaatioiden kehittämistä, investointeihin panostamista sekä julkista tahtotilaa, jotta saavutetaan taloudellisesti kestävää ilmastopolitiikkaa.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 25.10.2019.

Suomenmaa: HS:n vaalikone paljastaa: Enemmistö demareiden meppieh­dok­kaista kieltäisi polt­to­moot­torit – kokoomuksen ja keskustan ehdokkaat eivät lämpene kiellolle

15.5.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) vastustaa jyrkästi polttomoottoriautojen kieltoa. ”Aja­tus on täy­sin epä­re­a­lis­ti­nen ja mikä vie­lä pa­hem­paa EU:n eri alu­ei­ta jyr­käs­ti eri­ar­vois­ta­va. Neu­vos­to­lii­ton ym­pä­ris­tö­po­li­tii­kas­ta tut­tu idea pak­ko­kiel­los­ta ym­pä­ris­tön hy­väk­si ai­heut­tai­si lä­hin­nä en­tis­tä pa­hem­man us­kot­ta­vuu­son­gel­man ja mo­raa­li­ka­don”, Sarvamaa sanoo.

Taloudellisesti kestävää ilmastonmuutoksen torjuntaa on edistettävä, Verkkouutiset

14.5.2019

Ilmastonmuutoksen uhkakuvilla ratsastamisesta on tullut muotia niin mediassa kuin politiikassakin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. On onnistuttu luomaan pelon ilmapiiri, jossa vaihtoehtoisia näkemyksiä tarjoavat vaiennetaan, leimataan tietämättömiksi ja jopa vastuuttomiksi.  Yksilöä syyllistetään tekemättömyydestä, ja teollisuutta vaaditaan pelastamaan maailma epärealistisilla tavoitteilla hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tällainen yksisilmäisyys ja ehdottomuus on huolestuttavaa.

2000-luvun alussa talous- ja teollisuuspolitiikkaa tehtiin talouden realiteettien ehdoilla, ja ympäristöpolitiikkaa ympäristön viitoittamana. Tässä on kuitenkin nähty merkittävä käänne, ja tilanne on muuttunut 2010-luvulle tultaessa. Ilmastopolitiikasta on tullut EU:n väline suurvaltojen taistossa maailman johtajuudesta. Myös EU:n yhteiset ilmastotavoitteet ovat nähneet päivänvalon.

Ilmastokiima sai tuulta alleen maailman tiedeyhteisön toimesta, jonka vaikutuksesta yhä enemmän tutkimusmäärärahoja on keskitetty valituille tutkimussuunnille. Tämä on vahvistanut tämänhetkistä kuvaa maailman tilasta: ilmasto lämpenee ja syynä ovat kasvaneet hiilidioksidipäästöt.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole humpuukia, emmekä halua antaa populistien äänelle voimaa. Politiikan kannalta tärkeämpi kysymys onkin, että pysäytämmekö me Euroopan unionissa ja Suomessa ilmaston lämpenemisen nyt valitulla politiikan suunnalla, eli kiristämällä nopeasti päästötavoitteita? Painottamalla epärealistisia tavoitteita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi me tuskin pääsemme taloudellisesti kestäviin ratkaisuihin.

Todellinen tavoite pitää olla teknologisten läpimurtojen kehittämisessä. Ilmastonmuutosta ei pysäytetä siis vain hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä, vaan meidän on tavoiteltava hiilidioksidipäästöjen talteen ottamista ja kierrättämistä energiantuotannossa muille tarvitseville tuotannonaloille.

Hiilidioksidipäästöjen talteen ottamiseen on tulossa uusia teknologioita. Esimerkkinä tästä on suomalainen Kleener Power Solutions Oy, joka on uuden innovaation kanssa tuomassa markkinoille läpimurtoa.

Mutta kokonaisuudessa suurin osa ratkaisua on hiilen sitomisen lisääminen.  Hiilen sitomiseen pitää kannustaa, ja sitä pitää reguloida. Metsittäminen on iso osa ratkaisua, mutta maataloudella on myös suuri rooli maaperän hiilisitovuuden lisäämisessä. Esimerkkinä tästä on suomalaisen maatalouden pysyvä nurmi, jota pitää EU-lainsäädännössä suosia ja velvoittaa muitakin maita toimimaan samoin.

Yhä tiukempiin päästörajoituksiin keskittymisen sijaan meidän on siis nopeasti ryhdyttävä EU-tasolla velvoittamaan hiilidioksidin suurimmat tuottajat joko vähentämään päästöjään, tai maksamaan niistä. Tämä edellyttää luotettavia mittauksia päästöistä, joiden nojalla pitää perustaa hiilipörssi.

Hiilipörssi on hiilinielujen markkinapaikka. Suurimmat tuottajat maksaisivat päästöistään, ja ilmakehästä hiilidioksidia poistavien ratkaisujen tarjoajille puolestaan maksettaisiin. Kerätyillä varoilla voitaisiin edistää ilmastotoimenpiteitä. Hiilipörssillä pitää korvata koko nykyinen päästökauppamekanismi, joka vääristää markkinoita. Samalla pitää luoda kannustimet niille toimijoille, jotka ottavat hiilidioksidia talteen ja laittavat sen markkinoille kiertoon, sekä sitovat hiiltä.

Kaiken kaikkiaan nykyinen politiikka ilmastonmuutoksen kampittamiseen on täysin kestämätön ja epärealistinen. Pelkkä päästörajoitusten tiukentaminen entisestään vain pahentaa tilannetta. Maailman väestönkasvu ja talouskasvu huomioiden kuilu uusiutuvaan energiaan tarvittavien investointien ja taloudellisten realiteettien välillä kasvaa entisestään, kun se jo nyt on liian suuri EU:n päättämiin päästövähennyksiin päästäksemme.

Tulevaisuudessa saavuttanemme ajan, jolloin uusien innovaatioiden myötä energia muuttaa muotoaan ilman, että ilmakehään tarvitsee vapauttaa lisähiilidioksidia. Siksi ilmastotoimien edistämiseksi meidän on taattava toimiva talous suomalaisille ja muille EU-kansalaisille, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden kehittämisen myös jatkossa.

Julkaistu Verkkouutisissa 14.5.2019