Ajankohtaista

Talouselämä: Brysselissä ratkaisee AA-linja, kertoo konkaripoliitikko – pienenkin maan edustaja voi vaikuttaa, sillä Euroopan parlamentilla on erikoinen ominaisuus

23.5.2019

Riippumattoman VoteWatch-järjestön selvityksen mukaan suomalaisilla mepeillä on lukumääräänsä nähden erittäin paljon painoarvoa. Erityisen hyvin selvityksessä pärjäsi esimerkiksi europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP), joka oli 15 vaikutusvaltaisimman mepin joukossa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Helsingin Sanomat: ”Ootko sä jutsku?” Itäkeskuksessa eurovaali­ehdokkaalle esitetty kysymys alle­viivaa Euroopassa elettäviä vakavia aikoja

22.5.2019

EU-parlamentissa tärkeään valta-asemaan nousseet europarlamentaarikot Petri Sarvamaa (kok., EPP) ja Heidi Hautala keskustelivat HS:n podcastissa äärioikeiston noususta ja Euroopan haasteista. Sarvamaa kutsuttiin studioon osin siksi, että hänen arvioidaan nousseen poikkeuksellisen vaikutusvaltaiseen asemaan EU-parlamentissa. ”Se, miten me olemme Heidin kanssa nousseet [sijoituksessa], sehän johtuu vain siitä, että meillä on runsaasti esittelijän tehtäviä, meillä on vaikutusvaltaiset paikat valiokunnissa ja meillä on näin ollen vaikutusvaltaa omissa poliittisissa ryhmissämme”, Sarvamaa sanoo.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Aamulehti: Näin äänesi vaikuttaa Euroopassa – Suomalaisia on ilo äänestää, sillä mepit saivat keskimääräistä enemmän aikaan EU:ssa

17.5.2019

Suomella on kokoonsa nähden keskimääräistä enemmän vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa suomalaismeppien aktiivisuuden ansiosta. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) on Euroopan vaikutusvaltaisimpien ja aktiivisimpien meppien joukossa Votewatch- ja Mepranking -sivustojen mukaan.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Vihreä Lanka: ”Eurovaaleissako muka turha äänestää?” – näin pistät jauhot suuhun epäilijälle

14.5.2019

Pienenkin maan mepillä voi olla merkitystä EU-parlamentissa. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) arvioitiin Votewatchin tuoreessa selvityksessä yhdeksi koko 751-paikkaisen parlamentin vaikutusvaltaisimmista jäsenistä. Suomalaismepit arvioitiin selvästi keskimääräistä vaikutusvaltaisemmiksi.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

MTV uutiset: Heidi Hautala ja Petri Sarvamaa lukeutuvat Euroopan vaikutusvaltaisimpiin meppeihin – mikä on vallan salaisuus?

25.4.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) vieraili Huomenta Suomessa keskustelemassa meppien vallankäytöstä. Votewatch-järjestön tekemän selvityksen mukaan Sarvamaa on Euroopan 14. vaikutusvaltaisin meppi. Sarvamaa kertoo olleensa täysin tuntematon EU-parlamentissa saapuessaan sinne vuonna 2012, mutta verkostoitui nopeasti olemalla aktiivinen ja tutustumalla sekä oman ryhmänsä että muiden ryhmien meppeihin.

Katso ohjelma ›

Ajankohtaista

Turun Sanomat: Hautala ja Sarvamaa Suomen vaikutusvaltaisimmat Euroopan parlamentissa – suomalaisilla paremmat asemat kuin Suomen koko edellyttäisi

Europarlamentaarikot Petri Sarvamaa (kok., EPP) ja Heidi Hautala (vihr., Greens) ovat Suomen vaikutusvaltaisimmat europarlamentaarikot Euroopan parlamentin työtä seuraavan VoteWatchin tekemässä mittauksessa. Sarvamaa on tehnyt kovan nousun vaikutusvaltaisten meppien kärkiryhmään. Hän sijoittuu 14. sijalle 751 mepin joukossa. Sarvamaalla on vaikutusvaltainen tehtävä parlamentissa budjettivaliokunnan varapuheenjohtajana.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Yle: Suomalaiset europarlamentaarikot EU:n kärkeä vaikutusvallassa – Ruotsalaiset ja ranskalaiset jäävät taakse

24.4.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) on Votewatch-järjestön selvityksessä Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman mepin joukossa. Selvityksessä europarlamentaarikot pisteytetään heidän tehtäviensä ja toimintansa perusteella. Suomalaiset ovat vertailussa kunnostautuneet Euroopan ahkerimpina raportööreinä eli parlamentin kannan valmistelijoina.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

YLE: Pimeyden ytimessä

13.2.2019

Euroopan parlamentista on tullut isoihin asioihin vaikuttava vallankäyttäjä, vaikka Suomessa ei asiasta juuri puhuta. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok,. EPP) on budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja ja Euroopan 70 vaikutusvaltaisimman mepin joukossa kansalaisjärjestö Votewatchin listalla.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

HS: Petri Sarvamaa 36. vaikutusvaltaisin meppi

12.9.2017

Votewatch-järjestö julkaisi maanantaina raportin vaikutusvallasta Euroopan parlamentissa. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) sijoittu 751 mepin vertailussa sijalle 36.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Demokraatti: Sarvamaata kiitellään johtajuudesta

11.9.2017

Euroopan parlamentin työtä ja äänestyksiä seuraava järjsetö Votewatch on valinnut vaikutusvaltaisimmat europarlamentaarikot. Petri Sarvamaa ylsi sijalle 36ja hän sai kiitosta erityisesti johtajuudesta.

Lue uutinen ›