Sitä saa mitä tilaa, Maaseudun Tulevaisuus
27.12.2019
Euroopan yhdentymistä ryhdyttiin rakentamaan vajaat 70 vuotta sitten hiilen ja teräksen ympärille. Ajatus syntyi Euroopan savuavista raunioista: Sidotaan Saksa, Ranska, hiili ja teräksen tuotanto sopimuksin yhteen. Tämä estää 1930-luvulla tapahtuneen Saksan varustautumisen enää koskaan uudestaan.
Vuosikymmenten saatossa saatiin paljon aikaan. Syntyi Euroopan unioni, valtioiden yhteistyö syveni ja nyt se tavoittelee ylikansallista demokratiaa. Elämme aikaa, jossa eurooppalaiset voivat valita yhteisen parlamentin, joka käyttää todellista lainsäädäntövaltaa.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä läntisen maailman rauhan ja yltäkylläisyyden tavoitti uusi uhka, ilmaston lämpeneminen. Ajatus oli huolestuttava, joskin etäinen. Valtiomahdeista neljäs eli media tervehti sitä ensimmäisenä ja suurella ilolla tervehtikin.
Uhkakuvista ammentavat toimittajat ryhtyivät siteeraamaan tuomiopäivän viestintuojia. Heidän etunenässään oli Yhdysvaltain presidentinvaalin katkerasti vasta korkeimmassa oikeudessa hävinnyt Al Gore. Hän löysi viestin levittämisestä uuden merkityksen elämälleen. Hänet palkittiinkin lopulta tehokkaasta viestittämisestään Nobelin palkinnolla.
Tiedeyhteisö ei ollut vielä saavuttanut nykyään usein mainittua ”yksimielisyyttään”, mutta viime vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin elettiin tärkeitä aikoja senkin suhteen. Tuolloin ratkaistiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa tutkimussuuntien rahoituksia. Silloin ratkesi, mikä tieteenala nousee ilmastotutkimuksen tiennäyttäjäksi. Meteorologien lämpötilamittaukset ja niitä seurannut napajäiden sulamisvauhtia mittaava tutkimus veivät voiton.
Tultiin 2010-luvulle, Greta Thunberg oli juuri oppinut lukemaan. Kuten aina historiassa, pelko hallitsi massojen käyttäytymistä.
Loppu on niin tuoretta historiaa, ettei sen muste ole ehtinyt kuivua – jos mustetta enää käytetään. Tämä onkin tärkeä huomio: painomusteen aikakaudella ihmiskunta ei olisi kyennyt siirtämään kollektiivista pelkoa suuriksi poliittisiksi päätöksiksi samalla vauhdilla kuin 2010-luvulla.
Mitä Euroopassa tapahtui? Ihmiskunnan sivistyksen kehtona itseään pitävä maanosa julisti poliittisten johtajiensa suulla, että Eurooppa pelastaa maapallon ilmaston lämpenemiseltä. Lisäksi samalle vuosikymmenelle osui niin sanottu ”populismin nousu”. Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvien puolueiden nousu mielipidemittauksissa pakotti vanhan oikeiston ja vasemmiston epäpyhään liittoon.
Näiden kahden, suhteellisen äskettäin tapahtuneen kehityksen tuloksena meillä on nyt käsissämme EU:n komission julkistama ”Vihreä sopimus”, poliittinen ohjelma 2020-luvulle.
EU-parlamentissa meidän täytyy pitää huoli siitä, että edes kaavailtujen lainsäädäntöuudistusten vaikutusarviot tehdään ennalta ja huolella, kuten Euroopan kansanpuolue EPP edellyttää. Vaikeaa tästä tulee, koska Eurooppa-laivan komentosillalla navigaattorin tehtävää hoitavat nyt vihreät – niin vihreissä kuin muissakin puolueissa. Eurooppalaiset ovat saaneet, mitä tilasivat. Niin kuin tietysti demokratiassa kuuluukin tapahtua.
Olemme uljaalla tiellä, jolla on markkinatalouden kanssa enää vain vähän tekemistä, vaikka toisin väitetään. Toivomme, että muu maailma seuraa EU:ta. Jos ei seuraa, ryhdymme protektionisteiksi ja heikennämme entisestään Euroopan taloutta. Siinä sivussa pistämme Suomen ja Ruotsin metsätalouden ahtaalle, vaikka pitäisi keskittyä hiileen ja teräkseen (sic!).
Tämä ei pääty hyvin. Toivon tietenkin, että olen väärässä.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.12.2019.
