Ajankohtaista

Petri Sarvamaa: EU-budjetin oikeusvaltiomekanismin lässähdys on suuri pettymys

2.10.2019

Petri Sarvamaa: EU-budjetin oikeusvaltiomekanismin lässähdys on suuri pettymys

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on pettynyt pääministeri Antti Rinteen julkistamiin tietoihin alustavasta neuvottelusovusta liittyen EU:n budjetin kytkemisestä oikeusvaltion kunnioittamiseen. Sarvamaa toimii europarlamentin pääneuvottelijana oikeusvaltioperiaatteen toteutumista koskevassa EU-lainsäädäntöehdotuksessa. Komission ja parlamentin hyväksymien esitysten mukaan jäsenmaan EU-rahoitus voitaisiin tulevaisuudessa katkaista oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa havaittujen puutteiden perusteella.

”Rinteen mukaan jäsenmaiden neuvoston yhteisymmärrys koskee vain yleistä EU-tukiin liittyvää korruptiota ja rahojen väärinkäyttöä, ei oikeusvaltiota. Ensireaktioni tämän asetuksen pääneuvottelijana on varautunut. Rinteen kuvaama vesisopu on todella kaukana komission esityksestä ja parlamentin kannasta. Tämän vesityksen läpivienti voi olla lopullisissa neuvotteluissa hyvin vaikeaa, sillä parlamentin kanta on niin paljon kunnianhimoisempi”, Sarvamaa sanoo.
Nykyisin EU:n perussopimuksen toisessa artiklassa määriteltyjen arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon ja oikeusvaltion loukkaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenmaat ovat asiasta yksimielisiä artiklan seitsemän mukaisesti.
Sarvamaan mukaan näyttää siltä, että Rinne tarjoaa varojen väärinkäyttäjille uuden mahdollisuuden välttyä takaisinperinnältä.

Rinteen mukaan varojen väärinkäytöstilanteisiin luodaan ”selkeästi uusi keino tilanteen korjaamiseen”. Jos jäsenmaa haluaa riitauttaa komission päätöksen rangaistustoimista, alkaa avoin oikeudellinen prosessi.

”Alkuperäinen esitys ei vain vesittynyt vaan happani etikaksi. Pikemminkin tässä mennään täysin väärään suuntaan, mikäli rangaistustoimenpiteiden kohteena oleva maa saisi lisää valtaa uuden valitusoikeuden kautta. Tämä kevytversio voi olla monille parlamentin ryhmille ongelma”, Sarvamaa sanoo.

Parlamentin keväällä hyväksymässä mallissa komissio pystyisi aloittamaan perusteellisten epäilyjen ja tutkinnan pohjalta menettelyn jäsenmaata kohtaan, joka on EU-varoja käyttäessään sortanut oikeusvaltioperiaatetta esimerkiksi heikentämällä sananvapautta, oikeuslaitoksen riippumattomuutta tai demokratian toimivuutta. Toimintamekanismin laukaisuun ja jäsenmaiden EU-rahoituksen katkaisuun riittäisi, jos jäsenvaltioiden 4/5 määräenemmistö ei vastustaisi komission esitystä kuukauden kuluessa.

”Rinteen esittelemä neuvottelutulos ei siis olisi mikään yleinen oikeusvaltioperiaatetta tukeva malli, vaan yleinen rahametkuja ja varojen väärinkäyttöä torjuva malli. Tätä tehtävää toteuttaa jo nyt esimerkiksi Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF. Alkuperäisestä tavoitteesta on vaikea päästä kauemmas. Harva tuskin tämän tiedon myötä enää ihmettelee, miksi Puola ja Unkari eivät tätä edes vastusta”, Sarvamaa päättää.

Uutinen julkaistu Iltalehdessä 1.10. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7d69bb77-4bbb-4d49-9a59-0204c98ef47d

Ajankohtaista

Päivi Räsänen, sinä teet syntiä ja sinun pitää hävetä?, IL-blogi

18.6.2019

Päivi Räsänen, sinä kirjoitat homoseksuaalisuudesta näin: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi.”

Minäkin uskon Jumalaan kuten Sinä, Päivi. Minun testamentissani ei lue, että homous on syntiä. Siinä lukee, että me kaikki olemme syntyneet saman auringon alla. Siinä lukee, että meidän tulee kunnioittaa ja rakastaa lähimmäisiämme, eikä tuomita heitä.

Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama kuta ketäkin rakastaa ja kenen kanssa elämänsä jakaa. Mutta se ei ole sama, toteutuuko ihmisten välinen tasa-arvo. Sen pitää toteutua sukupuolisesta suuntautumisesta huolimatta.

Sukupuolivähemmistöön kuuluvat ja heidän läheisensä kokevat jo nyt turhaa syntiä ja häpeää. Ei ole kristillistä lisätä sitä turhaa häpeän tunnetta väittämällä seksuaalista suuntautumista synniksi ja häpeäksi.

Oletko tietoinen siitä, että homoseksuaaleihin kohdistuva vihaliikehdintä on taas nousussa?

Venäjällä seksuaalivähemmistöjen oikeutta järjestäytymiseen tai sananvapauteen on rajoitettu.

Itäisessä Keski-Euroopassa oikeusvaltioperiaate huojuu jo EU:n alueella, eikä siellä seksuaalivähemmistöön kuuluva voi pitää oikeuttaan tasavertaiseen kohteluun mitenkään selvänä asiana. EU:n portilla kolkuttavassa Serbiassa hallitus ei kykene uudistamaan edes sukupuolien välisen tasa-arvon ohjelmaa, puhumattakaan samaa sukupuolta olevien parien perusoikeuksien turvaamisesta.

Meillä Suomessa on valitettavasti epämääräinen joukko ihmisiä, joiden mielestä homot eivät ole edes ihmisiä.

Voisimmeko keskittyä lähimmäisen rakkauteen, Päivi? Ja pitää huolen siitä, että poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö ei anna muille esimerkkiä homouden ja synnin sotkemisessa toisiinsa.

Päinvastoin, meidän kaikkien Jumalan karitsojen täytyy yhdessä pitää huoli siitä, ettei mikään vähemmistöryhmä joudu enää kivityksen kohteeksi Euroopassa.

Julkaistu IL-blogissa 18.6.2019.