Ajankohtaista

Sarvamaa, Kaleva, Heikkinen: Miksi emme hakisi juuri nyt Naton jäsenyyttä?

2.4.2019

Turvallisuustilanne Itämeren alueella on viime vuosien aikana heikentynyt. Venäjä on toiminnallaan halunnut osoittaa, että sillä on legitiimi oikeus valvoa aluetta: uudet pitkän kantaman ohjukset muun muassa Kaliningradin alueelle, varuskuntien vahvistaminen lähialueilla ja sotilaskoneiden lennot ilman transpondereita ovat osa valittuja toimenpiteitä.

Krimin valtaaminen sekä sotatoimet Ukrainassa saivat länsimaat varpailleen ja ottamaan talouspakotteet käyttöön Venäjää vastaan. Luonnollisesti tämä sai Venäjän päättämään
vastapakotteista.

Turvallisuuden heikkeneminen on myös saanut Naton lähettämään pienen määrän joukkoja Puolaan ja Baltian maihin signaalina siitä, että puolustusyhteisö on viidennen artiklan mukaisesti valmis puolustamaan jäsenmaitaan mahdollisissa konfliktitilanteissa.

Suomi – poliittisen johtonsa vahvalla myötävaikutuksella – on päättänyt olla liittymättä puolustusyhteisö Natoon, heikentyneestä turvallisuustilanteesta huolimatta. Poliittinen johtomme
on ilmaissut vahvan kantansa siitä, ettei liittyminen ole ajankohtaista ja että Suomella on paras mahdollinen turvallisuusratkaisu nyt käytössään.

Leikkikäämme hetki tällä ajatuksella.

Suomen linja on paras puolustuksellinen valinta. Meillä on yhteinen pitkä raja Venäjän kanssa, kuten Virollakin. Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että Baltian maiden sekä erityisesti naapurimme Viron kannattaisi luopua Nato-jäsenyydestään (ja alentaa puolustusmenojaan kahden prosentin BKT-tasostaan Suomen 1,4 prosentin tasolle)?

Kuvitellaan tilanne, jossa Viro jättää puolustusliiton.

Voiko kukaan parhaalla tahdollakaan väittää, että Viron turvallisuustilanne kohenisi tämän muutoksen myötä? Vähenisikö Viroon kohdistuva painostus? Paranisivatko Venäjän ja Viron väliset suhteet, koska Viro olisi poistanut heihin kohdistuvan uhan rajoiltaan?

Voidaanko pitää luultavampana, että Viro tuntisi itsensä yksinäiseksi ja että painostus sitä kohtaan lisääntyisi? Olisiko maa konfliktitilanteessa ilman turvatakuita paremmassa asemassa kuin osana puolustusyhteisöä?

Jos reaktiosi on hämmentävää naureskelua, ihmetystä tai kysymys: Onko kirjoittajalla ”kaikki inkkarit kanootissa”, kysyn heti perään, miksi ihmeessä emme heti, välittömästi, nyt, juuri tällä
hetkellä hae Nato-jäsenyyttä?

Jäsenyys länsimaisessa puolustusyhteisössä on kuin palovakuutuksen ottaminen: sitä kun ei myönnetä siinä vaiheessa, kun lieskat kärventävät nurkkia.

Haikailu jostakin EU-pohjaisesta turvallisuusratkaisusta on niin ikään pelkkää haihattelua. Euroopan Unionista ei rakenneta missään vaiheessa puolustusyhteisöä, sillä länsimailla on jo tätä varten Nato.

Ruotsi ei tule suostumaan puolustusliittoon Suomen kanssa. Sen ovat merkittävät päättäjät Ruotsin pääministerin johdolla ilmaisseet lukuisia kertoja.

Nyt on aloitettava vakava keskustelu: Suomen kansalla on oikeus odottaa ja velvollisuus vaatia päättäjiltä avoimuutta, johtajuutta ja johdonmukaisuutta.

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa
Varakansanedustaja Atte Kaleva
Oulun kaupunginhallituksen jäsen Janne Heikkinen

Ajankohtaista

Kun pöly laskeutuu, pitää Suomen liittyä Natoon

4.3.2014

Ensin pari kylmää tosiasiaa. Venäjä on ensimmäistä kertaa kylmän sodan jälkeen astunut sotilassaappaallaan eurooppalaisen valtion maaperälle. Se on rikkonut tekemänsä sopimukset, eikä piittaa vastalauseista.

Krimin niemimaalla Venäjällä on geopoliittisia etuja valvottavana. Vladimir Putin on tehnyt useaan kertaan selväksi, että hän aikoo palauttaa Venäjän suurvalta-aseman. Ukrainassa tekosyy miehitykselle on vähintäänkin liioiteltu huoli venäläisväestön kohtelusta. Väestön, joka ei ole ollut minkäänlaisen syrjinnän kohteena, vainosta puhumattakaan.

Lisää jäätävää tosiasiaa: Suurvalta käyttää voimakeinoja naapurin alistamiseen, kun geopoliittiset ja/tai taloudelliset intressit niin edellyttävät, suurvalta-asetelma on sopiva ja jokin jännitettä kasvattava kehitys menee tarpeeksi pitkälle. Ukrainan esimerkissä Krimin niemimaa on Venäjälle strategisesti tärkeä, EU tarpeeksi epäyhtenäinen ja ulkopoliittisesti heikko, sekä opposition kaoottinen nousu valtaan Kiovassa riittävä jännitteen nostaja.

Kun olosuhteet ovat muuten sopivat, nousee ratkaisevaksi kysymykseksi ja kynnykseksi sotilaallisten toimien aloittamiselle lopulta vain yksi asia: niiden hinta. Tämä on se tosiasia, jota suomalaisessa viime sotiemme jälkeisessä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa ei vieläkään ole kyetty käsittelemään.

Hinnalla tarkoitetaan sitä kaikkinaista hintaa, jonka sotilastoimien käynnistäjä arvioi joutuvansa maksamaan hintana pyrkimykselleen saavuttaa asettamansa tavoite. Hyökkääjä maksaa hinnan menetettyinä ihmisuhreina ja lopulta mahdollisesti toteutuvina negatiivisina muutoksina sen poliittiseen ja taloudelliseen vaikutusvaltaan. Lisäksi Venäjänkin tapauksessa mukaan täytyy laskea hinta taloudelle, joka investointien peruuttamisen ja menetettyjen mahdollisuuksien muodossa on todella mittava.

Sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen hinnan arviointi on viimeinen vaihe ennen sotilaallisten toimien käynnistämistä AINA kaikilla valtioilla, kaikissa historiallisissa tilanteissa. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka jokainen valtiojohto tietää – onpa se ollut sodassa tai ei.

Kun Ukrainan pöly on aikanaan laskeutunut, täytyy Suomen poliittisen johdon ryhdistäytyä – olivatpa Suomessa silloin hallitusvastuussa mitkä puolueet tahansa. Suomen on tehtävä meille niin kovin vaikeaksi osoittautunut ratkaisu ja aloitettava Nato-jäsenyyden poliittinen valmistelu. Valmisteluun kuuluu olennaisesti myös poliittinen johtajuus, joka tarkoittaa etenkin kansalaisten saattamista näiden kylmien tosiasioiden tasalle.

Vain sotilaallinen liittoutuminen nostaa aggression hinnan Venäjälle liian korkeaksi. Siis sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä joistakin syistä harkitsisi alueellisen koskemattomuutemme loukkaamista. Kaikki muu on toiveajattelua. Maailma ei valitettavasti ole sellainen kuin toivoisimme tai haluaisimme sen olevan.

Nato-jäsenyys ei tietenkään tarkoittaisi sitä, että kaikki turvallisuuttamme tulevaisuudessa uhkaavat tekijät olisi pois pyyhkäisty. Mutta sen toteuttamatta jättäminen on vastuutonta.

Ukrainan kriisi ei aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista uhkaa, eikä meidän ole mitään syytä kiirehtiä liittoutumisprosessin käynnistämistä tilanteessa, jossa maailman katseet ovat kiinnittyneet Venäjän toimiin Ukrainassa. Käytännössä Nato-ovi on juuri tällä hetkellä Suomelta siis tavallaan väliaikaisesti myös suljettu. Juuri tällaisen tilanteen takia perustelin vuosien varrella useita kertoja, useilla foorumeilla, miksi Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon. Asia olisi pitänyt pistää kuntoon silloin, kun aika siihen oli paras mahdollinen.

Mutta jos järki voittaa ja tilanne rauhoittuu, saamme uuden mahdollisuuden. Silloin Suomen on toimittava. Tosin Ruotsi saattaa muuttaa jo sitä ennen kokonaistilanteen tekemällä omat johtopäätöksensä ja ratkaisunsa. Ruotsille kelkan kääntäminen on monista syistä helpompaa, ja Natolle Ruotsi myös helpompi hakija ilman nälkävuoden pituista Venäjän rajaa. Jos Ruotsi päätyisi nopeatahtiseen liittoutumiseen, olisi Suomi hankalan paikan edessä.

Näinhän ei pitänyt käydä?

Julkaistu Uudessa Suomessa 4.3.2014.