Ajankohtaista

Työttömyysturva kuuluu myös yrittäjälle – autetaan yksinyrittäjiä hädässä, Uusi Suomi

19.3.2020

Työmarkkinajärjestöjen esittämät toimet koronaviruksen aiheuttamien taloushaasteiden selättämiseksi ovat tervetulleita. Työnantajamaksujen alentaminen auttaa yrityksiä pitämään useamman ihmisen töissä ja ehkäisee tarvetta suurille irtisanomisille.

Järjestöjen esittämät kriisitoimet eivät kuitenkaan auta yksinyrittäjiä, joita on kaksi kolmasosaa kaikista yrittäjistä. Koronaviruksen aiheuttama asiakaskato puree pahiten juuri tähän 180 000 hengen joukkoon. Yksinyrittäjien on maksettava laskut ja esimerkiksi liiketilojen vuokrat, vaikka asiakkaita ei kävisi enää lainkaan.

Yksinyrittäjien määrä on 2000-luvulla jatkuvasti kasvanut, mutta heidän asemansa on yhteiskunnassa edelleen heikko. Yrittäjä jää usein kaikkien turvaverkkojen ulkopuolelle. Ongelma korostuu kriisitilanteissa, kuten nyt.

Selkeä ratkaisu olisi yrittäjien työttömyysturvan parantaminen ja päästäminen osaksi työttömyystukijärjestelmää. Suomen Yrittäjät ovat kutsuneet tätä yrittäjäturvaksi, joka takaisi yrittäjälle peruspäivärahan ja työmarkkinatuen eli 724 euron suuruisen kuukausitulon. Nykytilanteessa yrittäjät eivät ole oikeutettuja työttömyystukiin, ja tuen saamiseksi on lopetettava yritystoiminta. Hinta yhteiskunnalle tästä toimenpiteestä olisi huomattavasti alhaisempi kuin lukuisten yritysten alasajaminen yrittäjien toimeentulon romahtamisen myötä.

Hallituksen tulisi harkita myös arvonlisäveron alarajan nostamista, mikä olisi tärkeä toimi yksinyrittäjien aseman helpottamiseksi. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ideologiset lasit on otettava silmiltä pois ja pyrittävä yhdessä löytämään vaikuttavia tekoja kriisin selättämiseksi. Esimerkiksi kiinteistösijoitusyhtiöt voisivat tulla yksinyrittäjiä vastaan tarjoamalla mahdollisuutta maksaa madallettua vuokraa kriisin ajan.

Myös jo moneen kertaan todettu neuvo pienyritttäjien palveluiden käyttämisestä on edelleen ajankohtainen: hanki lahjakortti lähikampaamosta ja ravintolasta! Tunnustetaan yrittäjyyden arvo yhteiskunnallemme näyttämällä kriisissä esimerkkiä.