Sarvamaa, Kaleva, Heikkinen: Miksi emme hakisi juuri nyt Naton jäsenyyttä?

2.4.2019

Turvallisuustilanne Itämeren alueella on viime vuosien aikana heikentynyt. Venäjä on toiminnallaan halunnut osoittaa, että sillä on legitiimi oikeus valvoa aluetta: uudet pitkän kantaman ohjukset muun muassa Kaliningradin alueelle, varuskuntien vahvistaminen lähialueilla ja sotilaskoneiden lennot ilman transpondereita ovat osa valittuja toimenpiteitä.

Krimin valtaaminen sekä sotatoimet Ukrainassa saivat länsimaat varpailleen ja ottamaan talouspakotteet käyttöön Venäjää vastaan. Luonnollisesti tämä sai Venäjän päättämään
vastapakotteista.

Turvallisuuden heikkeneminen on myös saanut Naton lähettämään pienen määrän joukkoja Puolaan ja Baltian maihin signaalina siitä, että puolustusyhteisö on viidennen artiklan mukaisesti valmis puolustamaan jäsenmaitaan mahdollisissa konfliktitilanteissa.

Suomi – poliittisen johtonsa vahvalla myötävaikutuksella – on päättänyt olla liittymättä puolustusyhteisö Natoon, heikentyneestä turvallisuustilanteesta huolimatta. Poliittinen johtomme
on ilmaissut vahvan kantansa siitä, ettei liittyminen ole ajankohtaista ja että Suomella on paras mahdollinen turvallisuusratkaisu nyt käytössään.

Leikkikäämme hetki tällä ajatuksella.

Suomen linja on paras puolustuksellinen valinta. Meillä on yhteinen pitkä raja Venäjän kanssa, kuten Virollakin. Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että Baltian maiden sekä erityisesti naapurimme Viron kannattaisi luopua Nato-jäsenyydestään (ja alentaa puolustusmenojaan kahden prosentin BKT-tasostaan Suomen 1,4 prosentin tasolle)?

Kuvitellaan tilanne, jossa Viro jättää puolustusliiton.

Voiko kukaan parhaalla tahdollakaan väittää, että Viron turvallisuustilanne kohenisi tämän muutoksen myötä? Vähenisikö Viroon kohdistuva painostus? Paranisivatko Venäjän ja Viron väliset suhteet, koska Viro olisi poistanut heihin kohdistuvan uhan rajoiltaan?

Voidaanko pitää luultavampana, että Viro tuntisi itsensä yksinäiseksi ja että painostus sitä kohtaan lisääntyisi? Olisiko maa konfliktitilanteessa ilman turvatakuita paremmassa asemassa kuin osana puolustusyhteisöä?

Jos reaktiosi on hämmentävää naureskelua, ihmetystä tai kysymys: Onko kirjoittajalla ”kaikki inkkarit kanootissa”, kysyn heti perään, miksi ihmeessä emme heti, välittömästi, nyt, juuri tällä
hetkellä hae Nato-jäsenyyttä?

Jäsenyys länsimaisessa puolustusyhteisössä on kuin palovakuutuksen ottaminen: sitä kun ei myönnetä siinä vaiheessa, kun lieskat kärventävät nurkkia.

Haikailu jostakin EU-pohjaisesta turvallisuusratkaisusta on niin ikään pelkkää haihattelua. Euroopan Unionista ei rakenneta missään vaiheessa puolustusyhteisöä, sillä länsimailla on jo tätä varten Nato.

Ruotsi ei tule suostumaan puolustusliittoon Suomen kanssa. Sen ovat merkittävät päättäjät Ruotsin pääministerin johdolla ilmaisseet lukuisia kertoja.

Nyt on aloitettava vakava keskustelu: Suomen kansalla on oikeus odottaa ja velvollisuus vaatia päättäjiltä avoimuutta, johtajuutta ja johdonmukaisuutta.

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa
Varakansanedustaja Atte Kaleva
Oulun kaupunginhallituksen jäsen Janne Heikkinen

Nato-jäsenyys takaisi rauhan Suomessa, IL-blogi

18.3.2019

Uskottava armeija ja kunnollinen sotilaallinen pelote ovat parhaat rauhan takeet nykymaailmassa. Itärajan taakse ei saa antaa aihetta edes leikitellä ajatuksella Suomen turvallisuuden uhkaamisesta. Järkevin puolustusteko olisi katkaista tällaisilta kuvitelmilta siivet jo etukäteen ja pysyvästi. Se tarkoittaa pelotteen kasvattamista mahdollisimman suureksi.

Vasta julkaistun puolustusvoimien, sisäministeriön ja ulkoministeriön yhteisen raportin mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, puolustustoimintaan ja päätöksentekoon sitä enemmän mitä tiiviimmin olemme osa lännen puolustusjärjestelyjä. Ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole liittyminen Venäjän puolustusjärjestelyihin tai pesäeron tekeminen länsimaiden kanssa vaan uskottava puolustus.

Kansallisen puolustusjärjestelmämme suorituskyky riippuu olennaisesti paitsi sotilaiden osaamisesta myös puolustuksemme takana olevasta kokonaisvoimasta. Tarvitaan sekä laatua että määrää. Mutta liittoutumalla saadaan ennen kaikkea uskottava pelote.

Kansallisen itsemääräämisoikeuden sydämessä olevaan maanpuolustukseen on suhtauduttava vakavasti. Perinpohjaisen harkinnan lopputulema on kuitenkin selvä. Mitä enemmän teemme puolustusyhteistyötä länsimaiset arvomme jakavien maiden kanssa, sitä parempaan pystymme. Käytännössä se tarkoittaa EU- ja Nato-maita.

Molemmat perustettiin Euroopan raunioille toisen maailmansodan jälkeen. Molempien tehtävä on turvata maanosamme rauhaa ja luoda vakautta. Molemmat ovat demokraattisia kansainvälisiä järjestöjä. Molemmissa tehtävät päätökset koskettavat meitä suomalaisia. Vain yksi kuitenkin antaa jäsenilleen sotilaalliset turvatakuut. Se, jonka jäseniä me emme ole.

Eurooppalainen puolustusyhteistyö on toki ottanut pikkuhiljaa tulta alleen, mutta Natoon verrattuna se on hyvin vaatimatonta. Siitäkin huolimatta, että EU:lla on maailman toiseksi suurin puolustusbudjetti ja armeija, kun kansalliset puolustusbudjetit ja aktiiviset joukot lasketaan yhteen. Eurooppa ei kuitenkaan ole maailman toiseksi suurin sotilasmahti. Isoin budjetti on Yhdysvalloilla ja armeija Kiinalla.

Kylmä totuus on, että Nato on Suomelle paras paikka taata sotilaallinen koskemattomuutemme ja saada äänemme kuuluviin. Viimeiset 70 vuotta rauhaa ovat käytännössä perustuneet Yhdysvaltojen Euroopalle antamille takuille. Transatlanttinen puolustusyhteistyö edistää kiistatta vakautta ja tuo kaikille osapuolille lisäarvoa. On suorastaan uhkarohkeaa jättäytyä sen ulkopuolelle.

Suomen on sitouduttava sekä eurooppalaiseen että transatlanttiseen monenkeskiseen puolustusyhteistyöhön. Muut pienet eurooppalaiset valtiot ovat tämän ymmärtäneet jo hyvän aikaa sitten. Puolustuksesta puhuttaessa Suomen ja Ruotsin rinnastaminen toisiinsa ei ole paikallaan. Suomen nykyinen tilanne ja historia muistuttavat paljon enemmän Baltian maita. Nato-jäsenyys olisi rauhan tae myös meille.

Suomessa on vihdoin ymmärrettävä, että me emme ole liittoutumattomia. Olemme EU-maa. Lisäksi meillä on lukuisia eri maiden, myös Yhdysvaltojen, kanssa tehtyjä yhteistyösopimuksia. Olemme puolemme valinneet ja hyvä niin. Meiltä kuitenkin puuttuu se pahan päivän varalta olennainen tapaturmavakuutus.

Erilaiset yhteistyösopimukset tai EU:n niin kutsutut turvatakuut eivät tiukan paikan tullen ole haitaksi. Mutta niissä on yksi ratkaiseva puute: Ne eivät takaa sotilaallista apua. Naton ulkopuolelle jäämisessä ei yksinkertaisesti ole järkeä.

Julkaistu IL-blogissa 18.3.