Ajankohtaista

Ilta-Sanomat: Karttakuvat kertovat: Täältä uudet mepit keräsivät äänisaaliinsa

27.5.2019

IS esittelee kaikki Suomen uudet mepit. Toimitta­jataustaisella europarlamentaarikko Petri Sarvamaalla (kok., EPP) on vaikutus­vallasta näyttöjä ja hän on tehnyt myös paljon mietintöjä. Sarvamaa ajaa EU-varojen tehokasta käyttöä ja vaati hiljattain EU:n turvapaikkavirastoa vastuuseen väärinkäytöksistä.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Tervehdys Brysselistä, Uutiskirje

9.4.2019

Maaliskuuhun mahtui kaksi Euroopan parlamentin täysistuntoviikkoa Strasbourgissa ja useampi Suomen kannalta mielenkiintoinen äänestys, kuten päätös kellojen siirtelyn lopettamisesta. Poliittisessa ryhmässäni EPP:ssä päätimme Unkarin Fidesz-puolueen jäsenyyden jäädyttämisestä. EU:n ydinarvoista piittaamattoman Viktor Orbánin hyllyttäminen EPP:stä oli merkittävä askel.

Vastuullisen rahankäytön vahtikoirana

Euroopan parlamentissa pidämme huolta, että eurooppalaisten veronmaksajien rahat käytetään vastuullisesti. 32 EU-viraston vastuuvapausmenettelyt saatiin päätökseen, kun parlamentti äänesti kirjoittamistani loppuraporteista Strasbourgissa. EU-virastoissa saadaan aikaan tuloksia ja käytetään rahaa kohtuullisen järkevästi. Ainoa poikkeus on turvapaikkavirasto EASO, jonka vastuuvapautta lykättiin epäsäännönmukaisuuksien takia.

Myös talousarvion valvontavaliokunnan puolella linjani voitti, kun äänestimme asetuksesta, jolla sujuvoitetaan EU:n talousrikoksia tutkivien virastojen välistä yhteistyötä. Toimin myös esittelijänä Euroopan syyttäjänvirastoa käsittelevässä tutkimuksessa.

Olen vastuussa poliittisen ryhmäni EPP:n kannan muodostamisesta Euroopan tilintarkastustuomioistuimen uusien jäsenten valinnassa. Tähän valmistautuakseni tapasin Romanian varapääministeri Viorel Stefania, joka on maansa ehdokas.

Ympäristö huomioon tulevaisuutta rakennettaessa

Tulevaisuuden liikenneratkaisuissa tulisi huomioida ympäristövaikutukset ja tukea ilmastohaasteisiin vastaavia innovaatioita. Puhuin TEN-T -konferenssissa Itämeren alueen liikenneverkoston laajentamisesta. Kävin lisäksi Kajaanissa erittäin mielenkiintoisella vierailulla ajoneuvojen tietojärjestelmiä valmistavassa Sunit Oy:ssä, jonka tuotteet vähentävät liikenteen kustannuksia ja ympäristöhaittoja.

Myös siirtymistä ympäristöystävällisempään energiantuotantoon on kannustettava. Vierailin Keravan biovoimalaitoksella ja keskustelin Energiateollisuus ry:n markkinavaliokunnan jäsenten kanssa energiantuotannon tulevaisuudennäkymistä. Suomen mainetta ympäristöasioiden edelläkävijänä vahvistaa myös Lahden ehdokkuus Euroopan Vihreä pääkaupunki 2021 -kilpailussa, jonka tiimoilta tapasin Lahden kaupunginjohtajaa Pekka Timosta.

Suomalaisia kuulemassa

Mepin täytyy kansalaisten kuuntelemisen lisäksi selvittää laajasti käsiteltävien lakien vaikutuksia yhteiskuntaan tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä. Maaliskuussa tapasin Suomen Kuntaliiton, Suomen Yrittäjien ja suomalaisten maantiealan liikennejärjestöjen edustajia, Kaupan liiton EU-asiantuntija Janne Koivistoa sekä Novartis Finland Oy:n toimitusjohtajaa Antti Viitasta.

Keskustelin parlamentin maaliskuussa hyväksymästä tekijänoikeusdirektiivistä Musiikkituottajat–IFPI Finland ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen sekä Teoston yhteiskuntasuhteiden päällikön Riikka Railimon kanssa. Lakiuudistukseen liittyi paljon pelottelua julkisuudessa, minkä vuoksi oli erityisen tärkeää saada faktat pöytään. Direktiivi varmistaa, että luovien alojen toimijat saavat reilun korvauksen työstään myös netissä.

Suomessa tapasin työministeri Jari Lindströmiä, jonka kanssa puhuimme Euroopan globalisaatiorahastosta. Olen neuvotellut rahastosta Suomeen jo yhteensä yli 14 miljoonaa euroa tukea esimerkiksi Nokialta ja Microsoftilta irtisanottujen uudelleen työllistymisen edistämiseksi.

Olen myös tavannut tiuhaan tavallisia suomalaisia. Hyviä keskusteluja ja innokasta väkeä on riittänyt vieraillessani Satakunnassa, Pirkanmaalla, Kainuussa ja pääkaupunkiseudulla. Pääsin maaliskuussa myös isännöimään Brysselissä Kansallisen Sivistysliiton Eurooppaopiskelijoita sekä joukkoa Kokoomuksen jäseniä Nokialta ja Espoosta. Kaikkien kanssa on ollut ilo pohtia Euroopan tulevaisuutta.

Terveisin,

Petri

Ajankohtaista

Turvapaikkaviraston vastuuvapautta lykättiin Sarvamaan esityksestä

26.3.2019

Euroopan parlamentti äänesti vuoden 2017 vastuuvapauksien myöntämisestä Strasbourgin täysistunnossa tiistaina 26.3. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok, EPP) toimi parlamentin pääneuvottelija EU:n erillisvirastoja koskevissa mietinnöissä. Parlamentin enemmistö tuki äänestyksissä Sarvamaan virastoihin ottamaa linjaa.

Vastuuvapausprosessi on olennainen osa EU:n toiminnan läpinäkyvyyden ja veronmaksajien rahojen demokraattista valvontaa. ”Kysehän ei ollut mistään vapauden antamisesta vastuusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Parlamentti valvoo, että eurooppalaisten veronmaksajien varoja käytetään vastuullisesti”, Sarvamaa sanoo.

Sarvamaa ehdotti vastuuvapauden myöntämistä tilintarkastustuomioistuimen raportin pohjalta vuodelle 2017 kaikille virastoille tilikirjojen laillisuuden ja säännönmukaisuuden osalta. ”EU:n budjetista käytetään 2,35 miljardia euroa 32 EU-viraston toimintaan, joten meidän on varmistettava rahankäytön tuloksellisuus ja tehokkuus”, Sarvamaa korostaa.

Poikkeuksena oli Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO, jonka vastuuvapautta lykättiin Sarvamaan esityksen mukaisesti viraston budjetin täytääntöönpanossa havaittujen epäsäännönmukaisuuksien vuoksi.

”Pakolaiskriisi on ravistellut Eurooppaa jo vuodesta 2015. Vaikka kriisi tuntuu tilastojen valossa olevan hallinnassa, on meidän edelleen varmistettava turvapaikkajärjestelmän kestävyys uusien kriisien välttämiseksi. Juuri siksi EU-budjetista käytettävät varat on käytettävä tehokkaasti, ja yhteisten varojen väärinkäyttö tulee estää”, Sarvamaa painottaa.

”Euroopan parlamentilla on yksinoikeus vastuuvapauksien myöntämiseen. Meidän on pidettävä huoli, että EU:ssa turvataan yhteisten rahojen käytön läpinäkyvyys ja sääntöjenmukaisuus”, Sarvamaa toteaa.

Parlamentti myöntää, lykkää tai hylkää vastuuvapaudet instituutioiden ja virastojen budjetin käytöstä tietyn tilikauden ajalta. Vastuuvapauden myöntämisen jälkeen kyseessä olleen tilikauden asioihin ei enää palata ilman erityistä syytä. Euroopan parlamentti tarkistaa erillisvirastojen lisäksi muun muassa komission ja itse parlamentin budjetin käytön.

Ajankohtaista

EPP: Sarvamaa: Turvapaikkavirasto vastuuseen väärinkäytöksistä

”Pakolaiskriisi on ravistellut Eurooppaa jo vuodesta 2015. Vaikka kriisi tuntuu tilastojen valossa olevan hallinnassa, on meidän edelleen varmistettava turvapaikkajärjestelmän kestävyys uusien kriisien välttämiseksi. Juuri siksi EU-budjetista käytettävät varat on käytettävä tehokkaasti”, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) painottaa. Parlamentin pääneuvottelijana Sarvamaa esittää EU:n turvapaikkaviraston vastuuvapauden myöntämiselle lykkäystä.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

MEP Sarvamaa EU-virastojen vastuuvapauksien myöntämisestä

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Petri Sarvamaa: EU:n turvapaikkavirasto vastuuseen väärinkäytöksistä

Euroopan parlamentti äänesti vuoden 2017 vastuuvapauksien myöntämisestä Strasbourgin täysistunnossa tiistaina. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) painottaa, että EU-budjetista käytettävät varat on käytettävä tehokkaasti, ja yhteisten varojen väärinkäyttö tulee estää. ”Euroopan parlamentilla on yksinoikeus vastuuvapauksien myöntämiseen. Meidän on pidettävä huoli, että EU:ssa turvataan yhteisten rahojen käytön läpinäkyvyys ja sääntöjenmukaisuus”, Sarvamaa sanoo.

Lue uutinen ›