Ajankohtaista

Mitä STT kysyi? Kysymykset ja täydelliset vastaukseni

8.3.2017

Tiedotusvälineissä kiersi viime viikonloppuna juttu Euroopan unionin tulevaisuutta hahmottavista malleista ja meppien mielipiteistä. Olen vahvasti EU:n integraation kannalla, mutta jutussa minut oli harhaanjohtavasti sijoitettu yhdentymiseen varovaisesti suhtautuvien ryhmään.

Taustalla on mallille neljä annettu harhaanjohtava nimi: ”Tehdään vähemmän, mutta tehokkaammin.” Mallin tarkoituksena ei ole vähentää integraatiota, vaan keskittyä tekemään enemmän yhteistyötä niissä kaikkein tärkeimmissä ja kiireellisimmissä kysymyksissä. Todellisuudessa se on portti yhteistyön huomattavaan lisäämiseen myös muissa asioissa.

Tässä on vielä kokonaisuudessaan STT:n minulle esittämät kysymykset ja vastaukseni niihin.

– Mikä komission eilen esittelemästä viidestä skenaariosta olisi paras Suomelle?

”Paras olisi malli nro 4. Sen varsinainen idea on, että jäsenvaltiot tekisivät tärkeimmissä ja kiireellisimmissä asioissa välittömästi enemmän yhteisellä linjalla.”

– Kerro lyhyesti, miksi tämä malli on paras?

”Siksi, että EU:lla ei ole enää aikaa odottaa. Mallin etuna kolmosmalliin eli kahden eri vauhdin unioniin on nimenomaan yhteisten etujen korostaminen. Erivauhtinen EU saattaisi ruokkia hajaannusta, mutta tärkeimpien yhteisten asioiden osoittaminen hitsaa yhteen. Tälle on selvästi jo kasvavaa kysyntää myös kansalaisten parissa. Lisäksi tällä mallilla päästäisiin pienin askelin kohti viitosmallia eli integraation tuntuvaa lisäämistä. Se olisi lopulta koko Euroopalle paras ratkaisu.”

– Pitäisikö Suomen hallituksen valita selkeästi yksi malleista ja ajaa sitä EU-pöydissä?

”Ei. Suomen kannattaa korostaa varsinkin mallien 4 ja 5 etuja ja pitää samalla mielessä tosielämän tapahtumien aiheuttama kova paine valita malli nro 3 eli erivauhtinen integraatio.”