Ajankohtaista

Ilman arvoja ei tule rahaakaan, Eurooppalainen Suomi

26.12.2018

Viimeiset kymmenen vuotta eivät ole olleet Euroopassa niin ruusuisia kuin kylmän sodan päättymisen jälkeen 90-luvulla tai vielä 2000-luvun alkupuolella EU:n laajentumishuumassa oletettiin. Finanssi- ja talouskriisi, arabikevät, Ukraina, Syyria, muuttoliikekriisi, terrorismi ja Brexit ovat jättäneet jälkensä ihmisten mieliin. Kriisistä kriisiin kulkeminen on osoittanut myös, että vakaata ja itsenäistä oikeuslaitosta tai perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta ei voi ottaa annettuina edes maailman vauraimmissa kolkissa.

Euroopassa varsinkin Puolan ja Unkarin kehityssuunta on huolestuttava. Kummankaan maan oikeuslaitosta ei hyvällä tahdollakaan voi pitää riippumattomana. Lisäksi Romaniasta, Slovakiasta, Tšekistä ja Maltalta on tullut esiin hälyttäviä tietoja lehdistön vapauteen ja korruptioon liittyen. Useat toimittajat ovat joutuneet maksamaan hengellään työstä vallan vahtikoirana, minkä lisäksi poliitikkoja epäillään yhteiskunnan kehittämiseen tarkoitettujen EU-tukien haalimisesta itselleen. Myös Etelä-Euroopassa on älähdetty uudelle budjettilaille, joka sitoisi EU:n tukirahat oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Juuri tässä lakialoitteessa toimin parlamentin pääneuvottelijana.

Oikeusvaltioon sitoutuminen on ennakkoehto EU-jäsenyydelle ja periaatetta edistetään myös Euroopan ulkopuolella erilaisten porkkanoiden ja keppien avulla. Liittymisen jälkeen oikeusvaltioperiaatteen noudattamista EU-maissa ei kuitenkaan ole voitu järkevästi valvoa. Nykyisin EU:n perussopimukseenkin kirjattujen arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon ja oikeusvaltion loukkaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenmaat ovat asiasta yksimielisiä.

Näiden arvojen heikkeneminen on vakava uhka perustuslailliselle demokratialle. Varsinkin oikeusvaltiosta ollaan lipumassa yhä kauemmaksi. Vaaleilla valittujen päättäjien ja muiden julkista valtaa käyttävien toiminta uhkaa muuttua mielivaltaisemmaksi ja ennustamattomammaksi kun lakien noudattamisesta ja asianmukaisesta valvonnasta ei piitata. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tuomioistuinten politisoitumista, korruptiota, yksilön ja vähemmistöjen oikeuksien tallomista sekä vapaan median ja kansalaisjärjestöjen toiminnan rajoittamista.

EU-budjetti on veronmaksajien rahaa, jonka käyttöön ja hallinnointiin jäsenmaat ja niiden viranomaiset osallistuvat merkittävällä tavalla. Jos jäsenvaltio haluaa rakentaa yhteiskuntaa EU-rahalla, sen täytyy noudattaa oikeusvaltion perussääntöjä. Kysymys ei ole EU:hun kriittisesti suhtautuvien vaientamisesta vaan siitä, että lainmukaisuudesta ja oikeuslaitoksesta piittaamattoman, korruptioon, petoksiin ja oman edun tavoitteluun taipuvaisen hallituksen rahankäyttöön ei voida luottaa. Tällaisessa tilanteessa EU-budjetilla ei saada mitään lisäarvoa eurooppalaisille. Päinvastoin. Rahaa käytetään silloin meidän kaikkien yhteisen edun vastaisesti.

On selvää, että jaettujen eurooppalaisten arvojen rapautumiseen olisi pitänyt puuttua tiukasti jo paljon aikaisemmin. Nyt käsittelyssä olevan uuden budjettilain mukaan EU-rahoitus voitaisiin tulevaisuudessa katkaista oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa havaittujen merkittävien puutteiden perusteella. Jos valtio ei noudata yhdessä vaalittuja arvoja, meidän muiden ei pidä sitä ainakaan rahalla tukea. Mekanismin laukaisu olisi myös helpompaa, koska se ei vaatisi jäsenmailta yksimielisyyttä. Parlamentin pääneuvottelijana tavoitteeni on saada laki voimaan mahdollisimman nopeasti.

Valistuksesta kumpuavien arvojen kyseenalaistaminen ei suinkaan ole yksin eurooppalainen ilmiö. Esimerkkejä välinpitämättömyydestä löytyy myös rapakon takaa. Länsimaiden ulkopuolella tilanne on vielä heikompi. Tällaisessa yhteistyötä vierastavassa ja sisäänpäin käpertyvässä maailmassa meidän on puolustettava suoraselkäisesti omia arvojamme kuten demokratiaa ja lakien noudattamista sekä muistutettava itseämme ja muita niiden tuomasta vakaudesta, keskinäisestä luottamuksesta ja vauraudesta.

Julkaistu Eurooppalaisen Suomen blogissa 26.12.2018.

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Petri Sarvamaa: Oikeusvaltiorikkeisiin puututtava tiukemmin

27.11.2018

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) toimii Euroopan parlamentissa pääneuvottelijana lakiesitykselle, joka yhdistää EU-rahoituksen sekä oikeusvaltion perusperiaatteiden noudattamisen. Sarvamaan mukaan uusi budjettimekanismi tekisi rikkomuksiin puuttumisesta helpompaa, mutta samalla suojelisi tavallisia kansalaisia. ”Jos jäsenvaltio haluaa rakentaa yhteiskuntaa EU-rahalla, sen on noudatettava oikeusvaltion perussääntöjä”, Sarvamaa korostaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

EPP: Sarvamaa: EU:n budjettimekanismista apua oikeusvaltiorikkeiden hillintään

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) toimii Euroopan parlamentin toisena pääneuvottelijana lakiesitykselle, joka puuttuisi oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksiin jäsenmaissa. ”Rikkomuksiin on pystyttävä puuttumaan tiukoin ottein”, Sarvamaa sanoo. Lakiesityksessä EU-rahoitus voitaisiin katkaista, jos jäsenmaiden tai parlamentin määräenemmistö ei tätä vastusta. ”Yhteistä rahaa ei sovi hallinnoida yhteisen edun vastaisesti”, Sarvamaa korostaa.

Lue lisää ›

Ajankohtaista

Sarvamaa ajaa yhteisiä arvoja rikkovien maiden EU-rahojen nopeaa jäädyttämistä

11.10.2018

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) esitteli kantansa oikeusvaltioperiaatteen ja EU:n tukirahat yhdistävään EU-lainsäädäntöesitykseen budjettivaliokunnalle ja talousarvion valvontavaliokunnalle keskiviikkona 10.10. ”Oikeusvaltioperiaatteen puutteelliseen noudattamiseen jäsenmaissa täytyy puuttua, ja siihen täytyy pystyä puuttumaan nyt kiireesti”, Sarvamaa sanoo. Hänen mukaansa esimerkkejä oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta on jo useissa EU-maissa.

”Jäsenvaltion EU-rahoitus voisi katketa suoraan komission esityksestä, jos jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti eivät sitä vastusta. Samalla pitää kuitenkin erityisesti suojella EU-rahoituksen lopullisia edunsaajia kuten opiskelijoita ja maanviljelijöitä, joita ei voida laittaa kärsimään hallituksensa rikkeistä”, summaa Sarvamaa komission esitykseen tekemiään muutoksia. Sarvamaa sisällytti lain tekstiin myös EU-jäsenyysedellytykset (nk. Kööpenhaminan kriteerit), ja niistä erityisesti oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen takaavat vakaat instituutiot, sekä korosti tuomiovallan tiukempaa erottamista toimeenpanovallasta ja lainsäätäjästä.

Sarvamaa haluaa ajaa lainsäädäntöesityksen maaliin vielä ennen kevään eurovaaleja. ”Ympäri Eurooppaa on havaittavissa huolestuttavaa kehitystä: Unkari, Puola, Bulgaria, Romania, Malta, Slovakia…”, Sarvamaa listaa ja korostaa yhteisten perusarvojen rapautumisen vahingoittavan sekä unkarilaisia, puolalaisia, bulgarialaisia, romanialaisia, maltalaisia että slovakkeja, mutta myös kaikkia eurooppalaisia. ”Tässä ovat uhattuna eurooppalaisten veronmaksajien rahat. Mutta ennen kaikkea vaarassa on jaettujen arvojen varaan rakennettu keskinäinen luottamus, jota ilman ei voida toimia yhdessä”, Sarvamaa korostaa.

Sarvamaa on yhdessä espanjalaisen Eider Gardiazabal Rubialin (S&D) kanssa Euroopan parlamentin pääneuvottelija asetusehdotuksessa, joka koskee EU-budjetin suojaamista tilanteissa, joissa oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen jäsenvaltioissa kohdistuu yleisiä puutteita. Oikeusvaltioperiaatteen toteutumista koskeva lainsäädäntöehdotus on osa monivuotista rahoituskehyspakettia ja ainoa, joka käsitellään yhteispäätösmenettelyn mukaisesti.

Budjettivaliokunta ja talousarvion valvontavaliokunta äänestävät Sarvamaan ja Gardiazabalin mietinnöstä 27.11. Parlamentin täysistunto äänestää asiasta joulukuussa Strasbourgissa. Tämän jälkeen alkaa kompromissin etsintä kolmikantaneuvotteluissa parlamentin, komission ja EU-jäsenmaiden muodostaman neuvoston välillä. Nykyisin EU:n perussopimuksen toisessa artiklassa määriteltyjen arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon ja oikeusvaltion loukkaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenmaat ovat asiasta yksimielisiä artiklan seitsemän mukaisesti. Nyt käsittelyssä olevan lain nojalla jäsenvaltion oikeusvaltiorikkomuksiin voitaisiin puuttua myös ilman yksimielisyyttä.

Ajankohtaista

EPP: Sarvamaa: Yhteisiä arvoja rikkovien maiden EU-rahat jäädytettävä nopeasti

10.10.2018

”Oikeusvaltioperiaatteen puutteelliseen noudattamiseen jäsenmaissa täytyy puuttua, ja siihen täytyy pystyä puuttumaan nyt kiireesti”, sanoo oikeusvaltioperiaatetta koskevan EU-lakiesityksen pääneuvottelija europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP). Nyt käsittelyssä olevan lain nojalla EU-maan oikeusvaltiorikkomuksiin voitaisiin puuttua ja sen EU-rahoitus katkaista, jos jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti eivät sitä vastusta.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Petri Sarvamaa jäädyttäisi yhteisiä arvoja rikkovien maiden EU-rahat

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) mukaan oikeusvaltioperiaatteen puutteelliseen noudattamiseen EU- jäsenmaissa täytyy puuttua kiireesti. Sarvamaa toimii Euroopan parlamentin pääneuvottelijana asetusehdotuksessa, joka yhdistää EU-rahoituksen ja yhteisten arvojen kunnioittamisen. ”Uhattuna ovat eurooppalaisten veronmaksajien rahat ja ennen kaikkea vaarassa on jaettujen arvojen varaan rakennettu keskinäinen luottamus”, Sarvamaa korostaa.

Lue uutinen ›