Ilman arvoja ei tule rahaakaan, Eurooppalainen Suomi
26.12.2018
Viimeiset kymmenen vuotta eivät ole olleet Euroopassa niin ruusuisia kuin kylmän sodan päättymisen jälkeen 90-luvulla tai vielä 2000-luvun alkupuolella EU:n laajentumishuumassa oletettiin. Finanssi- ja talouskriisi, arabikevät, Ukraina, Syyria, muuttoliikekriisi, terrorismi ja Brexit ovat jättäneet jälkensä ihmisten mieliin. Kriisistä kriisiin kulkeminen on osoittanut myös, että vakaata ja itsenäistä oikeuslaitosta tai perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta ei voi ottaa annettuina edes maailman vauraimmissa kolkissa.
Euroopassa varsinkin Puolan ja Unkarin kehityssuunta on huolestuttava. Kummankaan maan oikeuslaitosta ei hyvällä tahdollakaan voi pitää riippumattomana. Lisäksi Romaniasta, Slovakiasta, Tšekistä ja Maltalta on tullut esiin hälyttäviä tietoja lehdistön vapauteen ja korruptioon liittyen. Useat toimittajat ovat joutuneet maksamaan hengellään työstä vallan vahtikoirana, minkä lisäksi poliitikkoja epäillään yhteiskunnan kehittämiseen tarkoitettujen EU-tukien haalimisesta itselleen. Myös Etelä-Euroopassa on älähdetty uudelle budjettilaille, joka sitoisi EU:n tukirahat oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Juuri tässä lakialoitteessa toimin parlamentin pääneuvottelijana.
Oikeusvaltioon sitoutuminen on ennakkoehto EU-jäsenyydelle ja periaatetta edistetään myös Euroopan ulkopuolella erilaisten porkkanoiden ja keppien avulla. Liittymisen jälkeen oikeusvaltioperiaatteen noudattamista EU-maissa ei kuitenkaan ole voitu järkevästi valvoa. Nykyisin EU:n perussopimukseenkin kirjattujen arvojen, kuten vapauden, ihmisarvon ja oikeusvaltion loukkaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti käytännössä vain, jos jäsenmaat ovat asiasta yksimielisiä.
Näiden arvojen heikkeneminen on vakava uhka perustuslailliselle demokratialle. Varsinkin oikeusvaltiosta ollaan lipumassa yhä kauemmaksi. Vaaleilla valittujen päättäjien ja muiden julkista valtaa käyttävien toiminta uhkaa muuttua mielivaltaisemmaksi ja ennustamattomammaksi kun lakien noudattamisesta ja asianmukaisesta valvonnasta ei piitata. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tuomioistuinten politisoitumista, korruptiota, yksilön ja vähemmistöjen oikeuksien tallomista sekä vapaan median ja kansalaisjärjestöjen toiminnan rajoittamista.
EU-budjetti on veronmaksajien rahaa, jonka käyttöön ja hallinnointiin jäsenmaat ja niiden viranomaiset osallistuvat merkittävällä tavalla. Jos jäsenvaltio haluaa rakentaa yhteiskuntaa EU-rahalla, sen täytyy noudattaa oikeusvaltion perussääntöjä. Kysymys ei ole EU:hun kriittisesti suhtautuvien vaientamisesta vaan siitä, että lainmukaisuudesta ja oikeuslaitoksesta piittaamattoman, korruptioon, petoksiin ja oman edun tavoitteluun taipuvaisen hallituksen rahankäyttöön ei voida luottaa. Tällaisessa tilanteessa EU-budjetilla ei saada mitään lisäarvoa eurooppalaisille. Päinvastoin. Rahaa käytetään silloin meidän kaikkien yhteisen edun vastaisesti.
On selvää, että jaettujen eurooppalaisten arvojen rapautumiseen olisi pitänyt puuttua tiukasti jo paljon aikaisemmin. Nyt käsittelyssä olevan uuden budjettilain mukaan EU-rahoitus voitaisiin tulevaisuudessa katkaista oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa havaittujen merkittävien puutteiden perusteella. Jos valtio ei noudata yhdessä vaalittuja arvoja, meidän muiden ei pidä sitä ainakaan rahalla tukea. Mekanismin laukaisu olisi myös helpompaa, koska se ei vaatisi jäsenmailta yksimielisyyttä. Parlamentin pääneuvottelijana tavoitteeni on saada laki voimaan mahdollisimman nopeasti.
Valistuksesta kumpuavien arvojen kyseenalaistaminen ei suinkaan ole yksin eurooppalainen ilmiö. Esimerkkejä välinpitämättömyydestä löytyy myös rapakon takaa. Länsimaiden ulkopuolella tilanne on vielä heikompi. Tällaisessa yhteistyötä vierastavassa ja sisäänpäin käpertyvässä maailmassa meidän on puolustettava suoraselkäisesti omia arvojamme kuten demokratiaa ja lakien noudattamista sekä muistutettava itseämme ja muita niiden tuomasta vakaudesta, keskinäisestä luottamuksesta ja vauraudesta.
Julkaistu Eurooppalaisen Suomen blogissa 26.12.2018.
