Ajankohtaista

Mepit: ”Venäläispanssareiden telaketjun jälkiin ei Ukrainassa tänä keväänä kylvetä” – meidän on nyt tuotettava enemmän ruokaa kuin koskaan ennen

23.3.2022

Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan jäsenet Herbert Dorfmann ja Petri Sarvamaa muistuttavat, että sodan vuoksi jokainen hehtaari on tänä keväänä kylvettävä. Heidän mielestään komission ei pidä nyt esittää mitään lainsäädäntöehdotuksia, jotka voivat aiheuttaa maanviljelijöille ylimääräisiä rasitteita.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa monin tavoin. Arkisimmillaan se näkyy kaupan kassalla kasvavana ruoka­laskuna.

Ukraina ja Venäjä kuuluvat molemmat maailman johtaviin vehnän tuottajiin, ja sota on jo ravistellut markkinoita ja nostanut hintoja. Maat ovat myös maailman johtavia maissin, rypsin, auringonkukansiementen ja auringonkukkaöljyn tuottajia. Yli 50 prosenttia EU:n maissintuonnista viime vuonna tuli Ukrainasta ja 86 prosenttia auringonkukkaöljyn tuonnista oli Ukrainasta.

Puutteet näkyvät pahimmillaan eurooppalaisten kauppojen hyllyissä.

Monet eurooppalaiset maan­viljelijät ruokkivat eläimiään ukrainalaisilla soijapavuilla ja lannoittavat peltojaan Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä tulevilla ravinteilla. Nyt tuonti näistä maista on katkaistu sodan ja talous­pakotteiden vuoksi.

Myös korkeammat kaasun hinnat ja jakelukatkokset ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia lannoitteiden tuotannossa. Suomessakin moni maan­viljelijä on jäänyt ilman tarvit­semiaan lannoitteita. Tämä vähentää satoa tilanteessa, jossa Euroopan pitäisi tuottaa mahdollisimman paljon korvatakseen nämä puutteet, ei vain sisämarkkinoilla vaan myös maailmanmarkkinoilla.

Ukrainalaisen vehnän tuonti on ollut elintärkeää Pohjois-Afrikassa, jossa leivän hinnan nousu voi aiheuttaa poliittista levottomuutta. Epävakailla maailman­markkinoilla on vaikutusta myös sisämarkkinoihimme.

Tässä tilanteessa EPP-ryhmä kehottaa Euroopan komissiota varmistamaan maataloustuotteiden sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan ja ryhtymään tarvittaessa koviin toimiin jäsenvaltioiden asettamia vientikieltoja vastaan.

Tällaiset kiellot eivät ole perussopimusten mukaisia ja heikentäisivät kriisitilanteessa vakavasti eurooppalaista solidaarisuutta.

Ennen kaikkea meidän on nyt kuitenkin tuotettava enemmän ruokaa kuin koskaan ennen, ja viljelijöillämme on oltava kaikki mahdollisuudet ja keinot tehdä niin. Ruokaturvan on oltava ensisijainen tavoitteemme. Tämän vuoksi me EPP-ryhmässä olemme pyytäneet komissiota tarttumaan nopeasti tilanteeseen.

Ensinnäkin maanviljelijöiden olisi voitava käyttää kesantoalueita valkuaiskasvien tuotannon lisäämiseen, ja heille olisi annettava tilapäisesti lupa käyttää lannoitteita ja kasvin­suojeluaineita tätä varten. Meidän on myös harkittava vuonna 2023 voimaan tulevassa YMP-uudistuksessa (EU:n yhteinen maatalouspolitiikka) säädettyjen kesannointivelvoitteiden väliaikaista keskeyttämistä.

Toiseksi, nyt ei ole oikea aika esittää mitään lainsäädäntöehdotuksia, jotka voisivat heikentää tuotantoa. Me emme voi aiheuttaa maanviljelijöille mitään ylimääräisiä rasitteita. Muun muassa luonnon ennallistamista, kasvinsuojeluaineita ja huolellisuusvelvollisuutta koskevia lainsäädäntöaloitteita olisi lykättävä, kunnes kriisin vaikutukset tunnetaan kokonaisuudessaan.

Samalla näyttää yhä selvemmältä, että komission on syytä tehdä myös uudelleenarvio esitysten toteuttamisaikatauluista ja tavoitteista. EPP-ryhmä on myös toistanut jo Pellolta pöytään -strategian esittelystä alkaen huolellista vaikutustenarviota strategian lainsäädäntöesityksistä. Tämä arvio on nyt vielä entistäkin tärkeämpi.

Kolmanneksi meidän on oltava valmiita käyttämään kaikkia käytettävissä olevia yhteisen maatalouspolitiikan välineitä vakauttamaan markkinoita, joihin jo nyt kohdistuu vaikutuksia, ja joihin Venäjän mahdolliset tuontikiellot voivat edelleen vaikuttaa.

Lopuksi kehotamme komissiota esittämään viipymättä kokonaisvaltaisen strategisen suunnitelman EU:n elintarviketurvan varmistamiseksi. Koko Eurooppa, viljelijät ja kuluttajat ovat yhdessä tässä tilanteessa. Mitä paremmin turvaamme tulevaisuutemme, sitä paremmin autamme myös kanssaihmisiä Euroopan ulkopuolella.

Venäläispanssareiden telaketjun jälkiin ei Ukrainassa tänä keväänä kylvetä.

Herbert Dorfmann

europarlamentaarikko, Italia

EPP-ryhmän koordinaattori

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta (AGRI-valiokunta)

Petri Sarvamaa

europarlamentaarikko (kok.)

AGRI-valiokunnan jäsen

Kolumni julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 26.3.2022

Ajankohtaista

Suomen kansallinen etu, Maaseudun Tulevaisuus

17.5.2019

Hiljattain Suomessa on noussut esiin yllättävä maatalouspoliittinen näkemys. Ajatuspaja Libera julkaisi 7.5.2019 Fatim Diarran tekstin, jossa hän esitti 141-tuen lopettamisen olevan Suomen kansallinen intressi.

Siis sen EU:n luvalla Etelä-Suomen alueelle maksettavan kansallisen tuen, jolla on tärkeä rooli suomalaisen ruoantuotannon turvaamisessa. Sikatalouden ja siipikarjan lihan tuotannon kannalta tuki on erittäin tärkeä, myös kasvihuonetuotannolle se on varsin olennainen.

On vaikea ymmärtää näkemystä, jonka mukaan tuki olisi ongelmattomasti lakkautettavissa. Eiväthän Suomen tuotanto-olosuhteet ole muuttuneet ja kotimainen possunliha taistelee edelleen markkinoilla pysyäkseen houkuttelevana vaihtoehtona halvemmille ulkomaisille serkuilleen.

Juuri siksi olen jo useampaan otteeseen taistellut tuen jatkumisen puolesta. Tuoreimmat hyvät uutiset saatiin viime kuussa, kun europarlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi tuen jatkon yhteisen maatalouspolitiikan seuraavalle toimintakaudelle eli vuosille 2021-27. Tämän vaalikauden osalta tarvittava työ on siis tehty.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei ole ollut avain helppoon huomiseen, kuten jokainen maatalouden harjoittaja tietää. En usko ylipäätään kenenkään ajattelevan, että CAP nykymuodossaan olisi ongelmaton paketti.

Siksi olisi toki hienoa, jos maatalouden kannattavuus saataisiin tasolle, joka mahdollistaisi markkinaehtoisen tuotannon ilman monimutkaista tukiviidakkoa. Todellisuus meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme, säädöksillämme ja kaupan keskittymisellämme on kuitenkin toinen.

Joskus maatalouspolitiikan kansallisia tukia moititaan tulonsiirtona verorahoista tuottajien taskuun. Tällainen sormella osoittelu kertoo yksinkertaisesti suomalaisen maatalouden merkityksen ja realiteettien ymmärtämättömyydestä.

Olen itsekin tiukka markkinaehtoisuuden kannattaja taloudenpidossa. On kuitenkin asioita, joiden kohdalla kolikon toinen puoli on painavampi. Ruoantuotannon vertaaminen mihinkään muuhun yritystoimintaan ei minun maailmassani ole kestävää. Siihen on kaksi painavaa syytä.

Ensimmäinen on se, että yhteisen maatalouspolitiikan nopealla alasajolla olisi tuhoisat seuraukset suomalaiselle ruoantuotannolle. Voisi melkein väittää, että viiden vuoden päästä lähikaupasta saisi etsimällä etsiä muuta kotimaista kuin perunaa, kaalia ja lanttua. Kaiken huipuksi se tuontiruoka olisi kotimaisen tarjonnan puuttuessa pian saman hintaista kuin sitä laadukkaampi kotimainen ruoka nyt.

Toinen ja sitäkin suurempi menetys olisi suomalaisen maaseudun katoaminen. Liian moni suomalainen ei enää ymmärrä, miten tärkeä asia maatalous eri muodoissaan Suomelle on. Paljonko maksaa kilo kansallisidentiteettiä?

Toisaalta viime vuosina on tullut myönteistä viestiä siitä, että kiinnostus ja arvostus kotimaista ruokaa kohtaan on kasvussa. Esimerkiksi joidenkin kauppojen käyttöön ottamat lisämerkinnät kotimaista alkuperää oleviin tuotteisiin ovat saaneet kuluttajilta lämpimän vastaanoton. Trendi ei kuitenkaan yksin riitä tasaamaan kannattavuuden laajempia haasteita.

Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia, että tuottajalla on edellytykset harjoittaa elinkeinoaan. Mutta valitettavasti myös päättäjissä on liian paljon heitä, joille suomalaisen maatalouden tulevaisuus tuntuu olevan yhdentekevää.

Tästä syystä haluan jatkossakin olla vaikuttamassa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Se on minulle sydämen asia.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.5.

Ajankohtaista

Suomenmaa: Meppis­tu­di­ossa pohdittiin tuotan­to­e­läinten kaltoin­koh­telua: ”Huolissaan on Euroopan tasolla syytä olla”

13.2.2019

Eu­ro­par­la­men­taa­ri­kko Pet­ri Sar­va­maan (kok., EPP) mukaan komission pitäisi pystyä puuttumaan tiukemmin Eu­roo­pas­sa ta­pah­tu­vaan tuo­tan­to­e­läin­ten kal­toin­koh­te­luun. ”Suomessa ollaan mallioppilaitten joukossa, mutta muualla Euroopassa näin ei välttämättä ole”, Sarvamaa toteaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

EU tarjoaa turvatakuun ruokapöydän antimille, Maaseudun tulevaisuus

25.1.2019

Suomalaisten ostoskori on tammikuussa selvästi muuta vuotta terveellisempi. Uuden vuoden lupausten vaikutus heikkenee usein heti helmikuun taitteessa, kuten Helsingin Sanomat hiljattain uutisoi (Minna Pölkki, HS 19.1.). Muutoksia ostoskoriin poimittavien tuotteiden terveellisyyteen on siis luvassa jälleen viikon päästä.

Ostoskorin turvallisuuden kohdalla vastaavaa vaihtelua ei tapahdu. Ei ainakaan EU:ssa.

Asiasta saatiin viime viikolla mustaa valkoisella, kun Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkaisi unionin elintarviketurvallisuusmallia arvioivan raportin. Syynäyksessä olivat sekä mallin rakenne että sen käytännön tasolla tarjoama suoja EU:ssa käytettäville elintarvikkeille.

Raportti tihkuu kiitosta. Sen mukaan EU:n tapa valvoa elintarviketurvallisuutta lepää vakaalla pohjalla.

Tämä ei tietysti yllätä – käytetäänhän malliamme kansainvälisenä vertailukohtana. Maailman terveysjärjestön mukaan Euroopan kansalaisten käyttämien elintarvikkeiden turvallisuus taataan maailman korkeimpiin kuuluvalla varmuustasolla.

Poikkeukselliseen tasoon on päästy asettamalla kunnianhimoisia tavoitteita. Kemikaalien turvallisuus pyritään arvioimaan ennen niiden käyttöä elintarvikeketjussa. Tämä maalaisjärjellä ilmeisen järkevä käytäntö ei ole globaalissa mittakaavassa itsestäänselvyys. Siksi unioni on tarkkana myös EU:hun tuotavien elintarvikkeiden kanssa. Niiden on täytettävä samat korkeat turvallisuusvaatimukset.

Täysin puhtain paperein systeemimme ei tarkkaa arviota läpäissyt.

Punakynä alleviivasi muun muassa elintarvikkeissa, rehuissa, kasveissa ja elävissä eläimissä esiintyviä kemikaaleja koskevan Refit-ohjelman keskeneräisyyttä. Komission vuonna 2020 käyttöön ottaman ohjelman on tarkoitus yksinkertaistaa EU-lainsäädäntöä kansalaisten ja sidosryhmien ehdotusten perusteella.

Lisäksi ohjelma tulee vähentämään sääntelyn kustannuksia ja tukea kasvua sekä työllisyyttä.

Kokonaisuus on kuitenkin kiistatta loistava jo nyt. Vastuunjako komission ja EU:n hajautettujen virastojen kesken toimii. Toisin sanoen yhteistyö eurooppalaisella tasolla on paras tapa taata kodeissamme syötävän ruuan turvallisuus.

Yksi mallin suurimmasta vahvuuksista on sen tapa erottaa tieteellinen riskinarviointi ja riskinhallinta. Jälkimmäinen on laajempi prosessi, jossa vertaillaan teknisen arvion lisäksi käsillä olevia vaihtoehtoja, kuullaan asianomaisia osapuolia ja tarvittaessa valitaan, miten riskin suhteen edetään.

Tämä voi kuulostaa sanaleikiltä. Ruokaturvallisuuden riskeistä puhuttaessa on kuitenkin leikki kaukana. Se nousee selvästi esiin aina kun kuluttajien lautasille on eksynyt jotain sinne kuulumatonta.

Moni muistaa muutaman vuoden takaisen hevosenlihakohun. Tapauksessa oli kyse petoksesta tuotantoketjussa. Sen jälkeen hyväksyimme parlamentin kanssa mietinnön, jossa suositeltiin siirtymistä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa.

Samat lainalaisuudet pätevät elintarviketurvallisuuteen ylipäänsä: resurssit on järkevää keskittää sinne, missä uhka turvallisuusriskistä on suurin. Silloin ongelmiin voidaan puuttua tiukasti. Asiansa hyvin hoitaville jää puolestaan tilaa hengittää.

Suomi on laadukkaan ja puhtaan ruoantuotannon huippuosaaja.

On meidän etumme, että yhteinen päätöksenteko vaatii kaikilta esimerkkimme seuraamista. Siten saunaillan eväät voi syödä turvallisin mielin riippumatta siitä, onko pöydässä kotimaista ruisleipää vai espanjalaisia tapaksia. Myös ensi kuussa.

Julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 25.1.2019.