Jos lusikalla antaa, ei voi kauhalla vaatia, Maaseudun Tulevaisuus

24.1.2020

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: EU:n budjetti vuosille 2021–2027, monivuotinen rahoituskehys, MFF. Kyseessä on kokonaisuus, joka määrittää Euroopan unionin budjettipainotukset vuosille 2021–2027 ja joka vaikuttaa tavalla tai toisella jokaisen EU-kansalaisen elämään.

Miksi se sitten on niin tärkeä, vaikka kokonaisuus on jopa vaikeasti hahmotettava ja melko abstrakti? Koska EU:n budjetissa on myös kyse arvoista, joiden pohjalta Eurooppaa tänä päivänä rakennetaan.

 
Myös Suomi pyrki EU-puheenjohtajuuskautensa aikana saamaan tolkullisen ehdotuksen aikaan.

Suomen syksyn ajan luotsaama neuvosto piti valitettavasti yllä tukileikkuria, vaikka se ehdottikin 10 miljardin euron lievennystä komission maatalouskantaan.

Tämä olisi kuitenkin edelleen 50 miljardia euroa vähemmän kuin edellisellä budjettikaudella. Budjettileikkausten käytännön vaikutuksista maatalouteen tullaan vielä vääntämään antaumuksella tämän vuoden aikana.

Samaan aikaan paineet viljelijöitä kohtaan kasvavat. Vaakakupit kallistuvat hurjaan epätasapainoon verrattaessa vaatimuksia ja EU-rahoituksen kokonaistasoa.

Tuleva vihreän kehityksen ohjelma, Green Deal, iskee pöytään omat ilmasto- ja ympäristövaatimuksensa. EU-budjetin maatalousrahoista pitäisi korvamerkitä 40 prosenttia ilmastotoimiin, vaikka arvio niiden kriteereistä on vielä kesken.

Maa- ja metsätaloussektorit pitäisi nähdä osana ratkaisua ympäristö- ja ilmastotoimissa. Väestön kasvaessa kestävän ruuantuotannon merkitys kasvaa, eikä maatalousbudjetin rokottamisella saada aikaan kestäviä ratkaisuja.

Esimerkiksi meillä Suomessa ekosysteemipalvelut, ympäristö-, ilmasto- ja biodiversiteettihyödyt sekä kestävä ruuan- ja energiantuotanto on kehitetty jo pitkin matkaa Green Dealin asettamien tavoitteiden suuntaisesti.

 
Jäsenmaiden ja komission linja tuntuu olevan, että budjetilla pitäisi pystyä tekemään enemmän kuin ikinä ennen nostamatta sen kokonaistasoa. Samalla kaikki aiotut säästöt tuntuvat kuitenkin olevan väärässä paikassa.

Todennäköistä onkin, ettei seuraavan rahoituskauden budjetti parhaallakaan suunnittelulla riitä EU:n kasvaneisiin velvoitteisiin. Tilanne on huolestuttava.

On lisäksi muistettava, että EU on arvoyhteisö. Sen tavoite on taata turvallinen, oikeudenmukainen ja elinvoimainen yhteiskunta tuleville sukupolville. Tähän perustuen emme voi vaatia viljelijöiltämme enemmän tarjoamalla vähemmän resursseja.

Jokaisella kansalaisella on oltava oikeus turvalliseen ruokaan ja viljelijällä kunnolliseen toimeentuloon. Siksi päällimmäisenä tavoitteena on oltava riittävän rahoituksen takaaminen maataloudelle.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.)
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.01.2020.

Cap-uudistus jännän äärellä, Maaseudun Tulevaisuus

27.9.2019

Alkanut syksy on moniulotteisten kysymysten taklaamista EU:n maatalouspolitiikassa. Vääntö monivuotisesta rahoituskehyksestä, cap-uudistus, brexit, kauppasopimukset, maatalouskomissaarin valinta sekä komission ”uusi vihreä sopimus” tuovat mausteensa soppaan.

Me Euroopan parlamentissa jatkamme cap-uudistuksen työstämistä edellisen parlamentin jäljiltä. Jäsenmaiden muodostama neuvosto muodostaa oman kantansa capiin Suomen puheenjohtamana, ja jäsenmaat valmistelevat päätä pahkaa uudistuksen velvoittamia kansallisia strategioita omilla tahoillaan.

Kolmikantaneuvotteluihin olisi siis päästävä niin pian kuin mahdollista.

Yksi cap-uudistuksen tavoitteista on edistää EU:n maatalousmallin kestävyyttä. Komission muotoilemat maatalouspolitiikan suuntaviivat on vuodettu julkisuuteen, ja pian näihin tavoitteisiin pureutuu työnsä aloittava uusi komissio.

Yhdeksi prioriteetiksi ehdotetaan kestävän ruokapolitiikan kehittämistä. Esitetyt viisi ruokapolitiikan tavoitetta ovat kunnianhimoisia.

Ensiksikin kouluruoka halutaan luomuksi. Antibioottien ja synteettisten torjunta-aineiden käyttöä halutaan vähentää 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. 400 grammaa vihanneksia ja hedelmiä pyritään saamaan päivittäin EU-kansalaisten lautasille.

Lisäksi halutaan saavuttaa maa- ja metsätalouden hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.

Kysymys onkin, ovatko nämä tavoitteet realistisia?

Näistä neljä viidestä ovat Suomelle myönteisiä haasteita, koska olemme jo puolessa niistä muuta EU:ta edellä.

On täysin meidän etujemme mukaista, että olemme EU:n toiseksi vähiten antibiootteja käyttävä kansakunta. Tuotanto-olomme ovat moitteettomat, joten ennaltaehkäisevä ja turha antibioottien käyttö on tarpeetonta.

Myös torjunta-aineiden todistetusti vähäinen käyttö on osoitus suomalaisen ruuantuotannon vahvuudesta. Mainitsemisen arvoista on myös, että Suomi otti käyttöön ensimmäisenä EU-maana kansallisen asetuksen ravintolaruuan lihan alkuperämerkinnöistä toukokuussa 2019.

Suomi näyttää kympin oppilaana mallia siis tässäkin.

Kasvisten ja vihannesten syönnissä meillä päästään lähelle tavoitetta jo nyt.

Jo pelkästään nämä tekijät luovat selvästi suhteellisen edun elintarviketuotannollemme ruuan turvallisuuden ja puhtauden saralla.

Cap-uudistuksessa kokonaisuudessaan on kuitenkin myös vaaran paikkoja.

Komission ehdottamat 12:n ja 25 prosentin leikkaukset suoriin tukiin ja maaseudun kehittämiseen maaseutupolitiikan rahoituksessa eivät millään kohtaa viljelijöihin kohdistuvien paineiden ja velvoitteiden kanssa.

Lisää bensaa liekkeihin heittävät kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja globaalien kauppasotien aiheuttamat turbulenssit.

Siksi parlamentin päällimmäisenä tavoitteena MFF-neuvotteluissa on oltava riittävän rahoituksen takaaminen maataloudelle.

Capia sorvatessa tukikatto tulisi neuvotella sellaiseksi, että sen ulkopuolelle jäisivät ekojärjestelmä, tuotantoon sidotut tuet sekä nuorten viljelijöiden tuet.

Myös kestävä metsänhoito tulisi ehdottomasti saada mukaan komission tulevaan Euroopan vihreään sopimukseen. Suomen erityisosaamista tälläkin saralla tulisi nostaa vielä enemmän esiin Brysselin neuvottelupöydissä.

Aion tehdä tälläkin vaalikaudella kaikkeni, jotta suomalaisen maatalouden, maaseudun, metsäpolitiikan sekä viljelijöiden ääni saadaan kuuluviin EU:n pelikentillä.

Torjuntataistelua on siis edessä, mutta vain ottamalla härkää sarvista me pystymme saavuttamaan suomalaisen maatalouden erityistarpeet huomioivan lopputuloksen. Nähtäväksi jää, miten palapelin palat osuvat kohdilleen.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.09.2019.

Suomen kansallinen etu, Maaseudun Tulevaisuus

17.5.2019

Hiljattain Suomessa on noussut esiin yllättävä maatalouspoliittinen näkemys. Ajatuspaja Libera julkaisi 7.5.2019 Fatim Diarran tekstin, jossa hän esitti 141-tuen lopettamisen olevan Suomen kansallinen intressi.

Siis sen EU:n luvalla Etelä-Suomen alueelle maksettavan kansallisen tuen, jolla on tärkeä rooli suomalaisen ruoantuotannon turvaamisessa. Sikatalouden ja siipikarjan lihan tuotannon kannalta tuki on erittäin tärkeä, myös kasvihuonetuotannolle se on varsin olennainen.

On vaikea ymmärtää näkemystä, jonka mukaan tuki olisi ongelmattomasti lakkautettavissa. Eiväthän Suomen tuotanto-olosuhteet ole muuttuneet ja kotimainen possunliha taistelee edelleen markkinoilla pysyäkseen houkuttelevana vaihtoehtona halvemmille ulkomaisille serkuilleen.

Juuri siksi olen jo useampaan otteeseen taistellut tuen jatkumisen puolesta. Tuoreimmat hyvät uutiset saatiin viime kuussa, kun europarlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi tuen jatkon yhteisen maatalouspolitiikan seuraavalle toimintakaudelle eli vuosille 2021-27. Tämän vaalikauden osalta tarvittava työ on siis tehty.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei ole ollut avain helppoon huomiseen, kuten jokainen maatalouden harjoittaja tietää. En usko ylipäätään kenenkään ajattelevan, että CAP nykymuodossaan olisi ongelmaton paketti.

Siksi olisi toki hienoa, jos maatalouden kannattavuus saataisiin tasolle, joka mahdollistaisi markkinaehtoisen tuotannon ilman monimutkaista tukiviidakkoa. Todellisuus meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme, säädöksillämme ja kaupan keskittymisellämme on kuitenkin toinen.

Joskus maatalouspolitiikan kansallisia tukia moititaan tulonsiirtona verorahoista tuottajien taskuun. Tällainen sormella osoittelu kertoo yksinkertaisesti suomalaisen maatalouden merkityksen ja realiteettien ymmärtämättömyydestä.

Olen itsekin tiukka markkinaehtoisuuden kannattaja taloudenpidossa. On kuitenkin asioita, joiden kohdalla kolikon toinen puoli on painavampi. Ruoantuotannon vertaaminen mihinkään muuhun yritystoimintaan ei minun maailmassani ole kestävää. Siihen on kaksi painavaa syytä.

Ensimmäinen on se, että yhteisen maatalouspolitiikan nopealla alasajolla olisi tuhoisat seuraukset suomalaiselle ruoantuotannolle. Voisi melkein väittää, että viiden vuoden päästä lähikaupasta saisi etsimällä etsiä muuta kotimaista kuin perunaa, kaalia ja lanttua. Kaiken huipuksi se tuontiruoka olisi kotimaisen tarjonnan puuttuessa pian saman hintaista kuin sitä laadukkaampi kotimainen ruoka nyt.

Toinen ja sitäkin suurempi menetys olisi suomalaisen maaseudun katoaminen. Liian moni suomalainen ei enää ymmärrä, miten tärkeä asia maatalous eri muodoissaan Suomelle on. Paljonko maksaa kilo kansallisidentiteettiä?

Toisaalta viime vuosina on tullut myönteistä viestiä siitä, että kiinnostus ja arvostus kotimaista ruokaa kohtaan on kasvussa. Esimerkiksi joidenkin kauppojen käyttöön ottamat lisämerkinnät kotimaista alkuperää oleviin tuotteisiin ovat saaneet kuluttajilta lämpimän vastaanoton. Trendi ei kuitenkaan yksin riitä tasaamaan kannattavuuden laajempia haasteita.

Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia, että tuottajalla on edellytykset harjoittaa elinkeinoaan. Mutta valitettavasti myös päättäjissä on liian paljon heitä, joille suomalaisen maatalouden tulevaisuus tuntuu olevan yhdentekevää.

Tästä syystä haluan jatkossakin olla vaikuttamassa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Se on minulle sydämen asia.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.5.

Suomenmaa: Meppis­tu­di­ossa pohdittiin tuotan­to­e­läinten kaltoin­koh­telua: ”Huolissaan on Euroopan tasolla syytä olla”

13.2.2019

Eu­ro­par­la­men­taa­ri­kko Pet­ri Sar­va­maan (kok., EPP) mukaan komission pitäisi pystyä puuttumaan tiukemmin Eu­roo­pas­sa ta­pah­tu­vaan tuo­tan­to­e­läin­ten kal­toin­koh­te­luun. ”Suomessa ollaan mallioppilaitten joukossa, mutta muualla Euroopassa näin ei välttämättä ole”, Sarvamaa toteaa.

Lue uutinen ›

EU tarjoaa turvatakuun ruokapöydän antimille, Maaseudun tulevaisuus

25.1.2019

Suomalaisten ostoskori on tammikuussa selvästi muuta vuotta terveellisempi. Uuden vuoden lupausten vaikutus heikkenee usein heti helmikuun taitteessa, kuten Helsingin Sanomat hiljattain uutisoi (Minna Pölkki, HS 19.1.). Muutoksia ostoskoriin poimittavien tuotteiden terveellisyyteen on siis luvassa jälleen viikon päästä.

Ostoskorin turvallisuuden kohdalla vastaavaa vaihtelua ei tapahdu. Ei ainakaan EU:ssa.

Asiasta saatiin viime viikolla mustaa valkoisella, kun Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkaisi unionin elintarviketurvallisuusmallia arvioivan raportin. Syynäyksessä olivat sekä mallin rakenne että sen käytännön tasolla tarjoama suoja EU:ssa käytettäville elintarvikkeille.

Raportti tihkuu kiitosta. Sen mukaan EU:n tapa valvoa elintarviketurvallisuutta lepää vakaalla pohjalla.

Tämä ei tietysti yllätä – käytetäänhän malliamme kansainvälisenä vertailukohtana. Maailman terveysjärjestön mukaan Euroopan kansalaisten käyttämien elintarvikkeiden turvallisuus taataan maailman korkeimpiin kuuluvalla varmuustasolla.

Poikkeukselliseen tasoon on päästy asettamalla kunnianhimoisia tavoitteita. Kemikaalien turvallisuus pyritään arvioimaan ennen niiden käyttöä elintarvikeketjussa. Tämä maalaisjärjellä ilmeisen järkevä käytäntö ei ole globaalissa mittakaavassa itsestäänselvyys. Siksi unioni on tarkkana myös EU:hun tuotavien elintarvikkeiden kanssa. Niiden on täytettävä samat korkeat turvallisuusvaatimukset.

Täysin puhtain paperein systeemimme ei tarkkaa arviota läpäissyt.

Punakynä alleviivasi muun muassa elintarvikkeissa, rehuissa, kasveissa ja elävissä eläimissä esiintyviä kemikaaleja koskevan Refit-ohjelman keskeneräisyyttä. Komission vuonna 2020 käyttöön ottaman ohjelman on tarkoitus yksinkertaistaa EU-lainsäädäntöä kansalaisten ja sidosryhmien ehdotusten perusteella.

Lisäksi ohjelma tulee vähentämään sääntelyn kustannuksia ja tukea kasvua sekä työllisyyttä.

Kokonaisuus on kuitenkin kiistatta loistava jo nyt. Vastuunjako komission ja EU:n hajautettujen virastojen kesken toimii. Toisin sanoen yhteistyö eurooppalaisella tasolla on paras tapa taata kodeissamme syötävän ruuan turvallisuus.

Yksi mallin suurimmasta vahvuuksista on sen tapa erottaa tieteellinen riskinarviointi ja riskinhallinta. Jälkimmäinen on laajempi prosessi, jossa vertaillaan teknisen arvion lisäksi käsillä olevia vaihtoehtoja, kuullaan asianomaisia osapuolia ja tarvittaessa valitaan, miten riskin suhteen edetään.

Tämä voi kuulostaa sanaleikiltä. Ruokaturvallisuuden riskeistä puhuttaessa on kuitenkin leikki kaukana. Se nousee selvästi esiin aina kun kuluttajien lautasille on eksynyt jotain sinne kuulumatonta.

Moni muistaa muutaman vuoden takaisen hevosenlihakohun. Tapauksessa oli kyse petoksesta tuotantoketjussa. Sen jälkeen hyväksyimme parlamentin kanssa mietinnön, jossa suositeltiin siirtymistä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa.

Samat lainalaisuudet pätevät elintarviketurvallisuuteen ylipäänsä: resurssit on järkevää keskittää sinne, missä uhka turvallisuusriskistä on suurin. Silloin ongelmiin voidaan puuttua tiukasti. Asiansa hyvin hoitaville jää puolestaan tilaa hengittää.

Suomi on laadukkaan ja puhtaan ruoantuotannon huippuosaaja.

On meidän etumme, että yhteinen päätöksenteko vaatii kaikilta esimerkkimme seuraamista. Siten saunaillan eväät voi syödä turvallisin mielin riippumatta siitä, onko pöydässä kotimaista ruisleipää vai espanjalaisia tapaksia. Myös ensi kuussa.

Julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 25.1.2019.

MEP Sarvamaan hyvät uutiset Brysselistä

4.12.2018

Suomen etu CAP-uudistuksessa turvattava, Maaseudun Tulevaisuus

30.11.2018

Yhteisen maatalouspolitiikan seuraavaa versiota on jännitetty jo pitkään ennen komission kesäkuun alussa antamaa ehdotusta. Kaivatun CAP-uudistuksen suuntaviivat ovat paikoin näyttäneet vievän yhteistä maatalouspolitiikkaa suomalaisten tuottajien kannalta juuri oikeaan suuntaan, mutta heikkojakin avauksia on matkan varrella nähty.

Lopullisista ratkaisuista emme voi olla varmoja ennen kuin uusi monivuotinen rahoituskehys valmistuu. Sitä odotellessa ei kuitenkaan saa pyöritellä peukaloitaan. Parlamentin valiokunnissa työstetään parhaillaan lausuntoja komission kolmiosaiseen CAP-ehdotukseen. Päävastuun kantavan maatalousvaliokunnan lisäksi myös meillä budjettimepeillä on sanamme sanottavana.

Viime viikolla Euroopan tilintarkastustuomiostuin esitteli parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalle näkemyksensä komission CAP-ehdotuksesta. Roolilleen uskollisesti tilintarkastustuomiostuin halusi ylläpitää kaikki vanhat tukitarkastukset myös seuraavassa, muuten virtaviivaisemmassa CAP:ssa.

Osallistuin keskusteluun tietysti itsekin, koska tällaisia tilaisuuksia ajaa kotimaisen maatalouden harjoittajan etua ei sovi jättää käyttämättä. Puolustin kokouksessa komission yritystä karsia CAP:n byrokraattista kuormaa, joka lepää raskaana viljelijän harteilla. Komission ehdotus tähtää tässä kohdin oikeaan suuntaan, puutteistaan huolimatta.

Tilintarkastustuomioistuimen arvio oli sen verran murskaava, että maatalouskomissaari Phil Hogan päätti vastata siihen kirjeellä. Komissaari puolusti talonsa ehdotusta ja alleviivasi sen tärkeitä tavoitteita: yhteisen maatalouspolitiikan viemistä entistä vahvemmin tulokseen perustuville, yksinkertaisille ja läheisyysperiaatteeseen nojaaville raiteille. Viimeisin tarkoittaa päätöksenteon pitämistä mahdollisimman lähellä äänestäjää aina, kun korkeampi taso ei ole aidosti tarpeen.

Komission tavoitteissa on tuttua kaikua parlamentin oma-aloitemietinnöstä, jonka esittelijänä toimin vuonna 2015. Tuolloisen mietintöni vaatimuksena oli nimenomaan selvemmin tuloksiin perustuva, sujuvampi ja yksinkertaisempi CAP, jossa myös tarkastuksia pitää järkeistää. Parlamentin äänestyksissä kanta sai 575 mepin tuen, vastaan äänesti vain vähän yli sata. Kaikupohjaa suomalaisten viljelijöidenkin keskeisille pyynnöille löytyy kyllä.

Maatalouden syvistä riveistä nousevaa viestiä on siis viety eteenpäin määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Isojen pakettien kohdalla tärkeintä on löytää pitkien valmisteluprosessien aikana oikeat hetket tuoda asiansa esiin. Tässä vaaditaan kärsivällisyyttä, tilaisuuksia vaikuttaa kyllä on. Budjettivaliokunnassa äänestimme alle viikko sitten lausunnostamme eli siitä miten muuttaisimme komission asetusehdotuksia. Käsittelyssä olivat asetukset CAP-uudistuksen mukaan tuomista kansallisista strategioista ja CAP:n rahoituksesta, valvonnasta ja seurannasta.

Suomen kaltaisen eurooppalaisittain omalaatuisen maatalousmaan on oltava erityisen tarkka siitä, että yhteiset ratkaisut huomioivat pohjoisen sijaintimme ja maatalouden rakenteemme asettamat edellytykset. Muuten ei Suomessa kohta voi enää kannattavaa viljelyä harjoittaa. Tämä on Suomen edunvalvonnan tärkein tehtävä EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta päätettäessä.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 30.11.2018

MEP Sarvamaan videotervehdys maataloustuottajille

8.11.2018

Maatalouden loputon budjettitaisto, Maaseudun Tulevaisuus

5.10.2018

Äänestimme viime viikolla Euroopan parlamentin budjettivaliokunnassa kannastamme vuoden 2019 EU-budjetiksi. Parlamentti saa jälleen kerran taistella jäsenmaiden vaatimia leikkauksia vastaan. Maatalouspolitiikkaan kohdistetut budjettipaineet ovat karua luettavaa, mutta me yritämme pitää viimeiseen asti viljelijöiden puolta.

Jäsenmaat tekivät komission ehdottamiin lukuihin kohtuuttomia leikkausehdotuksia, satojen miljoonien eurojen edestä. Onneksemme budjettivaliokunta hyväksyi esitykseni maatalousleikkausten kumoamisesta. Tätä ajatusta tukemassa oli myös parlamentin maatalousvaliokunta.

Erityisen iloinen olen myös siitä, että valiokunta hyväksyi ehdottamani 20 miljoonan euron korotuksen maaseudun kehittämisrahastoon. Lisäraha on pieni, mutta olennaisinta olikin torjua leikkaukset. Tavoitteeni on kohdistaa ylimääräiset miljoonat maaseudun kestävään kehitykseen sekä ilmastoystävällisemmän ja rakenteellisesti tasapainoisemman maatalousalan edistämiseen Euroopassa.

Tarkoitus on suosia budjettilinjoja, joista on hyötyä erityisesti syrjäiselle ja ilmastollisesti haastavalle kotimaallemme, jossa osaaminen on huippuluokkaa. Maa- ja metsätalouteen tehtävät yksityiset investoinnit ovat kiven alla, joten julkinen tuki innovointiin paremman huomisen puolesta on ensiarvoisen tärkeää. Maatalousalan kestävämmän elinkeinorakenteen ja paremman kannattavuuden edistäminen vaatii panostusta.

Budjettiin hankkimani lisärahoitus on melko pieni, mutta keskeistä olikin leikkausvaatimusten torjuminen. Budjettivaliokunnassa parlamentin konservatiivisiipi yrittikin saada kyseiseen budjettilinjaan leikkauksia. Ilman korotusesitystäni potin pienennys olisi siis saattanut olla väistämättä edessä. Varmistaakseni laajemman tuen budjettilisälle sovin parlamentin pääneuvottelijan, italialaisen Daniele Viottin kanssa jo etukäteen, että hän tukisi esitystäni. Diili kantoi loppuun asti.

Seuraavaksi haemme valiokunnan budjettikannalle koko parlamentin tuen. Nämä äänestykset sujuvat yleensä ongelmitta – parlamentti todennäköisesti tukee valiokunnan kantaa lähes sellaisenaan. Marraskuussa vielä väännämme lopullisesta kompromissista EU-jäsenmaiden neuvoston kanssa. Silloin ovat neuvottelutaidot tarpeen, jäsenmaat kun eivät hevillä kukkaroidensa nyörejä raota.

Neuvotteluissa on ennenkin onnistuttu, joten lähden tänäkin vuonna neuvotteluihin luottavaisin mielin vaatimaan maanviljelijöille kohtuullista osuuttaan yhteisestä potista. Voittoja ei voi taata, mutta parhaani teen niiden saavuttamiseksi.

Budjettitaisto ei luonnollisestikaan pääty tämän syksyn vääntöihin. Näiden samojen asetelmien tiimoilta jatketaan jälleen seuraavanakin vuonna. Ja sitä seuraavana. Ja niin edelleen.

Lähiaikojen tiukimmaksi taistoksi muodostunee kuitenkin EU:n monivuotinen rahoituskehys ja siihen liittyvät maatalousbudjetit. Monivuotinen rahoituskehys, eli MFF on keskeinen poliittinen työkalu, joka määrittää EU-budjetin eri politiikkalinjojen painopisteet ja maksimilukemat vuoden 2020 jälkeisille seitsemälle vuodelle.

Työstämme nyt parlamentissa kantaamme MFF:ään. Jäsenmaat neuvottelevat kehyksen kasaan keskenään, mutta parlamentti saa sanoa viimeisen sanan sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Ensi vuonna Brysselissä käydään vielä tiukkaa vääntöä lopullisista luvuista, eikä pakettia todennäköisesti saada kasaan ennen kevään vaaleja. Näissä kuvioissa on siis kova tarve osaaville ja kokeneille neuvottelijoille vielä seuraavallakin vaalikaudella.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 5.10.2018.

Luonnonvoimien armoilla kaikki tuki tarpeen, Maaseudun Tulevaisuus

7.9.2018

Kuivuus sai aikaan rumaa jälkeä kuluneen kesän aikana, kun Eurooppaa riivanneet ennätyshelteet ja sateettomuus tekivät tuhojaan aina pohjoisilla leveyspiireillä asti. Luonnonvarakeskus LUKE arvioi Suomen viljasadon jäävän poikkeuksellisen vajaaksi, pahimmillaan jopa pienimmäksi yli 30 vuoteen.

Viljasadon heikko tulos pahentaa viljelijöiden jo ennestään huonoa taloudellista tilaa. Vaikka heikko saatavuus nostaa hintaa, ei nousu riitä tasaamaan menetyksiä ruokaketjussa, varsinkaan tuottajan osalta. Hinnannousu rokottaa ikävästi myös kotieläintiloja, joilla rehun tarve on yhtä suuri kuin hyvinäkin satovuosina.

Suomessa hallituksen budjettiriihi toi tervetulleita uutisia viljelijöille. Kannattavuusongelmiin kohdistettavia tukia luvattiin jakaa tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä lähes 90 miljoonan euron edestä. Julkinen tuki onkin ensiarvoisen tärkeää vaikeina aikoina.

EU:ssakaan ei olla suljettu silmiä viljelijöiden ahdingolta. Euroopan komissio nosti viime viikolla pöydälle oman kädenojennuksensa. Komission esittelemällä täydentävällä paketilla voidaan tuoda joustoa viherryttämissääntöjen soveltamiseen ja siten helpottaa erityisesti kotieläinten rehunsaantia.

Komissio antoi myös siunauksensa korotetuille ennakkomaksuille jäsenmaissa. Suomessa Maaseutuvirasto onkin luvannut tilittää jo loka–marraskuussa ennakoitua suuremman osuuden luonnonhaitta-, ympäristö- ja luomukasvintuotantokorvauksista. Kassavirran paranemista ei siis tarvitse odotella joulukuulle asti.

Hieman huonompia uutisia saatiin EU:n neuvostosta, jossa jäsenmaat olivat jälleen jokseenkin ahdasmielisiä rakentaessaan EU:n budjettia ensi vuodelle. Maataloustukien osalta vuodelle 2019 neuvosto esitti komission ehdottamiin lukuihin leikkauksia satojen miljoonien eurojen edestä.

Tämä on järjetöntä, erityisesti kun tuelle olisi akuutti tarve. EU:lla on ollut jo nykyisellään vaikeuksia vastata kriisien aiheuttamaan hätään kriisirahastojen pienuuden vuoksi. Kesän kuivuus osoitti jälleen, ettei tarjolla ole paljoa sympatiaa enempää, kun tarvitsijoita olisi enemmän kuin riittävästi.

EU:n ensi vuoden budjettia käsitellään vielä Euroopan parlamentin budjettivaliokunnassa. Ehdotin parlamentissa neuvoston tukileikkauksien kumoamista, ja vielä päälle 140 miljoonan euron lisäyksiä maatalousbudjettiin. Pyrin nyt taistelemaan reilut korotukset erityisesti kriisivarautumiseen sekä maa- ja metsätalouden innovaatioiden tukemiseen.

Maatalouden kannattavuus on ongelma, johon tarvitaan pitkäjänteisiä panostuksia. Hienointahan toki olisi, jos järjestelmä toimisi omavaraisesti, eikä edes luonnonvoimien yllättäessä tarvitsisi poiketa veronmaksajan kukkarolle. Todellisuus ei kuitenkaan ole niin ruusuista.

Koska kotimaisen tuotannon jatkuvuus on turvattava, maatalouden kriiseissä on väkisinkin nojattava yhteiskunnan tukeen. Huono vuosi saattaa helposti ajaa viljelijän konkurssiin, kansainvälinen kilpailu kun ei anna armoa Suomen olosuhteille, eikä ruokaketjun hinnoittelussa löydy juurikaan joustovaraa – keskittynyt vähittäiskauppa pitää huolen katteiden valumisesta muiden kuin tuottajien laariin.

Viljelijöitämme ei saa jättää oman onnensa nojaan. Kriisinsietokyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi tarvitaan edelleen panostusta yhteisistä varoista ja enemmän joustoa ruokaketjun muilta toimijoilta. Suosikaamme ja tukekaamme siis kotimaista tuotantoa, hyvillä mielin ja hymyssä suin.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 7.9.2018

MFF tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia maataloudelle, Maaseudun Tulevaisuus

18.5.2018

EU:n tuleva monivuotinen rahoituskehys, tuttavallisemmin MFF, määrittää unionin budjettipainotukset vuosille 2021-2027. Euroopan komissio julkaisi toukokuun alussa pitkään odotetun ehdotuksensa kehyksen rakenteeksi ja budjettilinjojen suuruudeksi.

Komission aloite jätti toiset politiikanalat hykertelemään tyytyväisinä ja toiset valittelemaan katkerina. Maatalous jäi valitettavasti jälkimmäisten kelkkaan, kun Brexitin synnyttämää aukkoa ei pystytty CAP:n osalta paikkaamaan.

Tiukkoja säästöpaineita osattiin odottaa, komission ehdotus ei sinänsä yllätä – CAP:n kokonaispotti vähenee ja rakenne mukautetaan uudistettujen prioriteettien ympärille. Jäsenmaiden vastuu kasvaa maaseudun kehittämisessä ja ympäristövaatimukset ehdollistavat yhä vahvemmin suoria tukia.

CAP:n rahoitusta leikattaisiin komission laskutavan mukaan noin 5 prosenttia. Inflaation vertailutavasta on kuitenkin eriäviä näkemyksiä ja pahimmissa arvioissa todellinen vaikutus suorille tuille olisi yli 10 prosentin luokkaa ja maaseudun kehittämiselle jopa tuplasti.

Viljelijät odottivat enemmän budjettiesitykseltä, maatalouden kannattavuus kun ei ole ollut viime vuosina parhaimmillaan. Brittien budjettiaukko ja uudet turvallisuushaasteet vievät kuitenkin omat osuutensa maataloudelta eikä rahaa ole entiseen tapaan jaossa.

Siitä miten leikkaukset näkyvät viljelijän arjessa tullaan vielä vääntämään antaumuksellisesti. Vahva ja vakaa maatalouspolitiikka on yhä saavutettavissa, kunhan jäsenmaat tekevät osansa tukien jatkuvuuden takaamiseksi.

MFF-ehdotus tarjoaa myös mahdollisuuksia: maatalouden, ruoantuotannon ja biotalouden tutkimukseen varataan tulevalle kaudelle 10 miljardia euroa. Suomi hyötyy tutkimusrahan lisäämisestä, mutta rahoituksen haaliminen vaatii aktiivista vaikuttamista yritysten ja yhteisöjen toimesta.

CAP-uudistus ei tuo kohennusta sellaisenaan maksettaviin tulonsiirtoihin viljelijöille, se on varmaa. Suomen suorat tuet rahoituskauden aikana pienenisivät komission arvioiden mukaan noin 3 prosenttia. Maaseudun kehittämisen rahoitus laskisi vielä enemmän.

Jäsenmaiden vastuu kasvaisi toisen pilarin rahoitusosuuksissa, jossa EU-tuet kulkevat jo nykyisellään käsi kädessä kansallisten tukien kanssa. Kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuuden ja maaseudun elinvoiman turvaamiseksi kansallisia tukijärjestelmiä on siis vahvistettava.

Suorien tukien leikkaukset näkyvät enemmän suurilla kuin pienillä tiloilla — komissio kaavailee 60 000 euron tukikattoa. Nykyisellään 80 prosenttia tuista menee 20 prosentille viljelijöistä. Suomessakin tilakoot ovat kasvaneet, mutta reilummalle jaolle on varmasti kysyntää.

Leikkausten vaikutusten minimoimiseksi on varmistettava, ettei viljelijöitä rasiteta turhalla byrokratialla, liian tiukoilla vaatimuksilla tai kohtuuttomilla rangaistuksilla. Lopputulos ei ole oikeudenmukainen, jos samalla leikataan keskeisiä osia tulorakenteista. Sääntöjä ja tarkastuksia on yksinkertaistettava.

Saamme touko-kesäkuun vaihteessa komissiolta tarkemmat lainsäädäntöehdotukset, jotka antavat enemmän näkemystä siitä, miten budjettilinjat käytännössä toteutetaan. Tukien ehdoissa on puskettava Suomen vahvuudet eturiviin ja korostettava haastavien olosuhteidemme taakkaa.

Suomalaiset tilat eivät saa joutua pahimpien leikkurien kurimukseen. Tulen tekemään kaikkeni, jotta maatalouspolitiikka palvelisi jatkossakin pohjoisissa ilmasto-olosuhteissa ja korkeiden tuotantokustannusten varjossa toimivia sinnikkäitä ruoantuottajiamme.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.5.2018.

Maaseudun Tulevaisuus: Mepit haluavat sallia lampaanlihan tilateurastuksen ja suoramyynnin – EU-komissiolle kirjallinen kysymys

24.4.2018

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) on lähettänyt kuuden muun suomalaismepin kanssa  Euroopan komissiolle lampaiden tilateurastusta ja suoramyyntiä kuluttajille koskevan kirjallisen kysymyksen. ”Pienten lammastilojen on taloudellisesti mahdotonta rakentaa nykymääräysten mukaisia pienteurastamoja. Tästä johtuen pieniäkin lammasmääriä joudutaan monin paikoin kuljettamaan teurastamoihin jopa satojen kilometrien päähän eläinten hyvinvoinnin kustannuksella”, kirjallisessa kysymyksessä todetaan.

Lue uutinen  ›