Saimaalta Brysseliin, Uusi Saimaa

1.5.2019

Euroopan parlamentti on uskomaton vaikuttamisen paikka. Europarlamentaarikko eli kansan suussa ”meppi” voi oikeisiin pöytiin päästyään kirjoittaa suoraan lakia, joka vaikuttaa satojen miljoonien eurooppalaisten elämään. Kyllä, myös jokaisen suomalaisen elämään. Tämä on asia, joka pitäisi saattaa kaikkien suomalaisten tietoon. Jos tieto löytäisi perille, uskon että EU-vaalien surkea äänestysaktiivisuus ponnahtaisi kertaheitolla huomattavasti korkeammalle.

Yksikään meppi ei tietenkään saa yksin mitään aikaan. Jutun ydin piileekin siinä, miten yksittäiset mepit pääsevät edustamaan joko omaa poliittista ryhmää tai koko EU-parlamenttia neuvotteluissa, joissa päätetään lain lopullisesta tekstistä. Näitä neuvottelijan eli EU-kielellä raportöörin tehtäviä parlamentissa pitää hakea ja niihin pitää päästä. Suomalaiset euroedustajat ovat nyt päättyvällä viiden vuoden kaudella onnistuneet kautta linjan tässä tavoitteessa erinomaisesti.

Usein kuulee kysyttävän, miten suomalaiset muka voivat vaikuttaa juuri mitenkään. Onhan parlamentin 751 edustajasta vain 13 suomalaisia. Vastaus piilee juuri siinä, millaisiin tehtäviin mepit sijoittuvat ja miten he pääsevät neuvottelutehtäviin. Raportööriksi pääsevä meppi laatii parlamentin oman version komission esityksestä ja johtaa mietintönsä läpivientiä parlamentin valiokunnissa ja täysistunnon äänestyksissä. EU:n lainsäädäntöjärjestyksessä parlamentti on nykyään tasaveroinen jäsenvaltioiden muodostaman neuvoston kanssa, joten parlamentin lopullisella kannalla on suuri merkitys lopullisessa päätöksessä.

Itse olen laatinut tällä parlamenttikaudella yli 40 mietintöä, suomalaisedustajista eniten. Lisäksi olen budjettivaliokunnan 1. varapuheenjohtajana johtanut valiokunnan työskentelyä kymmenissä kokouksissa. Olen myös ollut parlamentin suppeassa tiimissä neuvottelemassa koko unionin budjetista nyt viitenä vuotena peräkkäin. Nämä tehtävät ovat antaneet suuren määrän kokemusta EU:n päätöksenteosta.

Mutta näitä tehtäviä ei jaksaisi ilman perheen valtavaa tukea ja juuria, jotka ovat tiukasti suomalaisessa maaperässä. Minulle tärkein henkireikä on Heinäveden reitti, jonka varrella olen pulikoinut Kermajärvessä ja käynyt jätskillä Karvion kanavalla ja Kermankoskella niin pienestä pitäen, että en mitään muuta muistakaan. Kesäisin vapaa-aika kuluu leppoisasti mökillä Kermajärven rannalla.

En häpeä tippaakaan tunnustaa, että olen herännyt toimimaan aktiivisesti kaivoskysymyksissä juuri tästä syystä: Heinäveden Aitolammen kaivoshanke osuu liian lähelle sitä luontoa, josta olen itse ammentanut koko ikäni. Kaivoshankkeessa on nyt meneillään aikalisä, mutta ei pidä kuvitella, että taistelu olisi loppunut. Se jatkuu ja sitä jatketaan. Kaivosta ei saa Natura-veden rantaan perustaa.

Onneksi pääsen pian itsekin mökille. Sen puhtaan järven rantaan.

Julkaistu Uudessa Saimaassa 1.5.2019

Kaivoslaki rikkoo EU:n periaatteita, Warkauden Lehti

30.4.2019

Kaustisilta kuului ikäviä uutisia, kun Syväjärvelle suunniteltu avolouhos sai vuoden alussa ympäristöluvan huolimatta hankkeen ilmiselvistä riskeistä alueen vesistöille, rauhoitetuille viitasammakoille ja viereiselle Vionnevan Natura-suojelualueelle. Vastaavia esimerkkejä räikeästä välinpitämättömyydestä kaivosten lupia myönnettäessä löytyy ympäri Suomea. Syynä tähän on löperö kaivoslaki, joka sallii kaivosyritysten tuhoisan käytöksen.

Kansalaisaktivismin ja mediahuomion myötä kaivoslain herättämä pöyristys ja paine sen uudistamiseksi ovat kasvaneet. Hallituksen vastaus kansalaisten huoleen viime kuussa oli kuitenkin kuin isku vasten kasvoja. Lakiin hyväksyttiin muutoksia, joilla helpotetaan kaivosyhtiöiden asemaa edelleen, sen sijaan että lisättäisiin näiden vastuuta ympäristövaikutuksista.

Suomen venkoilua kaivoslain uudistamisessa on vaikea ymmärtää myös siksi, että se on ristiriidassa EU:n luonnonsuojeluperiaatteiden kanssa. Suomi on jo saanut Euroopan komissiolta huutia näiden direktiivien huolimattomasta toimeenpanosta.

EU:n ympäristönsuojelulakien pohjalta on perustettu Natura-alueita, jotka suojelevat tiettyjä lajeja ja luontotyyppejä. Niitä on myös monien kaivostemme läheisyydessä. Natura-alueiden suhteen on selkeät säännöt ja matala kynnys kaivoslupien hylkäämiselle: täytyy olla täysi ennakkovarmuus siitä, ettei hankkeella ole mitään haitallisia vaikutuksia luontoon.

Pykälä tuntuu kuitenkin suomalaisilta viranomaisilta unohtuneen. Esimerkiksi Kermajärven Natura-alueen luontoa uhkaava Aitolammen kaivos joutui lykkäämään hankettaan ja tekemään lisää ympäristöselvityksiä vasta kansalaisten noustua äänekkäästi sitä vastustamaan.

Ongelmana on, että ympäristöarvioinnin tuottaa kaivosyritys itse, eikä luvan myöntävällä viranomaisella ole resursseja tietojen tarkistamiseen. On uskomattoman naiivia, että luotamme voittoa tavoittelevien kaivostoimijoiden tekevän puolueettomia raportteja, jos niille annetaan vapaat kädet. Esimerkiksi Muonionjokeen jätevesiensä laskemista suunnittelevan Hannukainen Mining Oy:n oman arvion mukaan hankkeen vaikutukset ovat ”häviävän pieniä”, vaikka asiantuntijatahojen mukaan ne riittäisivät vaarantamaan vesistön lohikalat.

Myös kehnon ennaltaehkäisyn seurauksena syntyvien ympäristövahinkojen jälkipyykkiin ollaan varauduttu huonosti. EU velvoittaa jäsenmaansa luomaan rahoitusmekanismeja tuhojen torjumiseksi. Suomi ei tätä velvoitetta kuitenkaan ole toteuttanut. Seurauksena on ollut Hituran nikkelikaivoksen kaltaisia tapauksia, joissa tuhojen korjaamisesta koituvat miljoonien laskut jäävät lopulta veronmaksajien maksettavaksi, kun kaivoksen konkurssipesästä loppuvat rahat kesken.

Suomen kaivoslaki täytyy päivittää vastaamaan muualla Euroopassa jo noudatettavia periaatteita.

Julkaistu Warkauden Lehdessä 30.4.2019

Kaivos Heinävedelle – RIP Saimaa, IL-blogi

12.7.2018

Talvivaaran otsikot ovat hädin tuskin häipyneet lööppitelineistä, kun seuraava kaivosvirhe on jo hiljaa tekeillä: Beowulf Mining omistaa Heinävedellä suomugrafiittiesiintymän ja Beowulf Miningin omistama Fennoscandian Resources -niminen yritys hakee kaivoslupaa Heinävedelle vielä tänä vuonna.

Ja mitä yhdestä kaivoksesta Heinäveden metsissä? Sitä vaan, että kaivoksen sijainnista Aitolammelta on vajaa kaksi kilometriä Varisveteen. Ja siitä rannalta muutama kilometri Karvion kanavalle. Karvion kanavasta vesi laskee 85 km2 suuruiseen Kermajärveen, joka on monin osin Natura-aluetta.

Edelleen vedet laskevat ainutlaatuista Heinäveden reittiä pitkin, kanavien läpi, suoraan Saimaaseen. Ja siellähän asustelevat ne maailman ainoat Saimaan norpat.

Samaan aikaan toisessa päässä Saimaata Saimaan Geopark halutaan virallisesti osaksi Unescon Global Geopark -verkostoa. Geologia on luontomatkailun nouseva trendi ja geoparkit ovat kansainvälisesti erittäin suosittuja matkailun toimintamalleja. Geoparkien tavoitteena on alueiden kestävä taloudellinen kehittäminen geoturismin avulla. Matkailullisen vetovoiman näkökulmasta geopark-alueet ovat rinnastettavissa kansallispuistoihin ja Unescon maailmanperintökohteisiin, kertoo Saimaa Geopark -sivusto. Maailman matkailun trendit ovat muutenkin Suomen luonnolle suosiollisessa asennossa: matkailijat hamuavat rauhaa ja luontoelämyksiä.

Heinäveden kaivoshanke sai brittiläisen kaivosyrityksen Beowulf Miningin osakkeen rakettimaiseen nousuun pörssissä huhtikuussa. Mutta koska Heinävedeltä vedet valuvat suoraan Saimaahan, pitää seuraavaksi olla rakettimaisen kansalaisvaikuttamisen vuoro.

Ympäristönsuojelulain mukaan kaivostoiminta ja malmin tai mineraalin rikastaminen vaativat aina ympäristöluvan. Lupamääräyksiä annettaessa otettaan huomioon alueen ominaisuudet ja toiminnan vaikutus ympäristöön – kaikista vaiheista on järjestettävä kunnollinen tiedottaminen.

Saimaata ei saa vaarantaa. Wall Street Journal listasi Saimaan maailman viiden kauneimman järven joukkoon ja saman havainnon ovat tehneet lukuisat kansainväliset toimijat sekä matkailijat.

Kaivosinsinöörit tietävät mitä tekevät. En halua kyseenalaistaa heidän osaamistaan. Mutta brittiläisen kaivosyhtiön kiinnostuksesta, halusta ja ennen kaikkea sijoittajien kärsivällisyydestä tehdä kaikki voitava luonnon turvaamiseksi en ole yhtään niin vakuuttunut.

En myöskään usko kaivoshankkeen kestävään taloudelliseen ja alueelle työllisyyttä luovaan vaikutukseen. Tämän kaltainen toiminta kun on nykyään hyvin pitkälle automatisoitua.

Eli haluaako Suomi todellakin olla monikansallisten kaivosyhtiöiden siirtomaa? Saimaan ja avokaivoksen yhteinen taru olkoon lyhyt ja vähäluminen. Vähän kuin se Ruokolahden leijona, jota voi enää hymähtäen muistella.

Julkaistu IL-blogissa 12.7.2018.