Metsien merkitys on ymmärrettävä EU:ssakin, Maaseudun Tulevaisuus

20.3.2020

Me suomalaiset elämme metsistä, ja metsillä on suuri rooli kulttuurihistoriamme ja identiteettimme rakentumisessa. Metsäteollisuus on maamme kolmanneksi suurin teollisuudenala, ja sen osuus koko Suomen tavaraviennistä on 20 prosenttia.

Metsäpolitiikka kuuluu jokaisen EU-jäsenmaan kansallisen toimivallan piiriin. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mitä EU-tasolla metsistä päätetään muilla aloilla, kuten energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa, koska niillä on myös suoria käytännön vaikutuksia metsien käyttöön ja hoitoon Suomessa.

Euroopan komissio julkaisee uuden EU:n metsästrategian loppuvuodesta 2020. Myös Euroopan parlamentti muodostaa kantansa strategiaan, jonka valmistelussa saan kunnian toimia parlamentin pääneuvottelijana.

Luonnosraportti on nyt valmis, ja neuvottelut sen lopullisesta muodosta käydään tulevan kevään aikana.

Painotan raportissani kestävän metsänhoidon, metsien monikäytön ja biotalouden tärkeää roolia aikana, jolloin metsätaloudella on suuri merkitys ilmastonmuutoksen vastaisessa taistossa ja fossiilivapaaseen yhteiskuntaan siirryttäessä.

Metsien taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tulisi huomioida kokonaisvaltaisesti.

EU:n uuden metsästrategian tulisi ottaa huomioon tutkimukseen ja innovaatioihin investoimisen tärkeys, sektorin luomat työpaikat sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Puupohjaisten materiaalien luomat mahdollisuudet tulisi nostaa esiin fossiilisten vaihtoehtojen korvaajina niin pakkauksissa kuin tekstiili-, kemikaali- ja rakennusteollisuudessakin.

Suomessa tiedetään, millaisia mahdollisuuksia biotalous tarjoaa ja miten tärkeää on kestävä ja aktiivinen metsänhoito. Lisäksi Suomen metsäteollisuus pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Miksi metsät sitten aiheuttavat hampaiden kiristystä EU-areenoilla?

Metsiin kohdistuu paljon odotuksia ja paineita komission vihreän kehityksen ohjelman takia.

On selvää, että metsillä ja biotaloudella on olennainen rooli komission Green Dealin asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. On kuitenkin hämärän peitossa, ymmärretäänkö tämä EU-tasolla todella. Esimerkiksi viime viikolla julkaistussa komission teollisuusstrategiassa biotalouden rooli jää lähes olemattomaksi.

Suomen metsätalouden intressien kannalta tämä on vasta alkusoittoa. Komission esitykset ilmastolaista, kiertotalouden toimintasuunnitelmasta ja ensi viikolla julkaistavasta EU:n monimuotoisuusstrategiasta vaikuttavat myös osaltaan Suomen metsiin.

Lisäksi kestävän rahoituksen strategia, uusiutuvan energian direktiivi sekä Suomen kannalta erityisen tärkeä lulucf-asetus avataan uudelleen.

Usein myös unohdetaan, että vastuuta muiden sektoreiden päästöjen kompensoimisesta ei voida sysätä metsäsektorille. Lisäksi ilmastokeskustelussa emme voi keskittyä ainoastaan hiilinieluihin, vaan kokonaisuuteen kuuluvat myös hiiltä varastoivat tuotteet, hiilivuodon estäminen sekä fossiilisten vaihtoehtojen korvaaminen puupohjaisilla materiaaleilla.

Jatkuvat muutokset EU:n sääntely-ympäristössä eivät myöskään helpota investointien jatkuvuutta. Yrityksille tarvitaan näkyvyyttä ja vakautta.

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että EU:n uudesta metsästrategiasta tulee tasapainoinen ja metsien koko arvoketjun huomioiva kokonaisuus. Sillä tulisi myös olla ohjausvaikutus muun EU-politiikan metsiin vaikuttaviin kirjauksiin.

Meidän täytyy taata elinvoimaisen metsäsektorin, työpaikkojen, metsien monimuotoisuuden sekä ihmisten hyvinvoinnin jatkuvuus tulevaisuudessakin.

Saimaalta Brysseliin, Uusi Saimaa

1.5.2019

Euroopan parlamentti on uskomaton vaikuttamisen paikka. Europarlamentaarikko eli kansan suussa ”meppi” voi oikeisiin pöytiin päästyään kirjoittaa suoraan lakia, joka vaikuttaa satojen miljoonien eurooppalaisten elämään. Kyllä, myös jokaisen suomalaisen elämään. Tämä on asia, joka pitäisi saattaa kaikkien suomalaisten tietoon. Jos tieto löytäisi perille, uskon että EU-vaalien surkea äänestysaktiivisuus ponnahtaisi kertaheitolla huomattavasti korkeammalle.

Yksikään meppi ei tietenkään saa yksin mitään aikaan. Jutun ydin piileekin siinä, miten yksittäiset mepit pääsevät edustamaan joko omaa poliittista ryhmää tai koko EU-parlamenttia neuvotteluissa, joissa päätetään lain lopullisesta tekstistä. Näitä neuvottelijan eli EU-kielellä raportöörin tehtäviä parlamentissa pitää hakea ja niihin pitää päästä. Suomalaiset euroedustajat ovat nyt päättyvällä viiden vuoden kaudella onnistuneet kautta linjan tässä tavoitteessa erinomaisesti.

Usein kuulee kysyttävän, miten suomalaiset muka voivat vaikuttaa juuri mitenkään. Onhan parlamentin 751 edustajasta vain 13 suomalaisia. Vastaus piilee juuri siinä, millaisiin tehtäviin mepit sijoittuvat ja miten he pääsevät neuvottelutehtäviin. Raportööriksi pääsevä meppi laatii parlamentin oman version komission esityksestä ja johtaa mietintönsä läpivientiä parlamentin valiokunnissa ja täysistunnon äänestyksissä. EU:n lainsäädäntöjärjestyksessä parlamentti on nykyään tasaveroinen jäsenvaltioiden muodostaman neuvoston kanssa, joten parlamentin lopullisella kannalla on suuri merkitys lopullisessa päätöksessä.

Itse olen laatinut tällä parlamenttikaudella yli 40 mietintöä, suomalaisedustajista eniten. Lisäksi olen budjettivaliokunnan 1. varapuheenjohtajana johtanut valiokunnan työskentelyä kymmenissä kokouksissa. Olen myös ollut parlamentin suppeassa tiimissä neuvottelemassa koko unionin budjetista nyt viitenä vuotena peräkkäin. Nämä tehtävät ovat antaneet suuren määrän kokemusta EU:n päätöksenteosta.

Mutta näitä tehtäviä ei jaksaisi ilman perheen valtavaa tukea ja juuria, jotka ovat tiukasti suomalaisessa maaperässä. Minulle tärkein henkireikä on Heinäveden reitti, jonka varrella olen pulikoinut Kermajärvessä ja käynyt jätskillä Karvion kanavalla ja Kermankoskella niin pienestä pitäen, että en mitään muuta muistakaan. Kesäisin vapaa-aika kuluu leppoisasti mökillä Kermajärven rannalla.

En häpeä tippaakaan tunnustaa, että olen herännyt toimimaan aktiivisesti kaivoskysymyksissä juuri tästä syystä: Heinäveden Aitolammen kaivoshanke osuu liian lähelle sitä luontoa, josta olen itse ammentanut koko ikäni. Kaivoshankkeessa on nyt meneillään aikalisä, mutta ei pidä kuvitella, että taistelu olisi loppunut. Se jatkuu ja sitä jatketaan. Kaivosta ei saa Natura-veden rantaan perustaa.

Onneksi pääsen pian itsekin mökille. Sen puhtaan järven rantaan.

Julkaistu Uudessa Saimaassa 1.5.2019

Kaivoslaki rikkoo EU:n periaatteita, Warkauden Lehti

30.4.2019

Kaustisilta kuului ikäviä uutisia, kun Syväjärvelle suunniteltu avolouhos sai vuoden alussa ympäristöluvan huolimatta hankkeen ilmiselvistä riskeistä alueen vesistöille, rauhoitetuille viitasammakoille ja viereiselle Vionnevan Natura-suojelualueelle. Vastaavia esimerkkejä räikeästä välinpitämättömyydestä kaivosten lupia myönnettäessä löytyy ympäri Suomea. Syynä tähän on löperö kaivoslaki, joka sallii kaivosyritysten tuhoisan käytöksen.

Kansalaisaktivismin ja mediahuomion myötä kaivoslain herättämä pöyristys ja paine sen uudistamiseksi ovat kasvaneet. Hallituksen vastaus kansalaisten huoleen viime kuussa oli kuitenkin kuin isku vasten kasvoja. Lakiin hyväksyttiin muutoksia, joilla helpotetaan kaivosyhtiöiden asemaa edelleen, sen sijaan että lisättäisiin näiden vastuuta ympäristövaikutuksista.

Suomen venkoilua kaivoslain uudistamisessa on vaikea ymmärtää myös siksi, että se on ristiriidassa EU:n luonnonsuojeluperiaatteiden kanssa. Suomi on jo saanut Euroopan komissiolta huutia näiden direktiivien huolimattomasta toimeenpanosta.

EU:n ympäristönsuojelulakien pohjalta on perustettu Natura-alueita, jotka suojelevat tiettyjä lajeja ja luontotyyppejä. Niitä on myös monien kaivostemme läheisyydessä. Natura-alueiden suhteen on selkeät säännöt ja matala kynnys kaivoslupien hylkäämiselle: täytyy olla täysi ennakkovarmuus siitä, ettei hankkeella ole mitään haitallisia vaikutuksia luontoon.

Pykälä tuntuu kuitenkin suomalaisilta viranomaisilta unohtuneen. Esimerkiksi Kermajärven Natura-alueen luontoa uhkaava Aitolammen kaivos joutui lykkäämään hankettaan ja tekemään lisää ympäristöselvityksiä vasta kansalaisten noustua äänekkäästi sitä vastustamaan.

Ongelmana on, että ympäristöarvioinnin tuottaa kaivosyritys itse, eikä luvan myöntävällä viranomaisella ole resursseja tietojen tarkistamiseen. On uskomattoman naiivia, että luotamme voittoa tavoittelevien kaivostoimijoiden tekevän puolueettomia raportteja, jos niille annetaan vapaat kädet. Esimerkiksi Muonionjokeen jätevesiensä laskemista suunnittelevan Hannukainen Mining Oy:n oman arvion mukaan hankkeen vaikutukset ovat ”häviävän pieniä”, vaikka asiantuntijatahojen mukaan ne riittäisivät vaarantamaan vesistön lohikalat.

Myös kehnon ennaltaehkäisyn seurauksena syntyvien ympäristövahinkojen jälkipyykkiin ollaan varauduttu huonosti. EU velvoittaa jäsenmaansa luomaan rahoitusmekanismeja tuhojen torjumiseksi. Suomi ei tätä velvoitetta kuitenkaan ole toteuttanut. Seurauksena on ollut Hituran nikkelikaivoksen kaltaisia tapauksia, joissa tuhojen korjaamisesta koituvat miljoonien laskut jäävät lopulta veronmaksajien maksettavaksi, kun kaivoksen konkurssipesästä loppuvat rahat kesken.

Suomen kaivoslaki täytyy päivittää vastaamaan muualla Euroopassa jo noudatettavia periaatteita.

Julkaistu Warkauden Lehdessä 30.4.2019

Suomen on säilytettävä tolkku akkumineraalijahdissa, Maaseudun Tulevaisuus

22.3.2019

Suomeen on rantautunut maailmalta uusi kultakuume. Sama toiveikas kiilto silmissä, jonka innoittamina lähdettiin aikoinaan kultamaille, puhutaan nyt oman maaperän kaivoslouhinnasta. Kansakuntamme on lähtenyt mineraalijahtiin, toiveissa valoisampi tulevaisuus koboltin, litiumin ja suomugrafiitin siivittämänä.

Kasvaneen kysynnän vuoksi näiden mineraalien hinnat ovat olleet viime vuosina kovassa nousussa. Akkumetalleiksikin kutsuttuja raaka-aineita käytetään muun muassa uusiutuvan energian tuotannossa ja sähköautojen valmistuksessa. Erityisesti jälkimmäisen kasvupotentiaali tuntuu lujittavan yleistä uskoa siihen, että nyt on aika louhia.

Kotimaan maanteillä sähköautojen määrä ei ole räjähtänyt käsiin, ainakaan vielä. Niiden yleistyminen maantieteellisissä olosuhteissamme edellyttää käytettävyyden kannalta tärkeiden puitteiden kehittämistä. Kansainvälisesti voidaan kuitenkin puhua jo buumista: kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi teillä liikkuvien sähköautojen määrän nousevan viime vuoden kahdesta miljoonasta 140 miljoonaan vuonna 2030. Eli 70-kertaistuvan.

Ei siis ole ihme, että akkuteknologian mahdollisuudet ovat herättäneet myös suomalaisten kiinnostuksen. Löydettyjen ilmentymien valossa innostus on perusteltua. Suomesta löytyvät esimerkiksi Euroopan suurimmat tunnetut kobolttivarannot.

Koboltin lisäksi maaperästämme on löytynyt useita muitakin haluttuja raaka-aineita. Geologian tutkimuskeskus GTK:n kartoitellee parhaillaan Suomea uusien mineraaliesiintymien toivossa. Nelivuotisen projektin tarkoitus on nimenomaan akkujen tuotantoon hyödynnettävien varantojen tutkiminen.

Mineraalijahdin mahdollisuuksiin liittyy kuitenkin yksi iso ja painava mutta. Äkkirikkauden toivoissa on helppo tehdä peruuttamattomia uhrauksia. Siinä kohdin, kun suunnitellaan kaivoksen paikkaa, on pystyttävä huomioimaan projektin vaikutukset ympäristöön. Monimuotoisten vesistöjen rannasta näitä mineraaleja ei nimittäin tarvitse kaivaa.

Olisi valtavaa typeryyttä uhrata puhtaat vesistöt mineraalikuumeen alttarille. Maltti on syytä pitää matkassa erityisesti, kun kaivoksia ollaan rakentamassa näin nopeasti kehittyvän teknologian tarpeisiin. Vaikka sähköinen liikenne ja tuulivoimalat eivät tällä hetkellä rakennu ilman näitä mineraaleja, kukaan ei tiedä varmasti miltä tarve näyttää 10 tai 20 vuoden päästä.

Akkuteknologiaa pyritään koko ajan kehittämään suuntaan, joka olisi vähemmän riippuvainen kalliista mineraaleista, kuten litiumista ja koboltista. Tällä hetkellä kuhinaa akkutuotannon ympärillä kuitenkin riittää. Nykyiset investoinnit tehdään siinä toivossa, että sähköautojen kysyntä jatkaa kasvuaan eikä teknologian kehitys aja nykyisten raaka-aineiden tarpeen ohi.

Suomen maaperän rikkauksia hyödyntäisivät mielellään myös kansainväliset kaivosjätit. Ala on kilpailtu eikä ympäristövaikutusten huomioiminen ole kaivosyritysten prioriteetti. Toivoa sopii, että Suomessa on koettu tarpeeksi huonosti suunniteltujen kaivosten vaikutuksia, jottei mitä tahansa hankkeita lähdetä tukemaan.

Kestävyyden näkökulmasta kolikolla on kaksi puolta. Ensimmäinen on raaka-aineiden järkevä hyödyntäminen ympäristöystävällisten ratkaisujen valmistamisessa. Toinen on Suomen korvaamattoman luonnon suojeleminen lyhytnäköisiltä ratkaisuilta. Molemmat on hyvä pitää mielessä, kun uutisia GTK:n uusista löydöistä alkaa tulla ja kartoituksista siirrytään uusien kaivosten rakentamiseen.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.3.

Löysä ja huono kaivoslaki on uudistettava, IL-blogi

17.12.2018

Heinäveden uusi kaivoshanke herätti huomiota kesällä. Saimaan välittömään läheisyyteen Aitolammen rannalle suunniteltu grafiittikaivos uhkaisi toteutuessaan arvokasta luontoa. Vain muutamien kilometrien päässä kaivosalueesta alkaa Kermajärven Natura-alue. On selvää, että toteutuessaan kaivos olisi merkittävä riskitekijä korvaamattomalle Saimaan luonnolle ja paikallisille elinkeinoille. Tämän takia olen aktiivisesti vastustanut hanketta.

Lisää esimerkkejä kaivosteollisuuden ympäristöongelmista ei ole vaikea löytää. Hovioikeus antoi alkuvuodesta tuomionsa Talvivaaran kaivoksen tapauksessa. Nivalassa puolestaan vuonna 2015 suljetun Hituran nikkelikaivoksen ympäristöongelmien korjaaminen jäi lopulta veronmaksajien maksettavaksi, kun kaivoksen kanadalaisen omistajan konkurssipesästä loppuivat rahat kesken.

Myös Orivedeltä kantautui syyskuun lopussa harmillisen tutun kuuluisia uutisia. Paikallisen kultakaivoksen epäillään käsitelleen kaivosjätettä väärin vuosia. Viranomaisten tarkastukset olivat säännöllisiä, mutta virheitä ei havaittu. Kaivosjätteen luvaton säilöntä saattoi kuitenkin turmella merkittävästi ympäristöä.

Lukuisat väärinkäytökset johtuvat osaltaan Suomen kaivoslaista. Se on järkyttävän huono ja löysä. Vuonna 2011 hyväksytty laki jättää epäselväksi sen, kuka on vastuussa kaivoksen ympäristövaikutuksista. Osa melko tuoreen lain määräyksistä on 1800-luvulta: malmiesiintymä kuuluu sille, joka ensimmäisenä varaa alueen malminetsintää varten. Lisäksi kaivosyhtiöiltä vaaditut alhaiset maksut heikentävät veronmaksajien asemaa ja malminetsintälupia myönnetään liian helposti esimerkiksi luonnonsuojelualueiden lähelle.

Aikaisemmat kokemukset kaivoshankkeista eivät ole rohkaisevia. Päättäessään Heinäveden kaivoksesta ja muista kaivoshankkeista viranomaisten tulisi entistä tarkemmin arvioida ympäristövaikutuksia. On vastuutonta antaa kaivoslupia arvokkaiden luontokohteiden läheisyyteen. Kaivosten taloudellista merkitystä laskettaessa myös vaikutukset muihin elinkeinoihin on otettava vakavasti huomioon.

Erityisesti Pohjois-Suomessa kysymys on vaikea. Lapin ainutlaatuista luontoa on suojeltava. Toisaalta työpaikkojen kaikotessa tarve uusille elinkeinoille on kova. Helposti vastakkain asetetaan matkailuala sekä kaivoksen mukanaan tuomat työpaikat. Jokaista kaivoshanketta käsiteltäessä tulisi tarkkaan arvioida sen kokonaisvaikutukset paikalliseen talouteen. Kaivosluvista päätettäessä luonnon on oltava etusijalla kansainvälisten kaivosjättien voittojen sijaan.

Kaiken lisäksi varsinkin Ylläs-tunturin kupeessa Äkäslompolon kaivoshanke tekisi tuplatuhon, luonnon lisäksi myös elintärkeä matkailuelinkeino olisi todellisessa vaarassa. On muuten täysin käsittämätöntä, että Äkäslompolossa paikalliset aktiivit, siis tavalliset kansalaiset, ovat joutuneet pulittamaan jo lähes 200 000 euroa omasta pussistaan asiantuntijoiden palkkaamiseksi. Syy tähän on se, että ympäristöministeriö on ilmoittanut, että sillä ei ole resursseja eikä varaa tutkia riittävän yksityiskohtaisesti kaivoslupahakemukseen liitettyjä teknisiä yksityiskohtia. Kansalaiset joutuvat maksamaan omista rahoistaan, koska viranomainen, jolle asian hoitaminen lain mukaan kuuluu, ei siihen pysty! Tämä on täysin sietämätöntä.

Kaivoslain uudistus ei ole Suomessa edennyt. Viranomaisten on puututtava huomattavasti tiukemmin kaivoslupahakemuksiin, jotka uhkaavat paikallisia elinkeinoja tai luontoa. Heinäveden kaivoshanke on oiva esimerkki tilanteesta, jossa kaivoslupaa ei pitäisi myöntää.

Nyt on syytä vaikuttaa täällä Brysselissä. Aion pitää kaivoslain puutteita esillä jatkossakin. Jokaisen suomalaisen vastuulla on kantaa huolta kotimaamme luonnosta. On huolestuttavaa, ettei EU:n ympäristölainsäädännön periaatteita ole kirjattu kaivoslakiin. Ne takaisivat, että kaivoksia perustettaisiin vain silloin, kun se on varmasti kannattavaa, ja samanaikaisesti kaikki voitava olisi tehty luonnon suojelemiseksi.

Tarvitsemme uuden kaivoslain, joka tukee Suomen rikkaan maaperän mineraalien vastuullista hyödyntämistä. Järkevästi laadittu laki ottaisi huomioon ympäristön ja samalla tukisi uusia innovaatioita kaivosalalla. Brysselissä vaikuttamisen lisäksi muutokseen tarvitaan kansallisten päättäjien halua puuttua huolestuttavaan tilanteeseen. Järkyttävän huono kaivoslaki on uudistettava.

Julkaistu IL-blogissa 17.12.