Ilmastoahdistus riistää lapsilta uskon tulevaisuuteen, IL-blogi

24.5.2019

Huoli tulevaisuudesta on ollut viime aikoina yhteiskuntamme selvin yhteinen maaperä. Erilaisia uhkakuvia vilisee terveysuhista populismin nousuun. Eniten näkyvyyttä on saanut pelko ilmaston tilasta.

Minua taas huolestuttaa se, miten kaikki tämä panikointi vaikuttaa lapsiin.

Maanantaina lähes 400 psykologia ja psykologian opiskelijaa allekirjoittivat päättäjille lasten oikeuksiin vetoavan adressin ilmaistakseen huolensa nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista, jota ilmastokriisi on lisännyt.

Myös YLE uutisoi hiljattain (3.5.2019) nuorten ilmastoahdistuksesta, joka voi näkyä nukkumisen ja jaksamisen haasteina sekä negatiivisten tunteiden kirjona. Ammattipsykologin mukaan yleisiä ihmisten kuvaamia tuntemuksia ovat pelko, suru, viha, syyllisyys, häpeä, epätoivo, voimattomuus ja riittämättömyyden kokemus. Paino sanalla ”yleisiä”.

Tunteet itsessään eivät toki ole huono asia, mutta mistä se kertoo että nuortemme mielenmaisemaa hallitsevat tällaiset sävyt? Pahoinvoinnin lisäksi ilmastoahdistus ilmenee elämäntapamuutoksina. Ilmastolakkopäivänä 7-vuotias kertoi TV-uutisissa lopettaneensa juuston syömisen.

Tämä on ihan oikeasti vakava asia. Homma on mennyt täysin överiksi. Lasten kehityksen kannalta yksi haitallisimmista asioista on, jos aikuiset tuntevat olonsa neuvottomiksi ja epävarmoiksi.

Vähintään yhtä ongelmallista lapsen kasvun kannalta on varttua lähes uskonnollisen fanaattisuuden ilmapiirissä. Sellaisessa, jossa kyseenalaistamattomat normit ja ulkoinen paine tukahduttavat nuoren kyvyn nähdä tulevaisuudessa mitään muuta kuin ympäröivän kuplan sinne maalaamia uhkakuvia.

Ilmastoahdistuksen ilmapiirissä esiintyy nyt näitä molempia yhtä aikaa. Aikuisten tehtävänä olisi huolehtia, etteivät lapset koe olevansa vaikeiden asioiden kanssa yksin. Sen sijaan isot lietsovat paniikkia,  jonka pienet ottavat kantaakseen.

Uskomattominta tässä kaikessa on se, että samalla kun lapsemme näkevät painajaisia maapallon tuhoutumisesta ja vastuuntuntoiset nuoremme ovat valmiita uhraamaan haaveet perheestä, täysikasvuiset kansalaiset tilailevat kiinalaisesta nettikaupasta ennätystahdilla joogamattoja ja kierrätysmuovisiksi merkittyjä sandaaleita. Moni aikuinen oikeuttaa itselleen vihreäksi maalattua humpuukia, kun seuraava sukupolvi murehtii voivatko he syödä kouluruokaa.

Tällainen ahdistus ei kuulu lasten harteille. Samalla nousevaa ja valveutunutta sukupolvea ei kuitenkaan voi sulkea tietämättömyyteen ympäröivästä maailmasta.

Mikä siis on vastaus? Sen pitäisi olla tasapainottavan informaation lisääminen. Yksisilmäisyyden ja vinoutuneen tiedon torjuminen.  Mutta miten tällainen viesti voisi levitä, jos mediassakin vallitsee vain yhden totuuden resepti?

Ääntään eivät ole saaneet läpi enää 10 vuoteen ilmastoskeptikot. Jos ovat, heidät esitetään ainutlaatuisina poikkeuksina ja joskus ihan hörhöinäkin. Kuitenkin juuri näkemyksien rikkautta tarvitaan, jotta saamme välitettyä seuraavalle sukupolvelle realistisen tilannekuvan. Ja tärkeän viestin: maailmanloppu ei ole vielä tullut, eikä toivoa ole menetetty.

Julkaistu IL-blogissa 24.5.2019.

Hyvän olon sirkus

18.4.2019

Sirkuksen merkityksen ymmärtää parhaiten katsomalla esityksestä haltioituneen lapsen silmiin. Silmien kimallus kertoo tunteista ja kokemuksista, joita ei voi sanoin ilmaista. Uskon, että sirkuksen tuomalla riemulla, iloisella jännityksellä ja myötäelämisen mahdollisuudella on valtava merkitys pienen ihmisen kasvulle. Sirkus tekee hyvän olon ja hyvä olo tekee maailmasta aina piirun verran paremman.

Itse olin pieni poika 1960-luvun lopulla. Tuolloin kävin kerran ihmettelemässä Helsinkiin saapunutta ”Moskovan suurta sirkusta”. Kokemus jäi mieleen loppuelämäksi, mutta en osannut kuvitella, miten upea tulevaisuus suomalaisella sirkuksella olisi edessään. 1970-luvulla aloittanut Sirkus Finlandia on noussut kovalla työllä, omistautumisella ja suomalaisella sisulla maailman telttasirkusten huippujen joukkoon.

Olen onnellinen siitä, että nykyajan suomalaisilla lapsilla on Sirkus Finlandia. Vien joka syksy nuorimmaiseni katsomaan ja kokemaan sirkuksen ihmeet. Hän on vielä lapsi, ja hänen silmiensä kimallus kertoo sen työn arvokkuudesta, jota suomalaiset uuden polven sirkustaiteilijat tekevät. Sirkuslaisten puolesta tunnen ylpeyttä, koska he tekevät maailmasta vähän paremman. Aika tärkeää työtä siis.

Julkaistu Sirkus Finlandian ohjelmalehdessä.

Verkkouutiset: ”Itkin kahvikuppiini lentokentällä”

2.4.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) kirjoittaa blogissaan olleensa mykkä sokista, epäuskosta ja täydestä tyrmistyksestä, kun hän luki uutiset lasten järjestelmällisestä hyväksikäytöstä Suomessa. Sarvamaan mielestä olisi parasta sulkea tekijät yhteiskunnan ulkopuolelle loppuiäksi.

Lue uutinen ›

Lapsen raiskaamisesta live-lähetyksessä pitää tuomita elinkautiseen, IL-blogi

29.3.2019

Tunnustan itkeneeni kahvikuppiini Pariisin lentokentällä, kun luin uutiset lasten järjestelmällisestä hyväksikäytöstä Suomessa. Olin mykkä sokista, epäuskosta ja täydestä tyrmistyksestä. Koska olen varsin tavallinen keski-ikäinen mies ja isä, en voi käsittää, miten toiset keski-ikäiset miehet voivat saalistaa lapsia ja kuvata lasten kidutusta toisille saalistajille katsottavaksi.

Lapsi on helppo saalis. Lapsi syntyy luottamaan aikuiseen ja kaltaisessamme hyvinvointimaassa lapsia ei tarvitse opettaa varautumaan nurkan takana odottavaan vaaraan. Me kasvamme ja kasvatamme naiiveiksi, koska suomalaisuus on pitkälle luottamuskysymys. Taidamme nousta tuolla eurooppalaisissa luottavaisuusmittauksissa aina kärkisijoille. Me, sinisilmäiset suomalaiset, jotka olemme tämän raakalaismaisen rikossarjan paljastumisen edessä täysin äimänä.

Tiedän, että kodeissa mietitään, miten tästä puhutaan omille lapsille. Minäkin mietin sitä. Miten puhut lapsille siitä, mitä raiskaus tarkoittaa, koska sen termin hän näkee välittömästi älypuhelimeltaan tai miten sanot lapselle, ettei saa luottaa kehenkään. Itse asiassa voit luottaa oman perheesi aikuisiin, mutta kaikkiin muihin suhtaudu aina varauksella, koska joka ikinen on mahdollinen paha. Tätä sanomaa on vaikea kasvattaa, kun on itse luottavaiseksi kasvanut.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoi Lännen Medialle alkuvuonna, että tuomioistuimet käyttävät seksuaalirikoksissa rangaistusasteikon alempaa päätä. Näin, vaikka mahdollisuus olisi kovempiin rangaistuksiin. Eivätkö syyttäjät vaadi kovia rangaistuksia vai eikö tuomioistuin määrää kovia rangaistuksia syyttäjän vaatimuksesta huolimatta?

Seksuaalirikoksista ei perinteisesti tule ilmi kuin pieni osa. Tämä johtuu myös siitä, että uhrit kokevat, ettei asian pöyhiminen tuo minkäänlaista oikeutta, pikemmin pahentaa arpia.

Tuomiot lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ovat usein ehdollisia. Tähän vaikuttaa erityisesti se, että rangaistus tuomitaan usein ehdollisena, jos henkilö tuomitaan ensimmäistä kertaa enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Ongelmana on, että suurin osa seksuaalirikoksista tuomittavista rangaistuksista sijoittuu asteikon alapuolelle, vaikka asteikot antaisivat mahdollisuuden kovempienkin rangaistusten tuomitsemiseen. Lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistus on 1 vuosi vankeutta ja jos tekijä on ensikertalainen, on tuomio usein ehdollinen.

Rikoslakiin lisättävä uusi rangaistussäännös törkeästä lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksen korotuksesta ei merkitse mitään, jos sitä ei oteta tuomioistuimissa käyttöön.

Huumattujen, raiskattujen ja häpäistyjen lasten nimissä meidän aikuisten on otettava laput silmiltä ja käytettävä sitä konstia, joka on käytettävissä eli rangaistuksia. Parasta olisi sulkea tekijät yhteiskunnan ulkopuolelle loppuiäksi.

Julkaistu IL-blogissa 29.3.