Ajankohtaista

Kokoomusmepit: Elvytysvälineen on oltava pääosin lainaa

27.5.2020

Kokoomuksen europarlamentaarikot Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen pitävät komission tuoretta elvytyspakettia ja esitystä EU:n 750 miljardin euron elvytysvälineeksi tervetulleena avauksena maanosan nostamiseksi sen kohtaamasta talouskriisistä. He kiittävät komissiota siitä, että se on huomioinut esityksessään oikeusvaltioperiaatteen sekä painottanut tulevaisuusinvestointeja, kuten parlamentti on edellyttänyt.

Mepit asettavat rahastolle kolme ehtoa. Sen on oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisessä päätäntävallassa, jotta varojen käytön demokraattinen valvonta ja oikea käyttö voidaan varmistaa.  Rahoitus tulisi myöntää pääasiassa lainana, ei suorien tulonsiirtojen kaltaisina avustuksina. Lisäksi rahoitusta on sidottava kilpailukyvyn parantamiseen uudistamalla talouden ja yhteiskunnan rakenteita kohti hiilineutraalia ja ympäristöllisesti kestävää taloutta

 

Petri Sarvamaa korostaa, että suorien tulonsiirtojen ja tukirahojen sijaan jäsenmaille tulisi tarjota pitkän maturiteetin lainaa. Rahaston tulee olla komission ja Euroopan parlamentin budjettivalvonnan alainen. Siksi SEUT artiklan 122 sijaan rahasto pitäisi perustaa artikla 175:n kaltaisille ratkaisuille, joissa jäsenmailla ja parlamentilla on yhtäläinen päätösvalta. Muuten rahasto jää käytännössä jäsenmaiden väliseksi sopimukseksi.

”Miljardien elvytysrahasta päätettäessä on välttämätöntä, että se tehdään EU:n yhteisen päätösvallan alla unionin perussopimusten mukaisesti. Parlamentin budjettivalvonnan alaisuudessa varojen oikeasta käytöstä voidaan varmistua. Oleellista on myös ymmärtää, että kyseessä ei saisi olla ilmainen tulonsiirto, vaan ehdollinen laina”, Sarvamaa sanoo.

Lue koko tiedote täältä > 

Ajankohtaista

Talouselämä selvitti: Ranskan ja Saksan elpymisrahasto jakaa Suomen mepit kahteen leiriin

26.5.2020

 

Suurin osa kokoomuksen europarlamentaarikoista ei hyväksy elpymispakettia siinä muodossa mitä Saksa ja Ranska ovat esittäneet.

Kokoomuksen mepit Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa vastustavat esityksessä sitä, että elpymisrahaston varoja jaettaisiin avustuksina, eikä lainoina.

”Unionin perussopimuksen artikla 125 kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastattavaksi toisen jäsenvaltion taloudellisia sitoumuksia. Siksi rahoituksen tulisi tapahtua läpinäkyvästi EU-budjetin kautta ja siten, että ne olisivat kansalaisten valitseman parlamentin demokraattisen budjettivalvonnan alla”, Sarvamaa sanoo.

Lue koko uutinen täältä >

Ajankohtaista

Verkkouutiset: ”Petri Sarvamaa: Donald Trumpin päätös on katastrofaalinen”

15.4.2020

Kokoomuksen europarlamentaarikot Petri Sarvamaa, Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen pitävät Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä keskeyttää Maailman terveysjärjestö WHO:n rahoitus vastuuttomana.

– Trumpin päätös on katastrofaalinen. Maksujen keskeyttäminen pandemian keskellä on vaarallinen askel väärään suuntaan ja sillä on lamaannuttava vaikutus WHO:n kykyyn toimia, Petri Sarvamaa toteaa.

– Koronavirus leviää nyt nopeasti monissa kehittyvissä maissa eikä näiden maiden terveydenhuoltojärjestelmä pysty vastaamaan viruksen aiheuttamaan uhkaan. Tällaisessa tilanteessa WHO:n rahoitusta pitäisi nimenomaan lisätä, eikä jättää haavoittuvimmassa asemassa olevia oman onnensa nojaan, hän sanoo.

Lue koko uutinen täältä >

Ajankohtaista

Kokoomusmepit vaativat selvennystä tekijänoikeusdirektiiviin

1.10.2018

Europarlamentaarikot Petri Sarvamaa (kok, EPP) ja Henna Virkkunen (kok., EPP) vaativat Euroopan komissiolta kirjallista vastausta tulevan tekijänoikeusdirektiivin vaikutuksista kirjastojen toimintaan. Suomalaismepit haluavat tietää, johtaisiko uusi tekijänoikeusdirektiivi tilanteeseen, jossa kustantajat olisivat oikeutettuja samaan osan tekijöille maksettavista lainauskorvauksista.

Kysymys on tärkeä erityisesti Suomelle, jossa kirjastojärjestelmä on pitkälle kehittynyt. Kansalliset lainsäädännöt eroavat ympäri Eurooppaa merkittävästi siinä, kenelle lainauskorvaus maksetaan tekijänoikeuden perusteella. Tämän takia Sarvamaa ja Virkkunen haluavat komission selventävän sitä, miten tekijänoikeusdirektiivin artikla 12 käytännössä vaikuttaisi lainauskorvauksiin ja niiden vastaanottajiin.

Lainauskorvaus maksetaan teosten kirjastolainaamisesta tekijöille. Se on korvaus teosten ilmaisesta käyttämisestä. Lainauskorvaus on monelle kirjailijalle ja kääntäjälle tärkeä osa toimeentuloa.

Ajankohtaista

EPP: Kokoomusmepit vastustavat ylikansallisia EU-vaalilistoja

6.2.2018

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) vastustaa ehdotusta ylikansallisista eurovaalilistoista, joilta äänestäjät voisivat valita ehdokkaita maasta riippumatta edustamaan kaikkia eurooppalaisia. Listoja on ehdotettu tavaksi käyttää Iso-Britannian lähdön myötä vapautuvia parlamenttipaikkoja. Kaikki kokoomusmepit vastustavat listoja yhdessä EPP-ryhmän kanssa, sillä ne etäännyttäisivät  äänestäjiä ehdokkaista. Lisäksi yleiseurooppalaiset listat suosisivat suuria jäsenmaita. ”Romaniaa pienemmät maat tuskin saisivat yhteiseltä listalta ehdokkaitaan edes läpi”, Sarvamaa toteaa.

Lue uutinen ›