Ajankohtaista

Realismia ilmastopolitiikkaan, Maaseudun Tulevaisuus

25.10.2019

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisista toimista käy kiivaana. Toimia tarvitaan, ja maapallon lämpenemistä aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä tulisi vähentää globaaleilla kentillä. Ilmastopolitiikan pelisääntöjen muodostaminen onkin monitasoinen rakennelma – YK:n ilmastosopimus, EU:n ilmastotavoitteet ja Suomen kansallinen politiikka pyrkivät kaikki osaltaan vaikuttamaan kaavailtuun 1,5 asteen päästövähennystavoitteeseen.

EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään vähintään 40% vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Niin päästökauppa-, kuin taakanjakosektorikin laittavat kumpikin oman painonsa vaakakuppiin. Pyrkimykset LULUCF-sektorin rokottamiseksi heittävät lisää vettä myllyyn, ja uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuudelle on omat tavoitteensa EU:n lainsäädännössä.

Rinteen hallitus on esittänyt Suomen vastaavaksi vähennystavoitteeksi 55% vuoteen 2030 mennessä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Euroopan tasolla tavoite vaikuttaa melko kunnianhimoiselta. Käytännön toimista tai budjetin allokoinnista vähennysten toteuttamiseksi ei myöskään vielä ole päätetty.

Nämä tavoitteet herättävät ajatuksia, ja spekulointi on kiivasta kahvipöydissä. Kaikki haluavat löytää ratkaisuja keinoja kaihtamatta, mutta vauhtinopeus saattaa sokaista kokeneimmankin keskustelijan.
Me kaikki olemme varmastikin samaa mieltä siitä, että maailma ei voi pyöriä yli varojensa kuten se tällä hetkellä tekee. Eli muutoksia tarvitaan, mutta millä ehdoilla?

Tämänpäiväisestä keskustelusta unohtuvat helposti talouden realiteetit. 2000-luvun alussa talous- ja teollisuuspolitiikkaa tehtiin talouden realiteettien ehdoilla, ja ympäristöpolitiikkaa ympäristön viitoittamana. Tässä on kuitenkin nähty merkittävä käänne, ja tilanne on muuttunut 2010-luvulle tultaessa. Ilmastopolitiikasta on tullut väline suurvaltojen taistossa maailman johtajuudesta.

Tällä hetkellä Kiina ja Intia ovat suurimpien saastuttajien joukossa, ja Yhdysvaltojen osalta peli näyttää menetetyltä. Sanotaan, että EU:n pitäisi näyttää toimillaan esimerkkiä muulle maailmalle. Mutta toinen kysymys onkin, että seuraako muu maailma todella perässä?

Todellinen tavoite pitää olla teknologisten läpimurtojen kehittämisessä. Ilmastonmuutosta ei pysäytetä vain hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä, vaan meidän on tavoiteltava päästöjen talteen ottamista ja kierrättämistä energiantuotannossa muille tarvitseville tuotannonaloille. Suurin osa ratkaisua on hiilen sitomisen lisääminen.

Ilmastonmuutoksen torjunta tulisi tapahtua taloudellisesti kestävällä tavalla. Metsittäminen siellä missä metsiä ei ole ja hiilipörssin perustaminen ovat tässä ratkaisun avaimia. Hiilidioksidipäästöjen talteen ottamiseen on tulossa myös uusia teknologioita. Suomessa myös esimerkiksi cleantech-liiketoiminnasta on povattu merkittävää mahdollisuutta tulevaisuudessa.

On äärimmäisen tärkeää, että päästövähennyksiin löydetään kustannustehokkaat ja markkinaehtoiset keinot, joiden avulla mahdollistetaan tarvittavat investoinnit.

Katse pitäisi siis kääntää riittävän kauaskantoisiin investointeihin panostamiseen. Kyse ei ole 100 metrin sprintistä, vaan maratonille valmistautuminen ja maaliin pääseminen vievät odotettua enemmän aikaa. 180 asteen täyskäännöstä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista tuskin on lupa odottaa vielä kymmenessä vuodessa.

Tilanteen taklaamiseksi vaaditaan innovaatioiden kehittämistä, investointeihin panostamista sekä julkista tahtotilaa, jotta saavutetaan taloudellisesti kestävää ilmastopolitiikkaa.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 25.10.2019.

Ajankohtaista

Taloudellisesti kestävää ilmastonmuutoksen torjuntaa on edistettävä, Verkkouutiset

14.5.2019

Ilmastonmuutoksen uhkakuvilla ratsastamisesta on tullut muotia niin mediassa kuin politiikassakin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. On onnistuttu luomaan pelon ilmapiiri, jossa vaihtoehtoisia näkemyksiä tarjoavat vaiennetaan, leimataan tietämättömiksi ja jopa vastuuttomiksi.  Yksilöä syyllistetään tekemättömyydestä, ja teollisuutta vaaditaan pelastamaan maailma epärealistisilla tavoitteilla hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tällainen yksisilmäisyys ja ehdottomuus on huolestuttavaa.

2000-luvun alussa talous- ja teollisuuspolitiikkaa tehtiin talouden realiteettien ehdoilla, ja ympäristöpolitiikkaa ympäristön viitoittamana. Tässä on kuitenkin nähty merkittävä käänne, ja tilanne on muuttunut 2010-luvulle tultaessa. Ilmastopolitiikasta on tullut EU:n väline suurvaltojen taistossa maailman johtajuudesta. Myös EU:n yhteiset ilmastotavoitteet ovat nähneet päivänvalon.

Ilmastokiima sai tuulta alleen maailman tiedeyhteisön toimesta, jonka vaikutuksesta yhä enemmän tutkimusmäärärahoja on keskitetty valituille tutkimussuunnille. Tämä on vahvistanut tämänhetkistä kuvaa maailman tilasta: ilmasto lämpenee ja syynä ovat kasvaneet hiilidioksidipäästöt.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole humpuukia, emmekä halua antaa populistien äänelle voimaa. Politiikan kannalta tärkeämpi kysymys onkin, että pysäytämmekö me Euroopan unionissa ja Suomessa ilmaston lämpenemisen nyt valitulla politiikan suunnalla, eli kiristämällä nopeasti päästötavoitteita? Painottamalla epärealistisia tavoitteita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi me tuskin pääsemme taloudellisesti kestäviin ratkaisuihin.

Todellinen tavoite pitää olla teknologisten läpimurtojen kehittämisessä. Ilmastonmuutosta ei pysäytetä siis vain hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä, vaan meidän on tavoiteltava hiilidioksidipäästöjen talteen ottamista ja kierrättämistä energiantuotannossa muille tarvitseville tuotannonaloille.

Hiilidioksidipäästöjen talteen ottamiseen on tulossa uusia teknologioita. Esimerkkinä tästä on suomalainen Kleener Power Solutions Oy, joka on uuden innovaation kanssa tuomassa markkinoille läpimurtoa.

Mutta kokonaisuudessa suurin osa ratkaisua on hiilen sitomisen lisääminen.  Hiilen sitomiseen pitää kannustaa, ja sitä pitää reguloida. Metsittäminen on iso osa ratkaisua, mutta maataloudella on myös suuri rooli maaperän hiilisitovuuden lisäämisessä. Esimerkkinä tästä on suomalaisen maatalouden pysyvä nurmi, jota pitää EU-lainsäädännössä suosia ja velvoittaa muitakin maita toimimaan samoin.

Yhä tiukempiin päästörajoituksiin keskittymisen sijaan meidän on siis nopeasti ryhdyttävä EU-tasolla velvoittamaan hiilidioksidin suurimmat tuottajat joko vähentämään päästöjään, tai maksamaan niistä. Tämä edellyttää luotettavia mittauksia päästöistä, joiden nojalla pitää perustaa hiilipörssi.

Hiilipörssi on hiilinielujen markkinapaikka. Suurimmat tuottajat maksaisivat päästöistään, ja ilmakehästä hiilidioksidia poistavien ratkaisujen tarjoajille puolestaan maksettaisiin. Kerätyillä varoilla voitaisiin edistää ilmastotoimenpiteitä. Hiilipörssillä pitää korvata koko nykyinen päästökauppamekanismi, joka vääristää markkinoita. Samalla pitää luoda kannustimet niille toimijoille, jotka ottavat hiilidioksidia talteen ja laittavat sen markkinoille kiertoon, sekä sitovat hiiltä.

Kaiken kaikkiaan nykyinen politiikka ilmastonmuutoksen kampittamiseen on täysin kestämätön ja epärealistinen. Pelkkä päästörajoitusten tiukentaminen entisestään vain pahentaa tilannetta. Maailman väestönkasvu ja talouskasvu huomioiden kuilu uusiutuvaan energiaan tarvittavien investointien ja taloudellisten realiteettien välillä kasvaa entisestään, kun se jo nyt on liian suuri EU:n päättämiin päästövähennyksiin päästäksemme.

Tulevaisuudessa saavuttanemme ajan, jolloin uusien innovaatioiden myötä energia muuttaa muotoaan ilman, että ilmakehään tarvitsee vapauttaa lisähiilidioksidia. Siksi ilmastotoimien edistämiseksi meidän on taattava toimiva talous suomalaisille ja muille EU-kansalaisille, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden kehittämisen myös jatkossa.

Julkaistu Verkkouutisissa 14.5.2019