Kyllä kansa tietää, Maaseudun Tulevaisuus
21.2.2020
Kansa odottaa politiikan päättäjiltä tekoja talouden eteen. Ja kun tekoja ei tule, kansa on entistä pettyneempi politiikkaan.
Isoja asioita on tapahtunut kuukauden aikana eli sitten viime kolumnini. Koronavirus iski toden teolla Kiinaan, Yhdysvaltain presidentti vapautettiin senaatissa syytteistä ja Paavo Väyrynen liittyi takaisin keskustaan. Isoja asioita on jäänyt myös tapahtumatta. Muun muassa Etelä-Suomeen ei lopulta tullut lainkaan oikeaa talvea.
Suomessa ehkä merkittävin asia liittyi kuitenkin talouspolitiikkaan. Se kuului molempiin kategorioihin: tapahtui ja ei tapahtunut.
Tapahtunut tosiasia on, että riippumattomat asiantuntijat ilmaisivat syvän huolen Suomen taloudenpidosta. Ensin vuorossa oli Talouspolitiikan arviointineuvosto, sitten Ruotsin ja yksi maailman arvostetuimmista taloustieteilijöistä, Lars Calmfors. Molempien mielestä Suomen hallituksen pitäisi nyt toden teolla keskittyä talouden tasapainottamiseen ja budjettivajeen supistamiseen.
Mutta mitään ei tapahtunut. Työllistämistoimetkin hallitus siirsi syksylle. Ainoa varsinainen toimi, josta hallitus päätti, ei auta Suomen taloutta lainkaan. Se päätti perustaa muutaman sadan miljoonan euron ilmastorahaston, jossa siinäkin on kyse vanhojen varojen pyörittämisestä.
Kun Suomen kansantalous nyt ryssitään, koittaa katajaiselle kansalle kamalat ajat seuraavan laman iskiessä. Ja sehän tulee ennemmin tai myöhemmin. Jos katsoo maailmantalouden tähtien asentoa ja jumalatonta velkakuplaa, voi veikata että ennemmin kuin myöhemmin.
Niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi murhetta, paljon pahempaa kytee politiikan isossa kuvassa. Analyysin johtotähteni on suomalaisen populismin isä, Veikko Vennamo. Hänen tunnetuin tokaisunsa on kovaa valuuttaa myös 2020-luvulla. ”Kyllä kansa tietää!”
Kansa nimittäin tietää eli ymmärtää hyvin, että nyt pitäisi laittaa Suomen talous kuntoon. Kansa arvostaa asiantuntijoiden puolueettomia arvioita. Kansa odottaa politiikan päättäjiltä tekoja. Ja kun tekoja ei tule, kansa on entistä pettyneempi politiikkaan. Luottamus politiikkaan ja sen kokeneisiin konkareihin rapistuu.
Tämän vuoksi Suomen vanhoilla puolueilla on 2020-luvulla valtava vastuu. Pystyvätkö ne aidosti ajattelemaan Suomen tulevaisuuden parasta? Kykenevätkö ne yhteistyöhön siten, että jokainen luopuu vaalimantroistaan?
Yksi tragikoomisimpia esimerkkejä puolueiden kyvyttömyydestä tässä suhteessa oli radiossa kuulemani keskustan veteraanipoliitikko Sirkka-Liisa Anttilan vuodatus, jossa hän paheksui edellistä hallitusta pienten ihmisten puolustamisesta luopumisesta.
Nykyinen hallitus on tietysti Anttilan logiikan mukaan oikealla tiellä, koska alkiolaiset arvot istuvat paremmin vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan. Samaan aikaan saman vasemmistovihreän hallituksen politiikka saa kepun ydinkannatusalueilla aikaan joukkopaon perussuomalaisiin.
Demareita ja vihreitä odottaa sama kohtalo kuin keskustaa – kannatus laskee heti kun talous on kunnolla sukeltanut. Kansa hyväksyy ilmastokärjen juuri niin kauan kuin taloustilanne antaa siihen jonkinlaisen mahdollisuuden.
Kokoomuksen saattaa pelastaa oppositiossa oleskelu, sekä tietysti se että se jaksaa olla huolissaan taloudenpidosta. Paljon sataa persujen laariin, mutta eipä sieltäkään ole tullut viisauksia talouspolitiikkaan. Päinvastoin, huoltosuhteen romahtamisen edessä perussuomalaiset ovat täysin neuvottomia, kun ei tänne saisi ottaa työntekijöitäkään.
Kansa tämän kaiken kyllä näkee, ymmärtää ja pistää muistiin. Nyt pitäisi äkkiä löytyä yhteistä ymmärrystä ja yhteisiä toimia, ennen kuin kansa kyllästyy lopullisesti.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 21.02.2020.
