Maaseudun Tulevaisuus: EU:n maatalousvaliokunta antoi vihreää valoa Etelä-Suomen kansallisille tuille

29.4.2020

Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen jatko sai vihreää valoa Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnalta. Tähän olen tyytyväinen. Meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme ja kaupan keskittymisellämme myös kansallisia maataloustukia tarvitaan. Koronaviruspandemia vain vahvistaa tarvetta ylläpitää omaa tuotantoa järkevässä mittakaavassa.

Jatketaan työtä suomalaisen maa- ja metsätalouden hyväksi.

Lue koko uutinen täältä >

Kriiseissä tarvitaan ruokavarmuutta, Maaseudun Tulevaisuus

17.4.2020

Koronavirus on nostanut uudella tavalla ytimeen yhteiskuntamme kriisinkestävyyden ja paljon puhutun resilienssin. Kyse on siitä, miten kriittiset toiminnot ja infrastruktuuri pyörivät poikkeusolojen kohdatessa Suomea ja Eurooppaa.

Tähän asti suurin osa huoltovarmuuden haasteista on liittynyt lääketarvikkeiden, kuten suojamaskien, saatavuuteen. Asian kanssa on kamppailtu niin kotimaassa kuin EU:n tasolla.

Tilanteen pitkittyessä voimme ennen pitkää huomata katkoksia ja ongelmia myös elintarvikkeissa ja ruokatoimituksissa.

Euroopan ruokamarkkinat ovat häiriöalttiita ja hyvin linkittyneitä keskenään, minkä vuoksi on korkea aika tehdä päätöksiä myös ruuantuotannon huoltovarmuudesta ja varmistaa yhteiskunnan ruokavarmuus.

EU voi parhaiten vaikuttaa ruokavarmuuteen leipomalla nämä tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistukseen.

 

Meneillään olevassa cap-uudistuksessa on otettava huomioon huoltovarmuus, jotta yhteinen maatalouspolitiikka on jatkossa valmis kohtaamaan vakavatkin tulevat kriisit, olkoot ne sitten pandemioita tai jotain muuta, ilman pelkoa ruuan loppumisesta.

Ruuantuotannon kriisivalmiuden kasvattaminen on elintärkeää yhteiskunnan selviytymisen kannalta. EU-maat ovat vahvasti riippuvaisia tuontiruoasta, ja shokit ruuan tuotantoketjussa voivat olla tuhoisia.

Yhteiskunnan ruokavarmuudesta huolehtiminen tarkoittaakin ruuantuotannon huoltovarmuuden laajaa ymmärtämistä tuotanto- ja toimitusketjujen, kriisinkestävyyden sekä tarvittavan työvoiman liikkuvuuden osalta.

 

Tuotanto- ja toimitusketjujen häiriintyessä vaikutukset näkyvät nopeasti miljoonien ihmisten ruokapöydissä.

Koronaviruksen seurauksena on havaittu, kuinka erityisesti työvoiman saannin ongelmat voivat aiheuttaa suuria haasteita ruuantuotannolle. Työntekijät eivät välttämättä pääse rajasulkujen ja liikkumisrajoitusten vuoksi tiloille töihin keräämään satoa kriittisillä hetkillä.

Tämä on jo tällä hetkellä todellisuutta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. EU on hedelmiä lukuun ottamatta omavarainen, mutta tämä edellyttää jäsenmaiden yhteistyötä ja pelisääntöjen noudattamista.

Suuri osa EU:n ruuantuotannosta lepää muualta tulevien kausityöläisten varassa. Etenkin Italian ja Espanjan koko Eurooppaa ruokkiva vihannes- ja hedelmätuotanto on riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta.

Suomessa luotetaan tuhansiin ulkomaisiin kausityöntekijöihin muun muassa marja- ja vihannestiloilla, ja liikkuvuuden heikentyessä sadot voivat jäädä korjaamatta.

Kausityövoiman lisäksi tietyt kriittiset tuotteet, kuten valkuaiskasvit ja osa eläintauteihin tarvittavista lääkkeistä, ovat tuontitavaraa EU:n ulkopuolelta. Katkot näiden toimituksissa voivat aiheuttaa pahaa jälkeä, joka näkyy kaupan hyllyillä asti.

 

Huoltovarmuutta ja ruuantuotannon kriisinkestävyyttä ei ole huomioitu juurikaan cap-uudistusta laadittaessa. Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus pakottaa kuitenkin ottamaan tämän tärkeän teeman nykyistä vahvemmin huomioon eritoten maatalouspolitiikassa.

Ruuan huoltovarmuus eli ruokavarmuus on yhteiskunnan toimivuuden peruspilari.

Viimeistään meneillään olevan kriisin tulisi hajottaa keinotekoiset raja-aidat ja auttaa katsomaan tilannetta tuoreesta näkövinkkelistä. On korkea aika kerätä voimat yhteen ja toimia ruokavarmuuden eteen sementoimalla huoltovarmuus vahvemmin yhteiseen maatalouspolitiikkaan.

Tätä teemaa myös Suomi voisi ajaa EU-päätöksenteossa. Aion itse nostaa aiheen esille maatalousvaliokunnassa ja esittää, että komissio tekee pikaisesti selvityksen maatalouspolitiikan muutostarpeista huoltovarmuuden parantamiseksi.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnina 17.4.2020.

Cap-uudistus jännän äärellä, Maaseudun Tulevaisuus

27.9.2019

Alkanut syksy on moniulotteisten kysymysten taklaamista EU:n maatalouspolitiikassa. Vääntö monivuotisesta rahoituskehyksestä, cap-uudistus, brexit, kauppasopimukset, maatalouskomissaarin valinta sekä komission ”uusi vihreä sopimus” tuovat mausteensa soppaan.

Me Euroopan parlamentissa jatkamme cap-uudistuksen työstämistä edellisen parlamentin jäljiltä. Jäsenmaiden muodostama neuvosto muodostaa oman kantansa capiin Suomen puheenjohtamana, ja jäsenmaat valmistelevat päätä pahkaa uudistuksen velvoittamia kansallisia strategioita omilla tahoillaan.

Kolmikantaneuvotteluihin olisi siis päästävä niin pian kuin mahdollista.

 

Yksi cap-uudistuksen tavoitteista on edistää EU:n maatalousmallin kestävyyttä. Komission muotoilemat maatalouspolitiikan suuntaviivat on vuodettu julkisuuteen, ja pian näihin tavoitteisiin pureutuu työnsä aloittava uusi komissio.

Yhdeksi prioriteetiksi ehdotetaan kestävän ruokapolitiikan kehittämistä. Esitetyt viisi ruokapolitiikan tavoitetta ovat kunnianhimoisia.

Ensiksikin kouluruoka halutaan luomuksi. Antibioottien ja synteettisten torjunta-aineiden käyttöä halutaan vähentää 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. 400 grammaa vihanneksia ja hedelmiä pyritään saamaan päivittäin EU-kansalaisten lautasille.

Lisäksi halutaan saavuttaa maa- ja metsätalouden hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.

 

Kysymys onkin, ovatko nämä tavoitteet realistisia?

Näistä neljä viidestä ovat Suomelle myönteisiä haasteita, koska olemme jo puolessa niistä muuta EU:ta edellä.

On täysin meidän etujemme mukaista, että olemme EU:n toiseksi vähiten antibiootteja käyttävä kansakunta. Tuotanto-olomme ovat moitteettomat, joten ennaltaehkäisevä ja turha antibioottien käyttö on tarpeetonta.

Myös torjunta-aineiden todistetusti vähäinen käyttö on osoitus suomalaisen ruuantuotannon vahvuudesta. Mainitsemisen arvoista on myös, että Suomi otti käyttöön ensimmäisenä EU-maana kansallisen asetuksen ravintolaruuan lihan alkuperämerkinnöistä toukokuussa 2019.

Suomi näyttää kympin oppilaana mallia siis tässäkin.

Kasvisten ja vihannesten syönnissä meillä päästään lähelle tavoitetta jo nyt.

Jo pelkästään nämä tekijät luovat selvästi suhteellisen edun elintarviketuotannollemme ruuan turvallisuuden ja puhtauden saralla.

 

Cap-uudistuksessa kokonaisuudessaan on kuitenkin myös vaaran paikkoja.

Komission ehdottamat 12:n ja 25 prosentin leikkaukset suoriin tukiin ja maaseudun kehittämiseen maaseutupolitiikan rahoituksessa eivät millään kohtaa viljelijöihin kohdistuvien paineiden ja velvoitteiden kanssa.

Lisää bensaa liekkeihin heittävät kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja globaalien kauppasotien aiheuttamat turbulenssit.

Siksi parlamentin päällimmäisenä tavoitteena MFF-neuvotteluissa on oltava riittävän rahoituksen takaaminen maataloudelle.

Capia sorvatessa tukikatto tulisi neuvotella sellaiseksi, että sen ulkopuolelle jäisivät ekojärjestelmä, tuotantoon sidotut tuet sekä nuorten viljelijöiden tuet.

 

Myös kestävä metsänhoito tulisi ehdottomasti saada mukaan komission tulevaan Euroopan vihreään sopimukseen. Suomen erityisosaamista tälläkin saralla tulisi nostaa vielä enemmän esiin Brysselin neuvottelupöydissä.

Aion tehdä tälläkin vaalikaudella kaikkeni, jotta suomalaisen maatalouden, maaseudun, metsäpolitiikan sekä viljelijöiden ääni saadaan kuuluviin EU:n pelikentillä.

Torjuntataistelua on siis edessä, mutta vain ottamalla härkää sarvista me pystymme saavuttamaan suomalaisen maatalouden erityistarpeet huomioivan lopputuloksen. Nähtäväksi jää, miten palapelin palat osuvat kohdilleen.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.09.2019.