Ajankohtaista

Karjalan Heimo: Pakolaisen pojasta Euroopan parlamenttiin

25.2.2020

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaalla täyttyy tänä keväänä kahdeksan vuotta meppinä. Hän kuuluu Euroopan kansanpuolueen ryhmään EPP:hen yhdessä toisten kokoomuslaisten eli Sirpa Pietikäisen ja Henna Virkkusen kanssa. Sarvamaan tausta on sillä tavalla erilainen, että hänen isänsä syntyi Pietarissa.

Lue koko juttu täältä >

Julkaistu Karjalan Heimossa 24.2.2020.

Ajankohtaista

MEP Sarvamaa: Uutiskirje 2/2020 suoraan Euroopan ytimestä

17.2.2020

Hyvä ystävä,

Euroopassa on palattu peruskysymyksien äärelle Britannian EU-lähdön myötä. Mitä EU-jäsenyys meille merkitsee 2020-luvulla? Käytämmekö yhteisiä varoja enää maatalouden tukemiseen? Miten käy Suomen metsätaloudelle ympäristöpainostuksen alla? Viime aikoina minulle on tullut selväksi, että mitään ei tule antaa annettuna. Siksi olen täällä teidän edustajana. Tehtäväni on näyttää, mihin yhtä meppiä tarvitaan, mihin Kokoomusta tarvitaan, ja mihin koko keskustaoikeistolaista EPP-ryhmää Brysselissä tarvitaan.

Toivottavasti saat tästä uutiskirjeestä selkeän kuvan siitä, missä mennään.

Terveisin,
Petri Sarvamaa

 

Ajankohtaiskatsaus Euroopan politiikkaan

Voit katsoa uusimman videotervehdykseni täältä >

Kerron tiivistettynä:

  • kuinka EU:n budjettineuvottelut etenevät,
  • mitä metsästrategialle kuuluu, ja
  • miten voisimme estää tyttöjen ympärileikkauksia maailmalla.

 

Briteille näkemiin, ei tervemenoa

Äänestin, ja vieläpä lauloin pyytämättä ja yllättäen, briteille näkemiin Euroopan unionista. Yhteisenä meppien tempauksena lauloimme skottilaista Auld Lang Syneä, joka osuvasti alkaa kysymyksellä: ”Onko oikein, että vanhat ajat unohdetaan?” Koen, että Brexit jää virheeksi historiankirjoihin. Vahvistimme 29.1.2020 Euroopan parlamentissa Britannian lähdön äänin 621 puolesta, 49 vastaan. Siirtymäkauden kaaos saatiin vältettyä erosopimuksella. Jäsenvaltioiden demokratiaa ja oikeutta päättä itse jäsenyydestään kunnioitetaan.

Britannian ja Euroopan unionin välisessä suhteessa ollaan nyt siirtymäkauden limbossa. Arki molemmin puolin Englannin kanaalia pysyy kansalaisille ennallaan. Vuoden 2020 loppuun asti noudatetaan EU-sääntöjä kansainvälisessä kaupassa, ihmisten vapaassa liikkumisessa ja kansalaisten oikeuksissa.

Todellisuus lävähtää briteille märkänä rättinä naamalle, jos vajaassa vuodessa ei ehditäkään neuvotella kaikkea EU:n ja YK:n tulevasta suhteesta. Vaikka Brexit toteutui, kukaan ei vieläkään varmuudella tiedä, tuleeko esimerkiksi suomalaisille yrityksille tulleja.

Britit olivat innokkaita ajamaan vapaakauppaa, sääntelyn purkua ja budjettikuria Euroopan unionissa. Tätä politiikkaa tulee itselleni ikävä.

Suomalaiset ovat yhä etuoikeutettuja EU-jäseniä, ja siitä kannattaa olla ylpeä. Tapasin Alexander Stubbin vuoden alussa ennen Euroopan investointipankin varapääjohtajan pestin loppua. Alexia lainaten: ”Hymyile, olet EU:ssa.”

 

Uutisia Strasbourgin tammi- ja helmikuun täysistunnoista

Hyväksyimme tammikuussa yhteisen erityisjärjestelyn pienyrityksille arvonlisäveron osalta. Muutoksen arvioidaan vähentävän pienten yrityksien byrokratiasta johtuvia kustannuksia yhteensä noin 12 miljardin euron edestä joka vuosi.


Parlamentti äänesti älypuhelimien latureihin luotavan yhteisen standardin puolesta. Jatkossa kuluttajien elämä on helpompaa: sama laturipää sopisi kaikkiin puhelimiin. Lisäksi elektroniikkajätteen arvioidaan vähenevän, kun ei alvariinsa tarvitse ostaa uusia latausjohtoja.


Eurokriittisiä ryhmiä lukuun ottamatta, parlamentti vaati julkilausumassaan yksituumaisesti Puolalta ja Unkarilta oikeusvaltion kunnioittamista. Tämä antaa selkeän viestin jäsenvaltioille, että EU:n veronmaksajien rahoja ei makseta korruptoituneille hallituksille ja että demokratiaa ylläpidetään kaikille eurooppalaisille.


Äänestimme parlamentin julkilausuman puolesta, jossa vaaditaan EU:lta vahvaa strategiaa tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi kaikkialla maailmassa. Mielestäni tämän käytännön lopettamisen tulisi olla EU:n kolmansille maille antaman kehitysavun ehto.


Hyväksyimme Euroopan vihreän kehityksen ohjelma (Green Deal). Ohjelman tarkoituksena on ohjata 1000 miljardia euroa seuraavan 10 vuoden aikana EU:n muuttamiseksi hiilineutraaliksi.

EPP-ryhmä onnistui hylkäämään muiden puolueryhmittymien äärikireät muutosesitykset. Lisäksi saimme ujutettua mukaan vaatimuksen arvioida päätösten vaikutukset taloudelle

Hylkäsimme myös Vihreiden euroryhmän esitykset, jotka leimasivat Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan (CAP), ja sitä kautta maanviljelijät Suomessa asti, ilmastonmuutoksen syntipukiksi.


 

Suomen metsämeppinä näkee metsän puilta

Suurin osa työajastani on kulunut pääneuvottelijana EU:n metsästrategian parissa. Tavoitteenani on tuoda Euroopan parlamentille tasapuolinen esitys, joka ei ota ainoastaan ympäristönsuojelua huomioon. Metsillä on myös suuri merkitys kaikille pienille kaupungeille ja kylille, joiden elämä riippuu metsistä. Oli kyseessä sitten metsänomistaja, biomassaa tuottava suuryritys tai toiminimen perustanut metsuri, olen täällä varmistamassa, että myös taloudellinen näkökulma on metsästrategiassa mukana.

Suomalaiset ovat aina osanneet vastuullisen metsänhoidon. Keski- ja Länsi-Euroopassa ei kovin hyvin edes ymmärretä, mitä metsienhoito parhaimmillaan on. Olen Brysselissä tuonut esiin näille komission kosmopoliiteille, että kysymys ei ole joko–tai-vaihtoehdosta. Kestävä metsänhoito ei hakkaa kaikkia puita heti pois, tai jätä niitä lahoamaan ikuisiksi ajoiksi.

Hyvin hoidettu talousmetsä on tehokas hiilinielu, joka kerää hiilidioksidia ilmastosta, tuottaa puuta myytäväksi ja ylläpitää syrjäseutujen elinoloja.

 

Vierasryhmät: Kansanedustaja Janne Heikkisen tiimi ja Rellun Eurooppa-linjan abit

Minulla oli ilo ottaa vastaan vastavalitun Kokoomuksen kansanedustajan Janne Heikkisen porukka vastaan Euroopan parlamentilla. Mukana oli muun muassa kempeleläisiä, oululaisia, espoolaisia, yrittäjiä ja opiskelijoita. Puhuimme Suomen metsistä, Rail Baltica -ratahankkeesta ja EU-rahojen vastuullisesta käytöstä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sattui olemaan parlamentilla, ja saimme kuulla poliittisen tilannekatsauksen kotimaan asioihin. Vierasryhmä pääsi myös ensimmäisten vieraiden joukossa käymään Naton uudella päämajalla, vaikka Suomi ei olekaan vielä puolustusliiton jäsen.

Terveisiä myös Tampereelle! Olin otettu, kun Tampereen lyseon lukion (Rellun) Eurooppa-linjan abit pyysivät minua isännöimään perinteisen opintomatkansa EU:n ytimeen. Opiskelijat esittivät fiksuja kysymyksiä esimerkiksi EU:n tulevaisuudesta ja toimielintien välisistä valtasuhteista. Toimistossani työharjoittelun aloittanut Samir Pietarinen on Rellun alumni, ja sai siten hyvän tilaisuuden kertoa lukionsa opiskelijoille, millaista EU:ssa työskentely on.

 

Jos lusikalla antaa, ei voi kauhalla vaatia, Maaseudun Tulevaisuus

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: EU:n budjetti vuosille 2021–2027, monivuotinen rahoituskehys, MFF. Kyseessä on kokonaisuus, joka määrittää Euroopan unionin budjettipainotukset vuosille 2021–2027 ja joka vaikuttaa tavalla tai toisella jokaisen EU-kansalaisen elämään.

Lue lisää >

 

Yle: Sarvamaa politiikkaradiossa – Euroopan vihreä sopimus

EU-komission esittelemä Green Deal ulottuu jokaiselle yhteiskunnan sektorille läpi Euroopan: teollisuuteen, ruoantuotantoon, energiasektorille, liikenteeseen, koulutukseen, rakentamiseen.
Tavoitteena on Euroopan laajuinen ilmastolaki, joka tekisi Euroopasta maailman ensimmäisen hiilineutraalin maanosan.

Kuuntele ohjelma >

Ajankohtaista

Suomen EU-puheenjohtajuus osuu merkittävään käännekohtaan, IL-blogi

21.5.2019

Heinäkuussa alkaa kansainvälisessä politiikassa suomalaisittain merkittävä aika. Suomi nimittäin tarttuu Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajan nuijaan. Tämä tarkoittaa kokousten johtamista ja neuvoston edustamista komission ja parlamentin kanssa käytävissä neuvotteluissa. Käytännössä Suomi johtaa jäsenmaiden orkesteria ja varmistaa, että eurooppalaista politiikkaa viedään eteenpäin.

Vastuutehtävä on erityisen tärkeä nyt, sillä se osuu EU:n tulevaisuuden kannalta taitekohtaan. Euroopan parlamentti menee uusiksi toukokuussa järjestettävissä eurovaaleissa. Heinäkuussa alkaa korkeiden EU-virkojen nimitys ja marraskuussa aloittaa työnsä uusi komissio. Samaan aikaan neuvotellaan vuosien 2021-2027 rahoituskehyksestä ja yhteisestä maatalouspolitiikasta, aletaan toteuttamaan EU:n uutta strategista viisivuotisohjelmaa ja koitetaan saada Brexit-mylläkkä maaliin. Suomella on tässä puheenjohtajana oiva mahdollisuus kasvattaa poliittista painoarvoaan kiistojen ratkojana.

Kansainvälisellä kentällä on pelissä myös monia suomalaisten elämää suoraan muovaavia kysymyksiä, joihin voimme vaikuttaa EU:n päänä viemällä niitä eteenpäin:

Mikä on EU:n turvallisuusyhteistyön tulevaisuus ja sen vaikutukset Suomeen? Mitä tapahtuu Suomen vientiteollisuudelle, jos Brexit toteutuu ilman selviä sopimuksia? Mikä on Suomen rooli EU:n yhteisessä rajavalvonnassa? Miten meidän pitäisi suhtautua taloudelliseen yhteistyöhön Kiinan tai Venäjän kanssa?

Nyt muodostettavalla hallituksella toivoisi olevan kannat valmiina näihin edellä mainittuihin kysymyksiin, jotta voimme käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi puheenjohtajuuskauden tarjoaman vaikuttamisen paikan.

Yksi asia näyttäisi jo olevan varmaa: Suomi tulee johtamaan neuvotteluita oikeusvaltioperiaatteen kytkemisestä EU-rahoituksen ehdoksi. Kyseessä on uusi budjettilaki, jonka olen toisena pääneuvottelijana ajanut läpi Euroopan parlamentissa. Lain lopullista toteutumista on tähän asti jarruttanut EU:n neuvoston nykyinen puheenjohtajamaa Romania, joka ei ole halunnut avata neuvotteluita parlamentin ja komission kanssa. Suomi on onneksi jo ilmoittanut tämän yhdeksi kautensa päätavoitteista. Näin ollen ensi syksynä laista voi olla neuvottelemassa puheenjohtaja-Suomen lisäksi suomalainen meppi, jos minut valitaan uudelle kaudelle.

Suomen hetki EU-politiikan keskiössä tulee ratkaisevalla hetkellä. Euroopassa on tapahtumassa isoja rakenteellisia muutoksia. Niihin pitäisi löytää ratkaisuja, joissa EU ja jäsenvaltiot pelaavat yhteen, eivätkä toisiaan vastaan. Siksi puheenjohtajamaalla pitää myös olla selkeä ajatus siitä, millä strategialla peliin mennään. Suomella on tähän kaikki edellytykset.

Julkaistu IL-blogissa 21.5.2019

Ajankohtaista

Venäjä haluaa hajottaa EU:n, IL-blogi

16.5.2019

Venäjä yrittää jatkuvasti heikentää Eurooppaa oman suurvalta-asemansa vahvistamiseksi. Sen tavoitteena on hajottaa EU ja vetää matto alta yli 70 vuotta mantereellamme rauhaa, vakautta ja vaurautta rakentaneilta arvoilta. Demokratia, vapaus ja ihmisoikeudet ovat Kremlille perustavanlaatuinen uhka.

Länsimaisten yhteiskuntien ja kansanvallan kulmakiveen osuvat valeuutiset ja vaalivaikuttaminen ovat tästä räikein esimerkki. Viime viikolla julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan jopa 241 miljoonaa eli noin puolet EU:n väestöstä olivat kymmenen päivän tarkastelujakson aikana mahdollisesti törmänneet venäläisten toimijoiden levittämään harhaanjohtavaan tietoon sosiaalisessa mediassa.

Tämä on hälyttävää monestakin syystä. Ensinnäkin levitettävä valheellinen tieto saattaa olla jo sinänsä vaarallista vaikkapa terveydelle. Esimerkiksi rokotusten väitetään aiheuttavan autismia, minkä seurauksen lapsia jätetään rokottamatta ja he sairastuvat ennaltaehkäistävissä oleviin vaarallisiin tauteihin.

Ja toiseksi, julkista keskustelua myös ohjaillaan disinformaation avulla tehokkaasti esimerkiksi poliittisen tai taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Räikeimpiä tapauksia ovat Putinin toiveiden mukaan menneet Yhdysvaltojen viimeisimmät presidentinvaalit ja Brexit-kansanäänestys, joiden aikana venäläisten bottien myötävaikutuksella kärjistyneet jakolinjat rapauttavat yhä kansalaisten luottamusta demokraattisiin instituutioihin.

Venäjä kylvää epäluottamuksen siemeniä korostamalla varsinkin yhteiskuntia jakavia kysymyksiä. Pidemmän päälle vastakkainasetteluiden keinotekoinen voimistaminen ja keskustelun ohjailu pelaavat auttamatta Putinin pussiin heikentämällä eurooppalaista yhteiskuntajärjestystä kohtaan tunnettua luottamusta.

Vastatoimia tarvitaan kipeästi. Eurooppalaiset eivät saa joutua Moskovan vallanhimon ja manipulaation sätkynukeiksi. Venäläisten vaikuttamiseen on puututtava entistä hanakammin tarkistamalla faktoja, lisäämällä läpinäkyvyyttä ja parantamalla medialukutaitoa. Vahva EU on meidän kaikkien etu.

Siksi olen yhdessä romanialaisen meppikollegani Siegfried Mureșanin kanssa ajanut eteenpäin StratCom Plus -hanketta, joka seuraa ja korjaa Venäjän levittämää harhaanjohtavaa tietoa. Vuodelle 2018 neuvottelimme projektille 1,1 miljoonan euron ja tälle vuodelle kolmen miljoonan euron rahoituksen EU-budjetista.

Meillä on vastassamme erittäin laajalle levinnyt, tarkasti kohdennettu ja runsaasti rahoitettu propagandakampanja. Eurooppalaisten arvojen puolustaminen on jokaisen asia ja kaikkien etu silloinkin, kun päivänpolttavat kysymykset jakavat mielipiteitä.

Trollit tekevät vaikutustyötään useiden vuosien aikajänteellä, mutta vaalit ovat aina poikkeuksellisen hyvä tilaisuus kääntää meidät toisiamme vastaan ja kerätä hajaannuksen sato Venäjän laariin. Maa on todistetusti käyttänyt tätä hyödykseen jo lukuisia kertoja. Tehdään näistä eurovaaleista poikkeus.

Julkaistu IL-blogissa 16.5.2019

Ajankohtaista

Iltalehti: Kysyimme mepeiltä suoraan, mitä he ovat tehneet Suomen hyväksi

20.4.2019

Europarlamentaarikko  Petri Sarvamaa (kok., EPP) kertoo toimineensa tällä kaudella esittelijänä kaikista suomalaismepeistä eniten, yli 40 mietinnössä, neuvotelleensa Suomeen yli 20 miljoonaa euroa EU:n globalisaatiorahastosta ja edistäneensä Suomen maataloustukien jatkumista. Budjettivaliokunnan 1. varapuheenjohtajana Sarvamaa on pystynyt turvaamaan suomalaisten etua  mm. Venäjän informaatiovaikuttamisen torjunnassa ja hiilinielujen laskentaa koskevassa LULUCF-asetuksessa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Rehellistä puhetta rahasta, Maaseudun Tulevaisuus

18.4.2019

Vaalien superkeväänä suomalaisia haastetaan miettimään, millaisiin käsiin haluamme antaa vastuun tulevaisuuden Suomen ja Euroopan rakentamisesta. Yksi ääni toreilta ja gallupeista usein puuttuu: maailmantalous ei mainosta käänteitään Prisman parkkipaikalla, vaikka juuri sillä on ratkaiseva vaikutus siihen, millaista pyykkiä vaalikauden päätteeksi pestään.

Viime vuonna Suomen bruttokansantuote kasvoi 2,3%. Kotitalouksilla on enemmän rahaa kulutettavaksi kuin aikoihin ja työllisten määrä on kasvanut roimasti. Myös velkaantumiskierre saatiin katkaistua.  Nämä ovat hienoja suomalaisia saavutuksia.  Ne eivät silti riitä varmistamaan julkisen taloutemme kestävyyttä pitkällä aikavälillä, tai edes muutamaksi vuodeksi.

Suomi on vientivetoinen maa. Siksi emme saa ikinä sulkea silmiämme siltä, mitä talouden isossa kuvassa tapahtuu. Tällä hetkellä talousviisaat ja valtionvarainministeriö muistuttavat maailmantalouden kasvun ohittaneen korkeimman huippunsa. Lähivuosina on siis odotettavissa sakkausta. Se syö terää kaikilta kasvutavoitteilta, kuten paljon puhutulta työllisyydeltä.

Suunnitelmat julkisen talouden tasapainottamiseksi on rakennettu sen varaan, että työllisyyden nousu jatkuu. Vahva työllisyys on aina tervetullut tila, ja erityisesti se on sitä nyt, kun huoltosuhteen valtava taakkaa kolkuttaa ovella. Työllisyyden säilyttäminen edes tällä tasolla tulee kuitenkin olemaan haaste, jos Eurooppa vaipuu jonkinlaiseen taantumaan – kasvattamisesta puhumattakaan.

Euroopasta kantautuu suhdannevaihteluiden lisäksi muitakin haasteita, kuten onneton Brexit. Kansanäänestyksen tulos ei saman tien johtanut Britannian talouden pelättyyn romahtamiseen kolme vuotta sitten. Vähitellen hintalappua on kuitenkin alkanut kertyä. Epätietoisuus on hyttyskarkotetta sijoittajille.

Globaalin talouden kentällä yhden ison pelaajan kamppailut vaikuttavat muihinkin. Brexit-epävarmuus heijastuu jokaiseen eurooppalaiseen kansantalouteen ja sitä kautta kansalaiseen. Ongelmat eivät suinkaan lopu, jos saarivaltion eropäivä joskus ratkeaa. Se olisi vasta alku EU:n ja Britannian välisille neuvotteluille tulevaisuuden suhteista, myös kaupankäynnin ja tullien osalta. Lisäksi britit joutuisivat neuvottelemaan ainakin 759 erilaista sopimusta kolmansien maiden kanssa. Selvillä vesillä ei olla aikoihin ja varmaa on ainoastaan epävarmuus.

Pitkään jatkuneen väännön jälkeen Brexitin käänteet yltävät enää harvoin mielenkiintoisimpien uutisten joukkoon. Epätietoisuudesta on yksinkertaisesti vaikea saada vetävää. Tämä kuvaa talouspoliittista keskustelua muutenkin. Monimutkaisista uhkakuvista ja resurssien tulevasta niukkuudesta puhumalla on vaikea saada palstatilaa. Helpompi tapa saada äänensä kuuluville on listata asioita, joihin rahaa haluaisi käyttää.

Viime aikoina liikaa näkyvyyttä ovat saaneet ilmastotalkoot. Poliittisen kentän joka laidalta on todettu, että ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun on sijoitettava entistä enemmän. Ennen sitä pitää kuitenkin ratkaista, mistä nämä rahat otetaan. Siinä vasta keskusteltavaa riittääkin. Missään tapauksessa meillä ei ole varaa pelkästään vaatia päästötavoitteiden äärimmäistä tiukentamista. Järkevämpää on satsata teknologian kehittämiseen.

Vastuullinen poliitikko ei tee lupauksia, joita ei voi pitää. Maailmantalous ei puolestaan lupaa mitään. Se on herkkä kokonaisuus, joka ei kysy äänestäjän suostumusta vaihteluilleen. Useimmiten muutoksen merkit ovat kuitenkin nähtävissä jo etukäteen. Siksi päättäjien on uskallettava kohdata talouden realiteetit – ja reagoida niihin.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.4.2019

Ajankohtaista

Suomi ja muu maailma, IL-blogi

15.4.2019

Onhan se kummallista. Mitä enemmän maailmalla myllertää, sitä vähemmän Suomen poliittisessa keskustelussa sitä pohditaan. Eduskuntavaalien alla puhuttiin kuukausikaupalla sotesta, vanhustenhoidosta ja ilmastomuutoksesta. Kaksi ensimmäistä olivat puhtaasti suomalaisia aiheita ja ilmastomuutosta käsiteltiin sitäkin hyvin suomalaisesti, ikään kuin me suomalaiset voisimme jotenkin erityisesti vaikuttaa ilmakehän lämpötilaan.

Ainoa seikka, joka tunki ulkomaailmasta tähän ummehtuneeseen tilaan, oli Suomen tuleva EU-puheenjohtajuus. Mutta sekin sai takuuvarman suomalaisen käsittelyn. Miten Suomi pärjää? Miten Suomi pärjää, jos hallituksen muodostaminen menee liian lähelle puheenjohtajuutemme alkamista 1. heinäkuuta? Selviämmekö ME tehtävästä kunnialla?

Nyt vaalit on käyty ilman, että äänestäjiä olisi juuri ollenkaan vaivattu todellisilla ja konkreettisilla kysymyksillä kansainvälisen politiikan asettamista haasteista Suomelle ja suomalaisille:

Millainen on Itämeren sotilaallinen jännitystila? Miksi Suomen pitää korvata käytöstä poistuvat Hornet-hävittäjät vähintään täysimääräisesti? Mitä tällä hetkellä tapahtuu täysillä riehuvassa kybersodassa, jossa Suomikin on mukana? Miten hallitsematon kansainvaellus voidaan ehkäistä tulevaisuudessa? Miten Suomi on mukana EU:n yhteisessä rajavalvonnassa? Mitä Suomen vientiteollisuudelle oikeasti tapahtuu seuraavan vuoden aikana, jos Brexit toteutuu ilman selviä sopimuksia? Tai jos Brexit ylipäätään toteutuu? Mikä on EU:n kauppapolitiikan merkitys Suomelle ja suomalaisille? Miksi ja miten Suomi voi parhaiten vahvistaa suomalaisten  turvallisuutta toimimalla maksimaalisesti EU:n turvallisuusyhteistyössä, kuten tietojen sujuvassa vaihtamisessa? Miten meidän pitäisi suhtautua taloudelliseen yhteistyöhön Kiinan kanssa? Entä Venäjän kanssa? Mitenkäs tämä Nordstream-kaasuputki ja Yhdysvaltain suhtautuminen siihen? Niin ja kaiken kaikkiaan kansainvälinen energiapolitiikka…

Tuossa vain muutamia kysymyksiä, jotka kaikki vaikuttavat suomalaisten elämään.

Eduskuntavaalissa päätetään siitä, mitkä puolueet muodostavat maahan seuraavan hallituksen. Uudella hallituksella pitää olla kannat valmiina ja jonkinlaiset vastaukset selvillä näihin edellä mainittuihin kysymyksiin, koska ne kaikki vaikuttavat suoraan suomalaisten elämään.

Viime kuukausien aikana käydyt vaalikeskustelut eivät antaneet kansalaisille juuri minkäänlaista kuvaa siitä, miten eri puolueet ovat näihin kysymyksiin valmistautuneet. Vastaukseksi puolueelle ei voi riittää se, että ”meillä ei ole varaa uusiin hävittäjiin”. Eikä yleiseksi syyksi koko maailman poissaololle vaalikeskusteluista (lukuun ottamatta sitä ilmastonmuutosta, jonka lähes kaikki puolueet antoivat ymmärtää voivansa ratkaista) riitä se, että keskustellaan näistä sitten europarlamenttivaalin alla. Koska se on se Suomen hallitus, jolla pitää olla vastaukset näihin kysymyksiin.

Ehkä juuri tästä keskustelun puuttumisesta osaltaan johtuu se, että meille saattaa tulla hallitus, jolla on entistä vähemmän vastauksia maailman kysymyksiin. Jotka ovat juuri niitä kysymyksiä, jotka vaikuttavat suomalaisten elämään lähiaikoina enemmän kuin kertaakaan sitten 1930-luvun.

P.S. Vastaan kuitenkin omalta osaltani kaikkiin edellä esittämiini kysymyksiin tulevien päivien ja viikkojen kirjoituksissani ja keskusteluissa suomalaisten kanssa ympäri maata.

Julkaistu IL-blogissa 15.4.2019

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Petri Sarvamaa: Brexit-painajaisen viimeinen näytös alkaa

28.3.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.,EPP) kommentoi Britannian parlamentin keskiviikkoisia Brexit-äänestyksiä Twitterissä. ”Parlamentin alahuone ei saanut otettua Brexit-prosessia haltuunsa. Joudumme siis odottamaan tämän historiallisen, poliittisen tragedian häpeällistä loppunäytöstä”, Sarvamaa kirjoittaa. Hänen mukaansa Britannian seuraavan pääministeri tulee johtamaan petettyä kansakuntaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Savon Sanomat: Brexit-sotku peittää alleen tärkeää EU-politiikkaa

23.3.2019

Brexit uhkaa sotkea EU-maiden valmistautumista europarlamentin vaaleihin toukokuun lopussa. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, kuka edustaa suomalaisia EU:ssa, sillä siellä päätetään monista Suomelle tärkeistä asioista. Parlamentin työtä seuraavat virkamiehet ja lobbarit arvioivat Petri Sarvamaan (kok., EPP) olevan nykyisistä nykyisistä mepeistä vaikutusvaltaisimpia.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Verkkouutiset: Jos britit ovat jäseniä vaalien aikaan, heidän pitää järjestää vaalit

12.3.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) mukaan Brexit voi mahdollisesti peruuntua, jos brittiparlamentti hylkää päivitetyn erosopimuksen tiistain äänestyksessä. ”Hiljaa salaa toivon, että he eivät hyväksy, eivätkä lähde EU:sta”, Sarvamaa kommentoi Iso-Britannian sekavaa tilannetta ja eri vaihtoehtoja.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Tammikuun terveiset Brysselistä, Uutiskirje

7.2.2019

Vuoden ensimmäisinä viikkoina minua on pitänyt kiireisenä ajamani uusi budjettilaki, joka mahdollistaisi jäsenvaltion saaman EU-rahan jäädyttämisen, jos se ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta. Yhteistä rahaa ei sovi käyttää jaettujen arvojen vastaisesti. Alkuvuotta värittivät myös mutkat Britannian EU-eron etenemisessä. EU:n pitää seisoa yhtenäisenä ja järkkymättömänä neuvottelemamme Brexit-sopimuksen takana.

Uusi budjettilaki läpi parlamentissa

Tammikuun alun Strasbourgin täysistuntoviikon merkittävin päätös oli neuvottelemani budjettilain hyväksyminen parlamentin täysistunnossa äänin 397-158. Uusi laki varmistaisi, että EU-tukia maksetaan vain maille, joissa toteutuvat kansalaisten perusoikeudet, median ja kansalaisjärjestöjen vapaudet sekä tuomioistuinten riippumattomuus. EU pyrkiikin nyt uusin keinoin puuttumaan epädemokraattiseen kehitykseen muun muassa Unkarissa ja Puolassa. Unkarin tilanteesta keskusteltiin jälleen Brysselin täysistunnossa kuun lopussa.

Myös kansainvälinen lehdistö pitää tätä lakia ratkaisevana Euroopan tulevaisuuden kannalta. Olen antanut aiheesta useita haastatteluita esimerkiksi Euronewsin, Arten sekä Politicon toimittajille. On tärkeää, että työstämme Euroopan parlamentissa raportoidaan kattavasti.

EU-virastojen vastuuvapaus valiokunnassa

Työtahti talousarvion valvontavaliokunnassa tiivistyy, sillä pöydälläni on 32 EU-viraston työn tarkastaminen. Näiden virastojen rahoitus tulee veronmaksajien pussista, joten on olennaista valvoa, että ne tekevät työnsä tehokkaasti ja läpinäkyvästi. Tämän varmistaakseni olen tavannut eri virastojen johtoporrasta, kuten Euroopan satelliittinavigointijärjestelmäohjelmista vastaavan GNSS-viraston johtajaa Carlo des Doridesia sekä Euroopan unionin perusoikeusviraston johtajaa Michael O’Flahertyä. Lisäksi toimin EPP-ryhmän pääneuvottelijana budjetti- ja talousarvion valvontavaliokunnan EU-virastojen demokraattista valvontaa parantavissa lausunnoissa.

Suomen asialla

EU:n maatalouspolitiikan pitää ottaa huomioon Suomen erityisolosuhteet. Keskustelinkin Suomelle merkittävistä kysymyksistä komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston apulaispääjohtajan Rudi Mögelen kanssa. Talousarvion valvontavaliokunnan yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevissa äänestyksissä puolustin suomalaisia maanviljelijöitä ja onnistuin neuvottelemaan ajamalleni linjalle laajan poliittisen tuen.

Tieteen tietotekniikan keskuksen toimitusjohtajan Kimmo Kosken ja ohjelmajohtajan Irina Kupiaisen kanssa keskustelin eurooppalaisessa yhteistyössä tehtävästä supertietokonehankinnasta, joka olisi hienoa saada Kajaaniin. Se auttaisi Suomea pysymään tietotekniikan kehityksen kärkimaana. Tästä olin myös yhteydessä suoraan hankkeesta vastaavaan komissaariin, Mariya Gabrieliin. Kiinnitin hänen huomionsa lopullisessa päätöksessä vaikuttaviin kriteereihin, jotta ne olisivat varmasti kaikille jäsenmaille tasapuoliset.

Kuluneen kuukauden aikana tapasin Kauniaisten Työväen Akatemian EU-oikeuskurssilaisia ja Kulosaaren yhteiskoulun lukiolaisia, jotka hämmästyttivät aktiivisuudellaan ja tiedoillaan. Nuoret ja koulutus tulevat olemaan painopisteeni, jos minut valitaan uudelle kaudelle Euroopan parlamenttiin. Vaalikeväälle annettiinkin lähtölaukaus, kun kokoomusmeppien ja muiden eurovaaliehdokkaiden kanssa esittäydyimme Narinkkatorilla ja kokoomusristeilyllä.

Euroopan parlamenttiin tulivat vierailulle myös Akavan jäsenliittojen viestintäasiantuntijat, joiden kanssa keskustelimme EU-päätöksenteosta ja parlamentin tulevaisuudesta. On hienoa nähdä, että EU kiinnostaa suomalaisia. Tänä keväänä elämme merkittäviä aikoja, ja teidän kansalaisten kiinnostus Euroopan tulevaisuuteen on ratkaisevampaa kuin koskaan.

Terveisin,
Petri

Ajankohtaista

MTV uutiset: Näin brexit-sopimuksen täystyrmäykseen reagoitiin: ”Mitä tahansa voi nyt tapahtua”

15.1.2019

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok., EPP) reagoi Brexit-sopimuksen hylkäykseen Britannian parlamentissa. ”Mitä tahansa voi nyt tapahtua Brexitin suhteen ja olen aidosti huolissani siitä”, tviittaa  Sarvamaa.

Lue uutinen ›