Suvereniteettia vai yhteistä velkaa? – keskustelu EU:n yhteisvelasta on vauhdissa
11.3.2023
Keskustelu mahdollisesta EU:n yhteisvelasta on jälleen vauhdissa. Komissio on viestittänyt esittävänsä uutta ”suvereniteettirahastoa” tulevana kesänä samassa yhteydessä, kun monivuotista rahoituskehystä tarkastellaan uudelleen.
Esityksen sisällöstä tai muista yksityiskohdista ei vielä tässä vaiheessa tiedetä tarkemmin, mutta nimen perusteella on oletettavaa, että uuden rahaston avulla EU pyrkisi vähentämään riippuvuuksiaan kolmansista maista ja parantamaan omaa tuotantoaan kriittisillä toimialoilla, kuten raaka-aineissa, komponenteissa, energiateollisuudessa sekä puolustustarvikkeissa.
Keskeisinä avoimina kysymyksinä on, naamioidaanko uusi yhteisvelka vain tärkeältä kuulostavien tavoitteiden alle, vai rahoitetaanko suvereniteettia vahvistavia toimenpiteitä jo olemassa olevilla välineillä.
Nimittäin edellisestä rahoituspaketista on edelleen varoja käyttämättä ja opit hyödyntämättä. 750 miljardin elpymis- ja palautumisvälineestä on maksettu jäsenvaltioille vasta 144 miljardia. Tämän vuoden loppuun mennessä luvun on ennustettu nousevan 266 miljardiin.
Edellisen paketin kanssa ollaan siis edelleen alkutekijöissä, ja tämä tulee myös ottaa huomioon uusista välineistä keskusteltaessa. Elpymispaketin käyttämättömät varat pitää käyttää ensin, minkä lisäksi meidän on varmistuttava siitä, ovatko paketista jaetut varat todella menneet niille tarkoitettuihin kohteisiin, ja onko näissä hankkeissa päästy haluttuihin tavoitteisiin.
Julkisten varojen moitteeton käyttö ja unionin taloudellisten etujen suojaaminen pitää olla unionin politiikan keskiössä. Varoja on käytettävä asianmukaisesti ja vaikuttavasti.
Elpymispaketin osalta kyseessä on merkittävin ennakkotapaus koko EU:n rahoituksen historiassa, eikä alustavat tiedot sen jalkauttamisesta ole olleet vielä riittävän vakuuttavia. Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunta teki tarkastuskäynnin Espanjaan helmikuussa, ja tilanne oli huolestuttava. Valiokunnan vahva näkemys oli nimittäin se, että meillä ei ole riittävän selkeää tietoa siitä, mitä paikallisia hankkeita rahoitetaan EU-varoilla ja ketkä ovat lopullisia edunsaajia.
Espanja oli vasta yksi ensimmäisistä elpymispakettivarojen saajista. Kun tietopohjamme elpymispaketin varainkäytön tuloksellisuudesta, tarkoituksenmukaisuudesta ja läpinäkyvyydestä on vielä tässä vaiheessa osin hataralla pohjalla, on yksinkertaisen loogista suhtautua uusiin vastaaviin EU-tason välineisiin varauksella. Laajempaa tietoa elpymispaketin tuloksellisuudesta ja muiden maiden varojen käytöstä on odotettavissa vuoden 2024 puolella, joten maltti on tässäkin asiassa valttia.
On toisaalta tunnustettava myös kylmät tosiasiat. Komissio tulee esittämään suvereniteettirahastoa ja jäsenmaat tulevat käymään siitä tiukat neuvottelut. Oli itse esityksen ja rahaston sisältö mikä tahansa, Suomen on vaikutettava ja valvottava, ettemme päädy vain maksajan rooliin. Mikäli rahaston painotukset todella ovat kriittisillä ja EU:n suvereniteettia vahvistavilla toimialoilla, Suomella voi olla myös paljon voitettavaa.
Voisimme tällä kertaa olla nettosaajia esimerkiksi niillä perusteilla, että Suomen vetytalous on jo nyt ensiluokkaisella tasolla, ja että maaperästämme löytyy merkittävästi kriittisiä materiaaleja kuten litiumia, jalometalleja, sekä kobolttia. Lisäksi maamme yritykset tuottavat jo nyt merkittäviä uusia teknologioita ja -palveluita, joilla voidaan vähentää esimerkiksi teollisuuden hiilidioksidipäästöjä. Suvereniteettirahastosta maksetuilla varoilla voisimme edelleen kehittää näitä vahvuuksia ja tuottaa lisäarvoa koko Eurooppaan.
On siis varmistettava, että mahdollisesta suvereniteettirahastosta konkretisoituu hyötyjä niin Suomelle, mutta myös Euroopan keskeisille tulevaisuuden toimialoille. Tämä vahvistaisi myös maanosamme globaalia kilpailuasetelmaa kiristyvien kauppasuhteiden keskellä.
Meidän tulee myös varmistua siitä, että mahdollisen rahaston käytön valvonta on elpymispakettia paremmalla tolalla, ja että rahastoon käytettäisiin olemassa olevia välineitä eikä uutta yhteistä velkaa.
Kolumni on julkaistu Aamulehdessä 11.3.2023
