Suomen Nato-kompleksi
20.1.2011
Kirjoitin tästä ikuisuusaiheesta viimeksi lokakuussa, mutta pari viime päivien kommenttia on syytä käsitellä tuoreeltaan. Ensimmäinen on vuodelta 2009, mutta tuli julkisuuteen vasta pari päivää sitten. Kyseessä on Yhdysvaltain Nato-lähettilään, Ivo Daalderin syyskuussa esittämä arvio. Toinen on peräisin Suomen Tasavallan presidentiltä Tarja Haloselta. Hän lausui asiasta tänään, 20.1. 2011.
Halosen lausunto ensin, koska se on tärkeämpi – ja luku sinänsä. Hän lausui YLE:n Aamu-tv:ssä Suomen Nato-kysymyksestä, että Suomi haluaa olla ”turvaa tuottava maa” EU:ssa. Halosen tulkinnan mukaan EU:n jäsenmaista vain Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti ovat jotenkin erityisesti turvaa ”tuottavia” maita.
Halosen lausunto on valitettavasti vailla minkäänlaista perää. Nato-kysymyksestä on tullut presidentille sokea kohta, josta keskusteleminen faktojen pohjalta tuntuu olevan mahdotonta.
Daalder puolestaan on Wikileaksin vuodattaman USA:n Hollannin suurlähetystön raportin mukaan sanonut syyskuussa 2009, että Suomen liittyminen Natoon aiheuttaisi tulevaisuudessa jännitettä Naton Venäjän suhteeseen.
Daalderin näkemys on syytä taustoittaa. Mies oli washingtonilaisen Brookings-instituutin turvallisuuspolitiikan tutkija ja pohdiskelija ennen astumistaan virkamieheksi Obaman hallintoon. Suomessa vastaava siirtyminen tutkimuslaitoksista uuden presidentin nimittämään hallintoon on lähes täysin tuntematon ilmiö. Olen tavannut Daalderin useita kertoja ja voin vakuuttaa, että hän on terävä kaveri. Mutta ei hän mikään Mooses ole. Daalderin Suominatovenäjä-näkemys on yksi näkemys muiden joukossa.
Ongelmallista (tämänkin) Wikileaks-raportin suhteen on se, ettei se anna lukijalleen minkäänlaista kehystä, jonka varassa Daalderin arviota voisi arvioida. Toisin sanoen: Ivo H. Daalder ei lausunut syyskuussa 2009, että ”Suomen ei pitäisi liittyä Natoon”. Kansainvälinen politiikka on miljoonan palan mosaiikki, jonka palojen järjestys kaiken lisäksi muuttuu ajan myötä.
Aloitin kirjoitukseni viime lokakuussa tarkoituksellisen provosoivasti näin: ”Suomi ei koskaan liittynyt Natoon.” Viittasin tällä mm. siihen, että Suomen etsikkoaika tässä turvallisuuspolitiikkamme tärkeimmässä ratkaisussa meni ohi jo 90-luvun lopulla. Tuolloin Suomi jätti hakemuksen jättämättä, kun sitä odotettiin. Nyt asiaa kysellään taas innokkaasti milloin Moskovasta, milloin mistäkin.
Tämän puheenvuoron lopetan samoin sanoin kuin viimeksikin:
Että miksikö Suomen sitten pitäisi liittyä Natoon?
1. Suomen pitää istua pöydässä, jossa joka tapauksessa päätetään turvallisuuspoliittisesta ympäristöstämme.
2. Suomella ei ole pitkällä tähtäimellä muita mahdollisuuksia ylläpitää uskottavaa maanpuolustusta. Tämä on myös kustannuskysymys.
3. Suomen ei ole syytä pönkittää Venäjän sisäpoliittista peliä, joka rakentuu sellaisen maailman ja uhkakuvan esittämiselle, jota ei ole olemassakaan.
