Suomalaisen ruoan puolesta, Turun Sanomat
8.2.2013
Mitä teet silloin, kun tiedät, että joku asia on Suomen kannalta tärkeä, vaikka suuri yleisö ei ole asiasta kiinnostunut? Lähdet Ranskan Lyoniin kannustamaan suomalaisia huippukokkeja.
Olen ensimmäisestä meppipäivästäni alkaen pitänyt tärkeänä toimia suomalaisen ruoan puolesta. Olen julistanut olevani Suomen ruokameppi. Ruokameppi haluaa ajaa suomalaisen alkutuotannon, lähiruoan ja kuluttajan asiaa. Nämä osa-alueet ovat kaikki osia suuremmassa kokonaisuudessa, joka muodostaa suomalaisen ruokakulttuurin.
Ruokakulttuuri alkaa suomalaisesta maanviljelyksestä ja luonnosta, mutta se ei saa loppua valmiseinesten hyllylle. Sen täytyy kantaa maailman huipulle, jos pieni kansamme haluaa siitä myös hyötyä. Siksi lähdin Lyoniin kannustamaan Mika Palosta ja Juho Ekegreniä huippujen kisaan, legendaarisen Paul Bocusen nimeä kantavaan Bocuse d’Oriin. Se on kokkien todellinen maailmanmestaruuskisa.
Muut Pohjoismaat oivalsivat jo vuosia sitten, että myös valtion kannattaa olla näissä kekkereissä mukana. Tanska, Norja ja Ruotsi satsasivat ruokakulttuuriin, kun ne sponsoroivat kokkiensa harjoittelua ja muita osallistumisen ja menestymisen edellytyksiä vaativiin kisoihin. Tuloksena on jo vuosikymmenen ajan ollut näiden maiden nousu alan ehdottomaan eliittiin. Ja mikä hienointa, ratkaiseva puristus on tullut kansallisista erityispiirteistä.
Norjalainen lohi löi lopullisesti läpi maailmalla, kun Norjan huippukokit saivat sen Bocuse-kisan raaka-aineeksi. Sen jälkeen maailman valuutat ovat virranneet yhä hurjemmin norjalaisille kalankasvattajille. Tanskan Kööpenhamina oli toki tuttu kaupunki maailmanmatkaajille aiemminkin, mutta kokkien ansiosta siitä on tullut 2000- ja 2010-luvun uusi Pariisi. Maailman valuutat virtaavat nyt Kööpenhaminaan, kun kaikki haluavat käydä tanskalaisissa ravintoloissa ja bistroissa.
Ruotsi on samalla tiellä. Sen joukkuetta ovat olleet Bocuse-kisoissa kannustamassa milloin ministerit, milloin kuninkaalliset. Ruotsin huutosakki on ollut koko kilpailun suurin, näkyvin ja kovaäänisin prinssi Carl Philip johdossaan.
Suomen täytyy ymmärtää, ettei tässä ole kyse eliitin kaviaarikemuista. Väitän, että edes osa matkailun edistämiseen käytetyistä rahoista poikisi parhaiten koko kansan kukkaroon juuri tällä panostuksella. Ruotsi laittaa noin miljoonan vuodessa sinikeltaisten kokkien menestykseen ja saa sen vähintään monikymmenkertaisesti takaisin talouteensa. Pelkästään Tukholmaan ensi vuodeksi saatu Bocuse-kisan Euroopan karsinta tuo kaupunkiin valtavan näkyvyyden ja riihikuivaa rahaa.
Kunhan kokkimme ensin höyrystävät ja paistavat Suomen kulinarismin maailmankartalle, täytyy meidän olla valmiita vastaamaan menestystä seuraavaan kysyntään. Meillähän sattuu olemaan juuri sitä, jolle maailmalla on valtava piilevä kysyntä: puhdasta, villiä ruokaa.
Villi ruoka, ”Wild food”, on tarina vailla vertaa. Se on suomalaisen huippukeittiön raaka-aineistoa, jota kymmenet miljoonat maksukykyiset ja kaiken kokeneet eurooppalaiset, aasialaiset ja amerikkalaiset ovat halukkaita ostamaan. Se on yhtä kuin metsiemme marjat ja sienet, järviemme ja koskiemme kalat tai jopa kallioittemme jäkälä, joka koristi Mika Palosen liha-annosta Lyonissa.
Suomella on tapana lopulta voittaa maailmanmestaruus, jos sitä oikein kovasti halutaan. Lähes talkoovoimin toimivat suomalaiskokit pärjäävät jo nyt hämmästyttävän hyvin: Palonen vei Suomen 24 maan finaalissa 12.:neksi, ja Matti Jämsenin luotsaama keittiö oli aiemmissa kisoissa peräti viidenneksi paras.
Talkoovoimin ei silti voiteta jääkiekon MM-kultaa, eikä voiteta tätäkään kisaa. Kahden vuoden kuluttua Lyonissa täytyy olla eturivin ministeri Suomen lippu kädessä ja veronmaksajien rahoilla ostetut kuparipannut keittiössä. Luitte ihan oikein: veronmaksajien rahoilla. Veronmaksajien kannattaa sijoittaa rahansa sinne, mistä ne saa takaisin.
Julkaistu Turun Sanomissa 6.2.2013.
