Viimeksi tehtyä

Sarvamaa vaatii komissaariehdokas Georgievalta maksuvirheiden julkistamista

Petri Sarvamaa vaati Junckerin komission budjettikomissaariksi ehdolla olevaa Kristalina Georgievaa pitämään huolta siitä, että maksuvirheet jäsenvaltioissa paljastetaan. Sarvamaan mukaan EU:n on jatkossa tehtävä selväksi, missä jäsenmaissa annetaan väärää tietoa EU-rahojen käytöstä. Georgieva oli parlamentin vastuuvaliokuntien kuultavana 2.10.2014.

“Kyseessä ei ole jäsenvaltioiden häpäiseminen, vaan päinvastoin. On häpeä, jos emme tätä tee”, sanoi Sarvamaa kysymyksessään komissaariehdokas Georgievalle. Sarvamaan mukaan parlamentin tehtävä on varmistaa, että eurooppalaisten veronmaksajien rahojen käyttö on turvattu.

Georgieva yhtyi vastauksessaan Sarvamaan näkemykseen siitä, että komission täytyy keskittyä jatkossa enemmän niiden jäsenvaltioiden tarkkailemiseen, joissa on eniten ongelmia. Hän ei kuitenkaan ollut valmis lupaamaan jäsenmaiden nimeämistä. Georgievan mukaan jäsenvaltioiden osoittamisessa on vaarana, että ne ryhtyvät kuurupiilosille.