Salkkujen yhdistäminen avaa mahdollisuuksia, Maaseudun Tulevaisuus
3.7.2015
Hallitusta muodostaessa tehtiin päätös yhdistää ympäristöministerin ja maa- ja metsätalousministerin salkut samalle ministerille. Uutinen tuli varmasti myönteisenä yllätyksenä maatalouden harjoittajille. Ministeriöt pidettiin ennallaan ja virkamieskunnat erillään, jolloin koordinaatiovastuu itsenäisesti toimimaan tottuneiden talojen välillä jää ministerin harteille.
Konkreettiset esimerkit siitä, miten muutos vaikuttaa päätöksentekoon ja lain valmisteluun ovat ymmärrettävästi toistaiseksi vähissä ja niiden arvioinnin aika tulee myöhemmin. Ajatuksia muutos kuitenkin herättää, ja spekulointi lopputuloksesta on kahvipöydissä ollut kiivasta. Brysselin kokoushuoneista ei välttämättä ehdi maaseudun kahvipöytiin, joten käytän mahdollisuuden osallistua keskusteluun tätä kautta.
Julkisuudessa väläyteltiin pitkään vaihtoehtona ympäristöministeriön yhdistämistä MMM:n alaisuuteen ns. luonnonvaraministeriöksi. Julkinen paine itsenäisen YM:n puolesta oli laajaa, mikä sai tehdyn päätöksen salkkujen, ei ministeriöiden, yhdistämisestä näyttämään alkuun vesitetyltä kompromissilta. Ajatuksen takana oli kuitenkin muutakin, kuin pelkkä symbolinen muutos.
Maatalouspolitiikka on aina ympäristöpolitiikkaa, ja toisin päin. Ympäristön puhtauden ja kestävän käytön tärkein arvo on pitää meidät hengissä. Ruoka on väistämättä osa sitä. Kahden toisiinsa näin vahvasti sidotun politiikanalan tiukempi koordinointi antaa huomattavat mahdollisuudet parantaa maatalouden toimintaedellytyksiä ja johdonmukaistaa politiikkaa, varsinkin EU-tasolla. Tätä taustaa vasten yhdistäminen oli tervetullutta.
Samalla on esitetty huoli siitä, miten ympäristön tässä yhtälössä käy. Kysymys nousi esiin ennen kaikkea sen vuoksi, että ministeriöiden yhdistämishuhut asettivat ympäristön selvästi maataloudelle alisteelliseen asemaan. Usein vastakkainasettelu on kuitenkin keinotekoista – tehokas ja järkevä ympäristöpolitiikka ei ole ristiriidassa kotimaisen maatalouden perusajatuksen kanssa. Erimielisyydet nousevat asiakysymysten sijaan periaatetasolta, mistä viime hallituskausi antoi esimerkin.
Toinen esitetty huoli on salkun painavuuden ansiota. Jos sama ministeri hoitaa sekä ympäristön että maatalouden, molemmat tärkeitä ja monimutkaisia EU-politiikan lohkoja, jääkö hänelle aikaa keskittyä metsätalouden kehittämisen kansallisiin vaatimuksiin? Metsät kuuluvat luontevasti salkun sisältöön, mutta mistä revitään ne vuorokauden tunnit, jotka ministeri käyttää metsäasioihin? Kun huomio on samalla vahvasti biotaloudessa, ei yhtälö ole helppo.
Tämän kaiken päälle ministeri hoitaa vielä asuntoasiat. Jälleen kerran lisäys on hallinnon puolesta johdonmukainen, sillä puolet ympäristöministeriöstä keskittyy rakennettuun ympäristöön. Salkun kantajan taakkaa se ei kuitenkaan kevennä.
Uuden ministerin suurin haaste voikin olla ajankäytön jakaminen tehokkaasti ja tasapainoisesti alojen välillä. On perusteltua kysyä, olisiko kaksi erillistä salkkua hyvin yhteen hiileen puhaltavien ministerien välillä ollut parempi vaihtoehto. Yhtä perusteltua on osoittaa, että salkun sisältöön nyt tehdyt lisäykset ovat loogisia, tarpeellisia ja kauan kaivattuja.
Ministerillä on nyt käytössään kaikki työkalut alojen kehittämiseen. Maatalousalan tärkein toive, johdonmukaisuus, on tällä järjestelyllä helpommin varmistettavissa kuin ennen ja painava salkku antaa kuuluvan äänen hallituksen sisällä. Ensimmäisen ministerin onnistuminen ratkaisee pitkälti sen, jatketaanko vastaavalla järjestelyllä tulevaisuudessa.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 3.7.2015.
