Pyyn pyytämisen logiikka, Maaseudun Tulevaisuus
13.9.2013
EU:n parlamentissa jättämäni aloite Suomen kansallisen maataloustuen järjestämisestä uudella tavalla on aiheuttanut mielenkiintoisen keskustelun. Kommenttien perusteella hanke on herättänyt jonkinmoista hämmennystä. Jyrkimmässä reaktiossa aloitteen epäillään romuttavan 141-tuen ja kokonaistuen pienenevän. Vähintäänkin esitykseni on katsottu olevan ”arvaamatonta riskipeliä” (Savon Sanomat 10.9.).
Lienee paikallaan kerrata kiihkottomasti, mistä on kysymys.
Suomi sai 141:n EU-liittymissopimuksen myötä. Sen luonne oli ja on selkeästi väliaikainen. Jos joku luulee, että 141 jatkuu maailman tappiin, hän on väärässä. Kaikki merkit ovat viitanneet siihen, että aika on nyt loppunut. Olosuhteemme eivät kuitenkaan ole oleellisesti muuttuneet, joten tarvitsemme nykyistä pysyvämmän pohjan tuelle.
Viime viikon torstaina, 5. syyskuuta klo 12:00 Brysselin aikaa meni umpeen viimeinen mahdollisuus vaikuttaa Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Silloin piti jättää muutosesitykset YMP:n siirtymäkauden asetukseen, eli siihen kuuluisaan CAP:iin. Mitään ei ollut hävittävissä, mutta paljon voitettavissa.
Aloitteen tavoite on säilyttää oikeus 141-tuen maksuun, mutta siirtää oikeus liittymissopimuksen artiklasta osaksi EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Jos esitykseni Suomen kansallisen tuen siirtämisestä CAP:in osaksi vuosiksi 2014-2020 onnistuisi, niin hyvä. Tuen jatkaminen myös 2020 jälkeen voi olla helpompaa, kun vääntöä ei tarvitse enää käydä komission kanssa tuen maksuperusteesta. Jos se taas epäonnistuu, ei yrityksellä ole sinänsä mitään vaikutusta Suomen perinteiseen linjaan eli neuvotteluihin komission kanssa.
Koen, että on tarpeen korostaa seuraavaa: Jos hanke menee läpi, se ei millään tavalla vähennä Suomen saamia EU-tukia. Asioilla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suomi joko saa tähän asti 141-artiklassa myönnetyn kansallisen oikeuden tiettyjen tukien maksamiseen, tai sitten ei saa.
Katsotaanpa tuota ”arvaamatonta riskipeliä” hiukan tarkemmin.
EU:n maatalouspolitiikka on täynnä esimerkkejä vastaavista junailuista. Suomen kaltaisessa tilanteessa ovat vain Ruotsi ja Baltian maat. Baltit saavat omat hyvityksensä tällä kierroksella, ja he muistavat, mistä tuki niille tuli. Itsekin olen pitänyt parlamentissa tulikivenkatkuisia puheenvuoroja balttien puolesta. Joka tapauksessa, neuvostossa määräenemmistö toki saavutetaan ilman mainittuja jäsenvaltioitakin.
Uskon tämän hankkeen onnistumiseen, muuten en olisi aloitetta edes esittänyt.
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänestää siirtymäkauden asetuksesta 30. syyskuuta. Täysistunnossa asia on marraskuussa. Komissiolla ei ole mitään järjestelyä vastaan – päinvastoin se pääsee ”pälkähästä”, kun komissaarin ei tarvitse ottaa yhteen lakiosaston kanssa.
Tässä tapauksessa pyy ei olisi kuitenkaan ollut pivossa. Nyt sitä sentään pyydetään.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 13.9.2013.
