Muuttuuko vuosinumeron vaihtumisen mukana jotain oleellista, vai pysyvätkö asiat ennallaan?
Petri Sarvamaa: Tarkkana Euroopan tason velanoton kanssa
Euroopan unionin näkövinkkelistä katsottuna muutama asia muuttuu vuoden vaihtuessa. Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus vaihtuu, ja puheenjohtajan saappaisiin hyppää Slovenian jälkeen Ranska. Seuraavat kolme puheenjohtajamaata – Ranska, Tshekki ja Ruotsi – tulevat seuraavan puolentoista vuoden aikana keskittymään vahvasti muun muassa puolustus- ja turvallisuusteemoihin ja talouden uudistamiseen.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin pitämän linjapuheen mukaan unionin talousyhteistyötä haikaillaan syvennettävän entistä enemmän yhteisen lisävelan ottamisen suuntaan. Tämä ei tietystikään lähtökohtaisesti ilahduta. Euroopan tason velanoton kanssa täytyy olla tarkkana. Yksi elpymispaketti suunnattuna selkeästi koronakriisin jälkeiseen talouden toipumiseen on eri asia kuin velkahanan aukaiseminen kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin.
Vuoden ensimmäisiin kuukausiin kohdistuu odotuksia myös oikeusvaltioasetuksen suhteen. Taistelu asetuksen käyttöönotosta on ollut käynnissä koko viime vuoden, sillä ongelmamaat Puola ja Unkari tekivät asetuksesta oikeuskantelun. Jumppaaminen jatkuu edelleen, mutta helmikuun alussa suuntaviivoja tilanteeseen tulee antamaan Euroopan unionin tuomioistuimen lopullinen päätös asetuksen lainvoimaisuudesta. Jo viime vuoden lopulla saatu julkisasiamiehen lausunto aiheesta näytti vihreää valoa siihen suuntaan, että asetus on kaikkien unionin perussopimusten mukainen. Jos ja kun tuomioistuimen päätöskin vielä saadaan saman sisältöisenä, kohdistuu komissioon valtava paine asetusten mukaisten toimien aloittamiseksi jäsenmaita kohtaan. Toimet pitäisikin ehdottomasti ottaa käyttöön heti. Kaikissa Euroopan maissa tilanne esimerkiksi median vapauden tai vähemmistöjen oikeuksien suhteen ei ole tällä hetkellä kestävällä pohjalla. Tällaisia yhteiskuntia emme voi nyt emmekä tulevaisuudessa yhteisestä budjetista tukea.
Oikeusvaltiotilanteet vaativat ylipäätään tarkkaa ja jatkuvaa tarkastelua; ei pelkästään Puolassa ja Unkarissa, vaan joka ikisessä Euroopan maassa, myös Suomessa. Se, että kerran ollaan oltu oikeusvaltio, ei takaa tilanteen pysymistä aina auvoisena. Valppaus aiheen suhteen vaatii jatkuvaa kriittisyyttä yhteiskunnan toimintaa, vallankäyttöä, rakenteita ja mediaa kohtaan. Tärkeimmät kysymykset kuuluvat: säilyvätkö ihmisten perusoikeudet turvattuina, tehdäänkö yhteiskunnan päätökset perustuslakia kunnioittaen ja pidetäänkö demokratian perusperiaatteista tarkasti kiinni. Näitä kysymyksiä on syytä pohtia toistuvasti Suomessakin.
Julkiseen keskusteluun on vuodenvaihteessa noussut myös perustavanlaatuisia aiheita, päällimmäisenä turvallisuuspolitiikka. Venäjän ja lännen kiristyvät suhteet ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua ja jopa aseelliseen konfliktiin varautumista. Polttopisteessä on Venäjän ja Ukrainan välinen raja. Venäjän vaatimukset kohdistuvat ennen kaikkea sen rajojen läheisyydessä oleviin puolustusjärjestelmiin ja siihen, mitkä maat saisivat kuulua Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, Natoon, ja mitkä eivät. Näillä uhkailuilla on vaikutuksensa myös puolustuspolitiikassaan liittoutumattomaan Suomeen. Nato-keskustelu onkin noussut jälleen pinnalle kotimaassakin. Itänaapurin nöyristelyyn ei ole enää varaa – Venäjällä ei voi olla valtaa vaikuttaa itsenäisten maiden päätöksiin puolustuksen järjestämisestä. Meidän pitäisi nyt selkeästi osoittaa oma paikkamme tällä kartalla ja näyttää Nato-jäsenyyttä hakemalla, että Suomi on aidosti osa länttä.
Uutta ja vanhaa siis, muutosta ja pysyvyyttä. Näillä eväillä uuteen vuoteen. Ehkä jälleen kohtaamme myös jotain sellaista uutta, mitä emme osaa tässä hetkessä aavistaa. Sitä kohti!
Blogikirjoitus julkaistu Verkkouutisissa 7.1.
