Ajankohtaista

Petri Sarvamaa: Kokoomuslaiset, keskittykää olennaiseen

16.4.2021

EU-parlamentaarikko rakastaa venäläisiä mutta kritisoi maan politiikkaa. Kokoomusta hän kehottaa mieltämään EU:n osaksi geopolitiikkaa.

Jos historia olisi mennyt toisin, Petri Sarvamaan (kok./EPP) sukunimi voisi olla Saharoff. Hänen isänsä pakeni pienenä poikana Venäjän vallankumousta, eikä tämä koskaan kokonaan unohtanut kaaoksen tuottamaa traumaa. Sarvamaa on arvostellut nyky-Venäjää kovin sanoin, mutta hän korostaa, että se kohdistuu hallintoon. Ryssävihaa en lietso, Sarvamaa sanoo.

Venäjä-suhde jakaa mielipiteitä Suomessa, ja niin tekee myös EU-suhde.

Jakolinjat ylipäänsä ovat syventyneet, eikä perinteinen tapa tehdä politiikkaa enää vetoa kansalaisiin. Liikehdintä on saanut alkunsa Yhdysvalloista, josta monet aatteet ovat levinneet Eurooppaan. Sarvamaa seurasi pitkään Yhdysvaltoja toimittajana – muun muassa CNN:n avustajana – ja viime aikoina EU-parlamentaarikkona.

Miltä näyttää Yhdysvaltain republikaanipuolueen tilanne?

– Onhan se uskomatonta, että pitkät perinteet omaava puolue löytää itsensä tilanteesta, jossa avainhenkilöt miettivät, lähtevätkö he kävelemään omasta puolueesta. Yhden miehen operaatiolla puolue on kaapattu. Tilanne on etäisesti sukua sille, miten halla-aholaiset kaappasivat perussuomalaiset, ja siniset ajautuivat marginaaliin ja katosivat puoluekentältä.

Aina pitää kysyä, mitä me oikeasti haluamme. Haluammeko auttaa ja voimistaa polarisaatiota? Minulle se ei käy.

Olen seurannut Yhdysvaltoja 1980-luvulta saakka. Republikaaneihin tuli kärjistyneempi siipi teekutsuliikkeen myötä. Sen jälkeen on tullut iso muutos häkellyttävän nopeasti. Sinne lappaa ovesta sisään, aikamoista porukkaa. Donald Trump on keulahahmo. Jos hän voittaa taistelun siitä, kuka johtaa republikaaneja, siitä aukeaa melkoinen pandoran boksi.

Aikaisemmin republikaanit oli kokoomuksen ”sielun veljien” puolue, mutta siitä on tullut äärioikeistolainen puolue. En koe sitä omakseni.

Ovatko EU:ssa Unkari ja Puola osa samaa ilmiötä?

– Yhtäläisyysmerkkejä ei pidä vetää, mutta on niissä yhtymäkohtia retoriikassa ja vastustajan maalaamisessa. Ja autoritaarisessa tavassa määrittää, miksi me olemme oikeassa. Luodaan kuva vastustajasta ”saatanana”. Sillä saadaan isommat kansanjoukot liikkeelle kuin perinteisellä politiikan tekemisellä.

Suomessa persujen nousua hidastaa toisaalta se, että meillä on ollut pirstaleinen kenttä, toisaalta se että ihmisillä on vankka koulutus ja lukutaito. Täällä osataan lukea laajempia kokonaisuuksia ja mediaa.

Eikö poliitikolle ole houkuttelevaa, että saa kansanjoukot innostumaan?

– Terve populismi on osa politiikkaa. Minullakin on populistisia elementtejä mukana. Kyse on siitä, missä määrin annat sen viedä koko juttua. Ei vaadita ruudinkeksijää, kunhan sopivasti koventaa viestiä ja yksinkertaistaa. Mutta populistit eivät pohdi tekojensa seurauksia.

EU:n elvytyspaketti jakaa kokoomusta. Miten puolueen pitäisi suhtautua siihen?

– Elvytyspaketin kanssa täytyy pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Helpottaisiko kipuilua, jos ottaisi kokonaisvaltaisen tarkastelun. On kiistatonta, että Suomi maksaa enemmän kuin siitä saa. On houkutus ottaa tämä johtavaksi argumentiksi, mutta meillä on jo puolue, joka on tämän politiikan isä ja äiti, siis perussuomalaiset. Lisäksi on kristilliset ja Liike nyt. Elvytyspaketti ei ole hyvä diili, jos lasketaan vain miljardit, mutta se on hirvittävän paljon isompi asia kuin nettomaksuosuus. Hallitus on typerästi puolustanut elvytyspakettia talouspoliittisin perustein. Se on väärä argumentti, se keskustelu hävitään.

Kokoomuksen pitää ajatella EU:n merkitystä Suomen geopolitiikalle ja kauppapolitiikalle. Tärkeämpi asia on olla mukana kuin ilmoittaa, että tätä emme enää ota.

Näyttääkö siltä, että kokoomuksessa on EU-vastaista liikehdintää?

– Tällä hetkellä, helmikuussa 2021, me emme ole vielä siinä tilanteessa, että olisi kokoomuksen sisällä EU-vastaista porukkaa. Mutta olen huolissani, että tästä aukeaa portti siihen että seuraava vääjäämätön askel on, että olemme argumentoineet itsemme samaan asentoon kuin perussuomalaiset.

Paljonko EU-suhteessamme pitää ajatella Venäjää?

– Venäjä täytyy pitää kirkkaasti mielessä. En tietenkään väitä, että yksikään EU-paketin arvostelija toimisi niin siksi, että he haluaisivat ajaa samoja tavoitteita kuin Kreml. Mutta tosiasia on, että he tulevat ajaneeksi niitä.

Isäsi Boris Saharoff pakeni vallankumousta Pietarista Suomeen. Millainen kuva sinulla on niistä ajoista?

– Ne olivat traumaattisia aikoja. Bolshevikkien nousu oli äärimmäisen epädemokraattista, siinä vaiennettiin ison joukon ääni. Jos keskiluokka ei löytänyt kuulaa kallostaan, he eivät kuitenkaan voineet jäädä. Suomessa olivat valkoiset ja punaiset vastakkain, ja huonosti suomea puhuva isäni sai tuta polarisaation. Valkoisten lapset suhtautuivat häneen ryssänä ja vetivät häntä turpaan. Isä ei todellakaan ollut punainen! Hän oli myöhemmin suojeluskuntalainen, vanhanaikaisessa mielessä isänmaallinen.

Emme puhuneet kotona venäjää. Osa hänen traumaansa oli, ettei hän halunnut sitä kaunista ja rikasta kieltä ikinä puhua. Mutta kun hän otti muutaman konjakin hän lauloi bassollaan venäjäksi.

Tunsitko nuorena vetoa vasemmistolaisuuteen?

– Kasvoin työläis-keskiluokkaisessa perheessä. Mitään en saanut valmiina, ei ostettu asuntoja eikä autoja. Kun vuonna 1979 kun pääsin ensimmäisen äänestämään, äänestin Pertti Salolaista. Kaikki ne vuodet kun olin toimittaja, minua haukuttiin kommunistiksi, mutta kyllä minä kokoomusta äänestin. Perhetausta oli konservatiivinen ”koti, uskonto, isänmaa” -henkinen. Äitini oli eteläpohjalainen ja hänen isosiskonsa oli ollut lottana rintamalla.

Toimittajan työn ulkopuolella en viettänyt aikaa työn ulkopuolella toimittajien kanssa. En lähtenyt vuoron jälkeen kaljalle vaan kotiin hoitamaan lapsia. Olin mielestäni hyvin epäpoliittinen. Kansainvälisestä politiikasta olin toki ollut kiinnostunut pienestä pitäen.

Miten teillä suhtauduttiin 1970-luvun poliittiseen liikehdintään?

– Isä meni pois tolaltaan siitä, mitä tietyt toimittajat puhuivat Yleisradiossa. Ajattelin, että hän ampuu yli. Vasta myöhemmin olen sijoittanut asioita paikalleen.

Tärkeää on sanoa, että vaikka suhtaudun kriittisesti nyky-Venäjän autoritaariseen vallanpitoon ja politiikkaan, en lietso ryssävihaa. Rakastan venäläisiä ja venäläistä kulttuuria. Mutta miten valta otetaan ja miten se pidetään, siihen kohdistuu kritiikkini.

Mikä selittää, että olet noussut yhdeksi vaikutusvaltaisimmista mepeistä?

– Ensin tulee voimakas halu ja motiivi, sitten tulevat keinot. Tärkeintä on, että ajaa itsensä tilanteiden ja ihmisjoukkojen keskelle. Pitää olla kyky argumentoida ja puhua riittävästi kieliä, etenkin englantia. Kolmanneksi pitää olla kyky esiintyä vakuuttavasti ja saada ihmiset ajattelmaan että olen samaa mieltä kuin tuo.

Olen käyttänyt hyväkseni kirjeenvaihtajan kokemustaustaa. Kun tapasin kaverin Latviasta, kerroin kuinka olin 1994 Vapauden aukiolla, jossa Latvian pääministeri esitteli ”Williams Jeffersons Clintonsin”. Näin voi sitouttaa ihmisiä itseesi.

Sirpa Pietikäisen ansiosta minusta tuli aikanaan budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja. Tietoinen valinta oli ryhtyä maa- ja metsätalousmepiksi. Näin, että viljelijäväestöä kiusataan, ja kun perin Ville Itälältä varapaikan maatalousvaliokunnassa, aloin puhua suomalaisen viljelijän puolesta.

EU-rahoituksen ehdoksi on asetettu oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen. Kuinka vaikea tehtävä se oli?

– Ilman muuta se oli suuri työ, koska asetus puuttuu jäsenvaltion sisäisiin asioihin, siihen, miten hallitus toimii maansa rajojen sisäpuolella. Tilanteen piti mennä tarpeeksi pahaksi, että komissiosta tuli esitys, jota pidettiin aiemmin mahdottomana. EU-parlamentin lisäksi tarvittiin poliittisesti vahva puheenjohtajavaltio Saksa, joka vei sen neuvoston puolella maaliin.

Julkaistu Verkkouutisissa 2.4.2021
https://www.verkkouutiset.fi/petri-sarvamaa-kokoomuslaiset-keskittykaa-olennaiseen/#b7f25a6a

”Se, että Suomi ei ole kyennyt hakemaan Nato-jäsenyyttä, on iso tahra Suomen asemassa osana kansainvälistä arvoyhteisöä.”