Peiliinkatsomisen paikka, IL-blogi
14.9.2016
Ihmiskunnalla on vaikeuksien edessä taipumus odottaa pelastajan ilmestymistä taivaanrantaan. Tämä inhimillinen taipumus on valitettava, koska se tuottaa kerta toisensa jälkeen pettymyksiä. Politiikassa pettymykset ruokkivat vieraantumista, joka puolestaan ruokkii populismia ja houkuttelee uskomaan virheellisiin yksinkertaistamisiin.
Näin kehä on valmis, koska messiaan odottaminen tuottaa aina uuden pettymyksen, joka vahvistaa kierrettä. Tämä on Euroopan historia huomioon ottaen vaarallinen kehitys. Siksi kierre pitäisi katkaista. Ainoa tapa tehdä se on katsoa peiliin.
Euroopassa EU-messiaasta on tehty syntipukki. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tietää tämän ja siksi hän teki kaikkensa madaltaakseen odotuksia, jotka kohdistuivat hänen vuotuiseen, EU:n tilaa käsittelevään puheeseensa. Mitä vähemmän odotuksia, sitä vähemmän syntisäkkiä – tämä tuntuu olevan pelin henki.
Tilanne on surkea. Jos EU:n komissio tekee isoja aloitteita ja puhuu tilanteen vakavuuden edellyttämällä tavalla, syytetään Brysseliä saamattomuudesta, kun teot jäävät toteutumatta. Jos siirrytään matalampaan profiiliin, on tulos epäilemättä sama. Amerikkalainen sanonta kuvaa tilannetta hyvin: ”olet kirottu, jos teet – ja kirottu, jos et tee”.
Unionin jäsenmaiden käpertyminen yhä enemmän omiin oloihinsa vaatii kuitenkin yrittämään. Ja niinhän Juncker nytkin teki. Olennaisinta Junckerin puheessa oli, että hän palautti tapetille EU:n olemassaolon ytimen. Ydin on rauha ja sen takaavat unionin perusarvot; vapaus, demokratia ja oikeusvaltioperiaate.
Hyvä oli, että Juncker teki varsin ponnekkaasti heti puheensa alussa selväksi pari asiaa: ”Me emme saa hyväksyä populismia”, ”Me rakennamme, emme tuhoa”, sekä ”Nationalismi ei vie Eurooppaa eteenpäin”.
Junckerin viesti on vahva: me emme saa unohtaa näitä perusasioita, ja lastemme takia meidän kaikkien on tehtävä enemmän ja paremmin. Tärkeää on alleviivata, että ”kaikkien” todella tarkoittaa yhtä hyvin jäsenmaiden hallituksia kuin EU-päättäjiä Brysselissä, unohtamatta jokaista eurooppalaista. Sillä kansalaisethan lopulta päättävät vaaleissa, kenen nuoteilla näitä asioita yritetään hoitaa parempaan suuntaan.
Parasta Junckerin puheessa oli, että se oli hyvin selvästi osoitettu jäsenmaihin ja niiden pääkaupungeissa istuville hallituksille. Sillä asian ydin on tämä: EU on juuri niin viisas, tehokas ja kykenevä selviämään aikamme kriiseistä kuin sen jäsenvaltioiden yhteinen tahto ja viisaus on.
Avainsana on yhteistyö, koska yhdessä saamme aina aikaan enemmän kuin yksin. Juncker peräänkuulutti tällä kertaa yhteisen tekemisen lisäämistä, tiivistämistä ja syventämistä mm. turvallisuudessa, aina yhteistä puolustusta myöten.
Nykyisessä tilanteessa yhteen hiileen puhaltaminen edellyttää kuitenkin ensin tämän tarpeen tiedostamista. Valitettavasti vain Junckerin retoriikasta ja koko olemuksesta puuttui juuri se, jota ihmiset joka tapauksessa edelleen odottavat. Kyky inspiroida ja luoda uskoa yhteisen taipaleen tärkeyteen. Vaikka olisi oikeassa, pitäisi saada muutkin uskomaan siihen, että on oikeassa.
Julkaistu IL-blogissa 14.9.2016.
