Nato ja Suomen valinta, IL-blogi
29.4.2016
Kauan odotettu Nato-selvitys on hiukan jakomielinen lukukokemus. Se listaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista asiaa Nato-jäsenyyden merkityksestä Suomelle, mutta hämmentää asian ydintä parilla kyseenalaisella väitteellä.
Katsotaanpa ensin selvityksen tosiasioihin pohjaavaa positiivista listaa, jota kenenkään on vaikea tulkita väärin:
Suomi pääsisi maailman vahvimman sotilasliiton turvatakuiden piiriin. Tämä vahvistaisi pelotetta mahdollista hyökkäystä vastaan.
Naton jäsenenä Suomi olisi suoraan mukana Naton puolustussuunnittelussa ja komentorakenteessa. Suomen ilmatilan valvonta- ja hallintaverkostot liitettäisiin Naton ilmaoperaatioiden johtamisjärjestelmään. Tässä yhteydessä hyvin merkittävä seikka on Nato-näkökulma: Natolle Suomen ilmapuolustuksen voimavarojen täysi integrointi olisi merkittävä parannus nykytilanteeseen. Näin hyöty tulisi kaikille, joka vahvistaisi sitoutumista Suomeen.
Edelleen Suomi voisi vaihtaa mm. Venäjää koskevaa tiedustelutietoa sekä hyödyntää Naton kyberpuolustusosaamista sekä hybridisodankäynnin torjuntakykyä.
Ja edelleen, selvitys osoittaa, Suomi voisi turvautua Nato-liittolaisten solidaarisuuteen: Me voisimme vahvistaa puolustustamme varastoimalla kalustoa ennakkoon. Tämän lisäksi ja kaiken kukkuraksi voisimme laskea uudeksi vahvuudeksemme jotakuinkin pysyvän liittokunnan joukkojen läsnäolon.
Selvitys ei ota suoraan kantaa, eikä esitä tärkeintä johtopäätöstä – pitäisikö liittyä vai ei. Mutta edellä esitelty luettelo on Suomen puolustuskyvyn kannalta aivan ratkaiseva. Erityisesti listauksen tiedustelukyky, kyberpuolustus (käytännössä myös kyberhyökkäyskyky), hybridihyökkäysten torjunta ja ilmavoimien todellisen vahvuuden moninkertaistuminen ovat asioita, jotka ovat Suomelle korvaamattomia. Nyt niitä ei ole, eikä niitä saada ilman Nato-jäsenyyttä.
Suomessa jäsenyyttä vastustetaan ennen kaikkea kahdella argumentilla. Ne liittyvät Venäjän kielteiseen reaktioon ja Nato-jäsenyyden pelättyyn vaikutukseen Itämeren turvallisuusympäristöä epävakauttavana, ja sitä kautta heikentävänä tekijänä.
Venäjän reaktiota Nato-selvitys käsittelee perusteellisesti, eikä sen tekstistä oikein saa tukea Venäjä-peikolla pelotteluun.
Selvityksen mukaan jäsenyys todennäköisesti johtaisi vakavaan kriisiin Venäjän kanssa, määrittelemättömäksi ajaksi. Mutta vaikka jännite nousisikin, siitä ei välttämättä seuraisi avointa konfliktia. Tämä perustuu juuri todellisen ja uskottavan turvatakuun (Naton 5. artikla) merkitykseen: Venäjä olisi tietoinen siitä, että mikä tahansa rikkomus vetäisi koko liittokunnan mukaan.
Poliittiset ja taloudelliset reaktiot voisivat siis olla jopa ankaria, mutta Venäjä olisi laitettu tosiasian eteen. Sen ei olisi järkevää eikä oman edun mukaista viedä kriisiä voimankäytön tasolle.
Sen sijaan selvityksen päätelmä Nato-jäsenyyden oletetusta vaikutuksesta Itämeren turvallisuusympäristöön ja sen myötä vakauteen on varmasti se asia, johon jäsenyyden vastustajat tarrautuvat. Ja juuri tässä selvitys esittää kyseenalaisen tulkinnan muutoksen suuruudesta, kun se antaa ymmärtää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden vaikuttavan ratkaisevasti.
Muutoshan on jo tapahtunut. Neuvostoliiton hajoamisesta alkanut prosessi on muuttanut 25 vuoden aikana jo lähes kaiken mahdollisen. Suomi on sitoutunut länteen ja Nato on laajentunut Baltiaan. Nämä yhdistettynä viime vuosina nähtyihin Venäjän aggressiivisiin toimiin ovat ratkaisevimmat muutokset Suomen kannalta. Tässä yhtälössä Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon, jonka piiriin Venäjä varsinkin Suomen jo sotilaallisesti lukee, ei olisi minkäänlainen mullistus.
Sen sijaan oleellista on liittymispäätöksen oikea ajoitus, niin Ruotsin kuin varsinkin Suomen turvallisuuden kannalta – aivan kuten selvitys esittää. Mutta tähän liittyy Nato-selvityksen toinen epäjohdonmukaisuus. Se kun väittää, ettei päätöksiä tulisi kiirehtiä – ja liki samaan hengenvetoon toteaa, että jäsenyyden hakeminen voisi strategisen myrskyn puhjettua olla vaikeaa. Tätä yhtälöä on vähän vaikea ymmärtää. Ei voi kiirehtiä, mutta sitten onkin jo myöhäistä.
Myöskään en voi allekirjoittaa näkemystä, jonka mukaan ”mahdollisuus hakea jäsenyyttä” pysyy välineenä hallita vaikeasti ennustettavan naapurimaan aiheuttamaa ongelmaa.
Pelkkä mahdollisuus ei vaikuta mihinkään, vaan vie Suomen ajopuun asemaan, jos tilanne nopeasti pahenee.
Tämä on valtion poliittisen johdon vastuulla oleva ratkaisu, joka vain täytyy tehdä. Suomen täytyy tehdä valintansa.
Julkaistu Iltalehden blogissa 29.4.2016.
