Murheellisten nuorten ja monien mahdollisuuksien maa
30.11.2010
Nuorisoyhteistyö Allianssi julkaisi eilen tärkeän tutkimuksen, joka kertoo siitä miten suomalaisilla nuorilla menee. Ei mene hyvin, ei.
Elämästä syrjäytyneiden nuorten määrä kasvaa. Yhä useampi nuori on sijoitettuna avohuollossa. Masennuksen takia sairauseläkkeelle jäävien nuorten määrä on rajussa nousussa. Känniryyppääminen on lisääntynyt ja tosihumalaan juovien osuus on korkein sitten 70-luvun.
Kiusaamisen ja väkivallan uhriksi joutuu ennätysmäärä nuoria. Viimeisen vuoden aikana joka kolmas poika ja joka viides tyttö oli joutunut väkivallan uhan kohteeksi. Suomalaisissa perheissä on Pohjoismaista eniten perheväkivaltaa.
Köyhien lapsiperheiden osuus on kasvanut merkittävästi. Pahoinvoivien nuorten pahoinvointi lisääntyy. Koulussa on omat ongelmansa, suuri osa nuorista kokee ettei heitä kuulla koulussa eikä heistä oikeasti välitä kukaan.
Sisäministeriö sanoo, että nuorten syrjäytyminen on kaikkein keskeisin sisäinen uhkamme. Sen toteaminen ei vielä riitä. Nuoriin pitää suhtautua niin kuin he olisivat hätää kärsiviä euromaita: on tehtävä avustuspaketteja ja mentävä apuun ennen kuin koko maa romahtaa. Vain niin tekemällä vältetään mittavat katastrofit. Nuorilta ei saa leikata, nuorten köyhyyteen on puututtava ja kaikkeen ennalta estävään työhön sekä koulussa että mielenterveyspalveluissa on löydyttävä rahaa. Ihan kuin Irlannille ja Kreikalle.
Perinteinen kysymys: Mistä rahat?
Meidän täytyy uskoa siihen, että Suomi nostetaan tässäkin asiassa suosta sillä asenteella, jolla tämä maa nostettiin alhaisemman elintason aikana. Se tarkoittaa sitä, ettei ensimmäisenä osoitella sormella poliittista kilpakumppania. Se tarkoittaa sitä, ettei oteta toisesta taskusta ja siirretä toiseen. Se tarkoittaa työtä, työtä, työtä.
Suomi on vapaaehtoistyön ja talkoiden suhteen alikehittynyt maa. Toisaalta Suomessa huudetaan aina ensimmäisenä valtiota apuun ja ”vaaditaan” rahaa budjetista. Tosiasiassa molempia tarvitaan lasten ja nuortenkin asioiden kohentamisessa.
Meidän täytyy tehdä enemmän vapaaehtoistyötä lähimmäistemme hyväksi ja meidän täytyy kasvattaa tuottavan työn määrää ja taloudellista aktiviteettia kaikilla aloilla. Meillä elää sitkeä harha siitä, että tämä on jotenkin ”kovaa” puhetta, joka tallaa ”pehmeät” arvot. Järkevämpää olisi ajatella, että vain kokonaispottia kasvattamalla meillä on mahdollisuus pitää mahdollisimman hyvää huolta kaikista.
Nykyisillä työelämän asenteilla ja työpaikoilla vallitsevilla ilmapiireillä tämä ei onnistu. Työelämän laatuun täytyy kiinnittää vakavaa huomiota. Tuottavuus ja työn määrä kasvavat ilman erillistä mahtikäskyä sitä mukaa, kun ilmapiiri paranee. Ilmapiiri paranee ja kiusaaminen vähenee, kun saamme käännettyä kansallisen ajattelumme nyt vallitsevasta tunnepohjaisesta pessimismistä rationaaliseen optimismiin.
Kansallinen ajatusmaastomme taas muokkautuu melko hitaasti, vain lasten ja nuorten kautta, sukupolven muutoksena.
Näin ympyrä sulkeutuu – ja ympyrän arvojärjestys täytyy olla selvä. Lapset ja nuoret ovat tärkein voimavaramme ja ainoa todellinen sijoituksemme tulevaisuuteen. Heidän myötä Suomi seisoo tai kaatuu. Yksi sivistysvaltion mittareista on se, miten se suhtautuu pienimpiinsä.
